Elimistön rautakertymällä yhteys infektioherkkyyteen kantasolusiirtopotilailla (Väitös: LL Johanna Virtanen, 12.12.2014, radiologia)
Elimistön rautakertymä on yleinen geneettinen tai hankinnallinen sairaus. Sillä tiedetään olevan monia haittavaikutuksia, mutta sen yleisyyttä veritautipotilailla tai suoria vaikutuksia kantasolusiirrossa ei ole aiemmin laajasti tutkittu. LL Johanna Virtasen väitöstutkimuksessa mitattiin rautakertymää eri menetelmin, arvioitiin menetelmien tarkkuutta ja kehitettiin maksan magneettikuvausmenetelmiä, joilla voidaan turvallisesti ja luotettavasti määrittää elimistön rautakuormaa. Rautakertymän todettiin olevan runsasta etenkin verensiirroista riippuvilla kantasolusiirtopotilailla. Elimistön rautakertymä näytti lisäävän näiden potilaiden alttiutta vakaville tulehduksille.
Turun yliopiston tiedote 5.12.2014
Virtasen tutkimuksessa veritauteja sairastavilta potilailta löytyi runsaasti rautakertymää. Rautakuorma näillä potilailla kertyy lukuisten verensiirtojen myötä.
- Voimakasasteinen rautakuorma ennen kantasolusiirtoa lisäsi vaikeita infektioita kuten verenmyrkytyksiä heti kantasolusiirron jälkeen, mutta vähensi käänteishyljintää. Infektiot ja käänteishyljintä ovat erityisen merkittäviä potilaan ennusteen kannalta. Tutkimuksessa löytyneet raudan vaikutukset sopivat hyvin teoriaan raudan aiheuttamasta elimistön puolustuskyvyn häiriintymisestä, Virtanen toteaa.
Rautapitoisuuden mittaus magneettikuvauksella turvallisempi ja miellyttävämpi potilaalle
Maksan rautapitoisuus kuvastaa koko elimistön rautakertymää. Runsas rautaylimäärä vahingoittaa solutasolla kudoksia etenkin silloin kun elimistön normaali raudan sitomiskapasiteetti ylittyy erilaisissa hankinnallisissa ja geneettisissä raudankertymäsairauksissa.
- Rautaylimäärää voidaan nykyään hoitaa, joten raudan kertymäsairauksien diagnosoiminen on tärkeää. Magneettikuvausta voidaan pitää ensisijaisena suorana rautakuorman määritysmenetelmänä. Tutkimuksessa kehitetyillä menetelmillä magneettikuvauksella saadaan kajoamattomasti ja turvallisesti mitattua maksan rautapitoisuuksia koepalan oton sijasta. Näin vältetään mahdolliset riskit joita on kajoavissa toimenpiteissä ja tutkimus on potilaalle miellyttävämpi. Magneettikuvaus oli tutkimuksessamme myös tarkempi raudan mittari kuin laboratoriotestit.
Sydämen rautakertymän erillinen mittaus tarvitaan koska sydänlihaksen rautakuorma voi vaikuttaa potilaan ennusteeseen tietyissä sairauksissa eikä se ole ennustettavissa laboratoriotesteillä tai maksan kertymän perusteella.
- Tutkimuksessamme mittasimme magneettikuvauksella sydämen rautakuormaa. Sydämen rautaylimäärä oli harvinaista tutkimuksessamme. Pystyimme kuitenkin erottamaan pienen potilasjoukon joille rautakuormaa näytti kertyvän muita veritautipotilaita herkemmin, kertoo Virtanen.
Tutkimuksessa tarkistettiin ja optimoitiin ensin kahden magneettikuvaukseen perustuvan määritysmenetelmän tarkkuus. Sen jälkeen uuden menetelmän avulla päästiin mittaamaan elimistön rautakuormaa laajemmalta määritysalueelta. Lisäksi tutkimuksessa kehitetyillä nopeammilla analyysimenetelmillä voidaan merkittävä rautakuorma erottaa yksittäisestäkin kuvasarjasta tehokkaasti. Muista raudan mittareista muun muassa verensiirrot ennustivat myös hyvin rautakuorman astetta.
**
Perjantaina 12. joulukuuta 2014 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (TYKS, T-sairaala, Risto Lahesmaa -sali, Hämeentie11, Turku) julkisesti tarkastettavaksi lääketieteen lisensiaatti Johanna Virtasen väitöskirja ”Quantitative magnetic resonance imaging of the liver and heart in iron overload: Methodology and the role of iron excess in hematological malignancies and allogeneic stem cell transplantation” (Maksan ja sydämen magneettikuvaus elimistön rautakuorman kvantitoinnissa: Menetelmät ja rautaylimäärän merkitys veritaudeissa ja kantasolusiirrossa). Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Osmo Tervonen Oulun yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Aronen Turun yliopistosta.
LL Johanna Virtanen on syntynyt 1972 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1991 Teuvan lukiosta. Lääketieteen lisensiaatiksi Virtanen valmistui 1997 Oulun yliopistosta. Hän toimii radiologian erikoislääkärinä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Väitös kuuluu radiologian alaan.