Voitto Turkuun Calonia Running Challenge kokonaispisteissä!

22.05.2015

Pokaali jäi toistaiseksi voittamattomalle tiedekunnan henkilökunnan ja jatko-opiskelijoidenjoukkueelle ryhmien välisessä mittelössä.

​Osa Turun juoksijoista kisan jälkeen matkalla ravintolaan.

​Vuoden 2015 editiossa "CRC went HCR", eli kisa järjestettiin Helsinki City Runin yhteydessä lauantaina 16.5.2015! Matkana oli siten vain puolimaraton 21,1 km. Keli suosi tapahtumaa: melko viileää, pientä tuulta ja pieni sateenropsaus pilvipoudan väliin.

Helsingin oikeustieteellinen tiedekunta opiskelijoineen ja alumneineen oli haastettu onnistuneesti kisaan. Eli kilpailimme paitsi itseämme ja toisiamme, myös helsinkiläisiä vastaan. Yhteensä juoksijoita oli viitisenkymmentä, helsinkiläisiä hieman enemmän kuin Turun oikiksen kasvatteja.
 
Tapahtuma kokosi siten yhteen kuusi toisiaan vastaan kilvoittelevaa ryhmää:

  1. tiedekunnan nykyiset opiskelijat (HY&TY),
  2. tiedekunnan entiset opiskelijat (HY&TY) ja
  3. tiedekunnan nykyiset ja entiset työntekijät ja jatko-opiskelijat (HY&TY).

Mitä enemmän osallistujia kussakin joukkueessa oli, sitä parempi tulos. Sijoittumisesta ikäryhmässä 50 parhaan joukkoon kaksinkertaisti juoksijan pisteet, sijoittuminen 10 parhaan joukkoon kolminkertaisti ja sijoittuminen 3 parhaan joukkoon viisinkertaisti. Lisäksi hyvitettiin hieman ikäryhmiin osallistumisesta: ensimmäisessä ikäryhmässä kerroin 1.2, toisessa 1.3 ja kolmannessa 1.4. Mitalisijoille ei kukaan yltänyt, mutta Tuomas Mylly sijoittui 40-vuotiaiden sarjassa 9. sijalle, Anu Pitkänen sijalle 27., Janne Saarnilehto sijalle 12. ja Pekka Riekkinen sijalle 14. Helsinkiläisistä kukaan ei sijoittunut 50 nopeimman joukkoon.

Kisaa ennen kokoonnuttiin stadionin kulmalla hesalaisten kanssa ja kisan jälkeen rennossa ravintolassa Kampissa. Tiedekunnan kustantama linja-auto kuljetti turkulaiset mennen tullen.

Kiitos kaikille osallistujille

Voittoon tarvittiin kirjaimellisesti jokaisen panos. Yhdenkin poisjäänti / yksi lisää HY:lle olisi kääntänyt kokonaistuloksen. Ensi vuonna kisa on jälleen tarkoitus järjestää Turussa, ja samalla haastetta on tarkoitus laajentaa pohjoiseen (Lapin tdk) ja itään (Itäsuomen tdk). Tarkempi ajankohta on vielä auki. Tarkoituksena on, että olisi myös "pikamatkoja" tarjolla tuolloin. Helsinkiläiset jäivät niin harmittavan lähelle, että he todennäköisesti aloittavat juoksijoiden rekrytoinnin ja tehoharjoittelun hetimiten. Ensi vuonna omat joukot liikkeelle entistä sankemmin joukoin! 

Yhteispisteet

TY: 12,6 + 8,8 + 7  28,4  1. sija 
HY: 12,4 + 5,4 + 10  27,8  2. sija
 

Henkilöryhmittäin

TY henkilökunta 12,6  1. sija
HY henkilökunta 12,4  2. sija
HY opiskelijat 10  3. sija
TY alumni 8,8  4. sija

 

 

Luotu 22.05.2015 | Muokattu 22.05.2015