Euroopan integraation yksi keskeinen piirre on ollut eurooppalaisten rajojen avautuminen. Samaan aikaan EU pyrkii Kiiskisen mukaan ulkorajoillaan välttämään muita poissulkevan Eurooppa-linnakkeen muodostumista.
– Lisääntynyt raja-kontrolli ja rajat ylittävät yhteistyön verkostot ovat kuitenkin vain osa EU:n ulkorajojen muutosta. Kun katsotaan paikallisten ihmisten tapoja hyödyntää kulttuuria ja raja-alueiden monikulttuurista kulttuuriperintöä rajat ylittävissä projekteissa, voidaan nähdä miten ylirajaisuus sekä eurooppalaisuus tulevat eri tavoin merkityksellisiksi paikalliselle hyvinvoinnille, Kiiskinen toteaa.
Esimerkkinä hän kertoo puolalais-ukrainalaiselta rajaseudusta, jossa toisen maailmansodan jäljiltä ei enää ole ollut elävää juutalaista kulttuuria. Kun eräs puolalaisista kulttuuriaktiiveista löysi omaa taloa kunnostaessaan seinistä jiddishinkielistä tekstiä, innosti se häntä tutkimaan paikkakunnan entistä juutalais-ortodoksis-katolista yhteiseloa. Rajat ylittävien projektiensa kautta myös tavalliset paikalliset ja rajan takaiset ukrainalaiset asukkaat aktivoituivat toimimaan yhdessä paikallisen kulttuuriperinnön hyväksi.
– Se jopa innosti profiloimaan koko paikkakuntaa monikulttuurisena, Kiiskinen sanoo.
Tutkimuskohteena Kresyn ja Karjalan EU-projektit
Kiiskinen valitsi kansatieteen alaan kuuluvan tutkimuksensa kenttätyökohteiksi Kresyn ja Karjalan eli Puolan ja Suomen toisen maailmansodan seurauksena Neuvostoliitolle luovuttamat raja-alueet. Kresy ei ole Karjalan lailla selkeästi maantieteellisesti määriteltävä alue, mutta sille on Puolan historian myötä muodostunut kansallisen identiteetin kannalta merkittävä asema.
– Molemmat alueet sijaitsevat nykyisin Euroopan unionin ulkorajaa. Yksinkertaisen näkemyksen mukaan ulkoraja on vain kontrollin ja muodollisen yhteistyön alue, mutta se voi olla myös paikallista yhteisöä aktivoiva tekijä, Kiiskinen sanoo.
Hän teki vuosina 2005-2009 lukuisia kenttätyömatkoja EU:n ulkorajalla pääosin Puolassa ja Suomessa, yksittäisiä kenttämatkoja myös Venäjän ja Ukrainan puolelle rajaa. Tutkimuskohteena olivat erityisesti kulttuuria ja kulttuuriperintöä hyödyntävät, pääosin EU-varoin rahoitetut projektit. Aineistona ovat muun muassa 34 projektitoimijan haastattelut, paikallisten sanomalehtien artikkelit sekä eri tasoilla tuotetut ohjelmadokumentit.
– Ulkoraja on mahdollisuus tutkia eurooppalaisuuden ja rajojen muuttuvaa kulttuurista merkitystä. Erityisesti sotien seurauksena valtiorajoista tuli vahvasti kansallisten kulttuurien rajoja, ja näistä rajoista vähitellen osa arkielämää. 1990-luvulla rajat avautuivat ja myös EU-projekteja aloiteltiin, Kiiskinen toteaa.
Ylirajaisuus vaikuttaa arkielämän tasolla
Kiiskisen mukaan olennaista on kysyä, kenelle ja kenen toimesta EU-rajaa neuvotellaan, ja miten erilaiset yhteistyön ”kulttuurit” ja arkiset rajan merkitykset tulevat projektitoiminnan osaksi?
– Valtioraja toimii edelleen kulttuurisia eroja hierarkisoivana tekijänä, mutta paikalliset toimijat eivät ole tämän edessä aseettomia. Moniäänisyys lisääntyy. Eurooppalaiset ideat tuottavat merkityksellistä toimintaa ja hyvinvointia paikalliselle yhteisölle, Kiiskinen toteaa.
EU-varoin tuettuja projekteja on arvosteltu niiden vähäisestä vaikutuksesta, mutta Kiiskisen havaintojen mukaan niillä on ollut merkitystä EU:n ulkorajalla.
– Ylirajaisuus vaikuttaa siellä aivan arkielämän tasolla. Raja-alueiden materiaalisella perinnöllä voi olla merkittävä rooli myös kun arvioidaan miten projektit tukevat paikallista hyvinvointia. Kyse on eurooppalaistumisesta alhaaltapäin rakentuvana prosessina, Kiiskinen sanoo.
***
Perjantaina 9. elokuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Sirkkala, Janus-sali, Kaivokatu 12) julkisesti tarkastettavaksi filosofian maisteri Karri Petteri Kiiskisen väitöskirja ”Bordering with Culture(s): Europeanization and Cultural Agency at the External Border of the European Union” (Rajallistamisen kulttuuri[t]: eurooppalaistuminen ja kulttuurinen toimijuus Euroopan unionin ulkorajalla). Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Ullrich Kockel Skotlannista (Heriot-Watt University, Edinburgh) ja kustoksena professori Helena Ruotsala.
FM Karri Kiiskinen on syntynyt 1977 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1996 Luostarivuoren lukiosta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi 2004 Turun yliopistosta, jossa toimii parhaillaan jatko-opiskelijana. Väitös kuuluu kansatieteen alaan.