1800-luvun alun Viipuri tarjosi näyttämön kosmopoliitille kuluttajalle (Väitös: FM Ulla Ijäs, 6.6.2015, Suomen historia)
Ulla Ijäs on tutkinut Turun yliopistossa tarkastettavassa Suomen historian väitöstutkimuksessaan 1800-luvun Viipurin herrasväkeen kuuluneen Marie Hackmanin kuluttamista. Tutkimus paljastaa, että globaali kuluttajuus oli mahdollista varakkaalle kauppahuoneen omistajalle. Kirjeet, tilikirjat ja muistelmat paljastavat seuraelämän tarpeisiin kohdistuneen statuskuluttamisen olleen kuluttamisen tärkein motiivi.
Turun yliopiston tiedote 28.5.2015
”Olisipa minulla nyt se kangas ja höyhenet, sillä huomenna on kenraali Essenin tanssiaiset, tai saisinpa ne tiistaihin mennessä, sillä silloin on toiset juhlat.”
Näin kuvaili kulutushalujaan Marie Hackman vuonna 1801. Muutaman vuoden kuluttua Hackman jäi leskeksi 32-vuotiaana. Hän otti miehensä perustaman kauppahuoneen hoidettavakseen ja johti sitä vanhuusvuosiinsa saakka.
Väitöstutkimus keskittyy Marie Hackmanin yksityisempään elämänalueeseen eli hänen kulutusvalintoihinsa.
– Kansainvälinen historiantutkimus on viime vuosina nostanut esille kuluttamisen ja tuotannon merkityksen 1700-luvun Euroopassa. Suomessa historiantutkimus on vain sivunnut aihepiiriä, mutta perusteellinen tieteellinen tutkimus aiheesta on vielä suurelta osin tekemättä, Turun yliopistossa väittelevä Ulla Ijäs sanoo.
Kuluttaminen oli tapa rakentaa identiteettiä
Väitöstutkimuksessa nostetaan esille kansainvälisessä tutkimuskeskustelussa keskeisellä sijalla olevat kotitalouden, tuotannon, kuluttamisen ja tilallisuuden käsitteet. Tutkimuksessaan Ijäs keskittyy kolmeen Marie Hackmanille tärkeään kuluttamisen paikkaan, joita ovat hänen kaupunkiasuntonsa, kartanonsa Herttuala sekä sen puutarha. Näitä paikkoja Ijäs tarkastelee osana tutkimuskohteensa identiteetinrakennusprosessia.
– Tutkimukseni osoittaa, että kuluttamisen taustalla oli aina jokin motiivi, joka saattoi olla aseman osoittamisen lisäksi myös muodinmukaisuuden paine, hyvä maku, jäljittelynhalu tai tarve erottautua ja siten luoda tai vahvistaa omaa tai ryhmän identiteettiä ja sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Kuluttamisen motiivina saattoi olla myös mukavuudenhalu tai omat, henkilökohtaiset mieltymykset, jotka Marie Hackmanin kohdalla näyttäytyvät eritoten Herttualan puutarhaan tehdyissä hankinnoissa, Ijäs kertoo.
Viipurin menneisyys avautuu uudella tavalla
Väitöstutkimuksessaan Ijäs tuo esille, miten Viipuria koskeva aiempi tutkimus on monilta osin vanhentunutta ja puutteellista. Hän on käynyt läpi historiantutkimuksessa aiemmin hyödyntämättömiä arkistomateriaaleja, jotka tuovat uutta tietoa 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun monikulttuurisesta Viipurista.
Tutkimus paljastaa kosmopoliitin Viipurin, jonka eliitti jäljitteli kuluttamisessaan läheisen Pietarin aatelistoa sekä tärkeän kauppakumppanin Iso-Britannian herrasväkeä.
– Pietarilaiset huonekalut, Wedgwoodin posliini ja Brabantin pitsiset verhot kertovat omaa kieltään varakkaan viipurilaiskauppiaan elämästä. Tavaroita voidaan lähestyä informaatiojärjestelmänä, joka kertoo menneisyyden ihmisten elämäntavasta, Ijäs sanoo.
***
Lauantaina 6. kesäkuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Yliopistonmäki) julkisesti tarkastettavaksi FM Ulla Ijäksen väitöskirja Talo, kartano, puutarha. Kauppahuoneen omistaja Marie Hackman ja hänen kulutusvalintansa varhaismodernissa Viipurissa. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Jyrki Paaskoski Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Kirsi Vainio-Korhonen Turun yliopistosta.
FM Ulla Ijäs on syntynyt vuonna 1975 Parikkalassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1994 Parikkalan lukiosta. Filosofian maisteriksi Ijäs valmistui 2009 Tampereen yliopistosta. Parhaillaan hän toimii Turun yliopistossa apurahatutkijana. Väitös kuuluu Suomen historian alaan.