Hän, se, tää, toi – henkilöön viittaavilla pronomineilla on puheessa eri säännöt kuin kirjoituksessa (Väitös: FM Katri Priiki, 17.2.2017, suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus)
FM Katri Priiki tutki väitöskirjassaan henkilöihin viittaavia pronomineja se, hän, tää ja toi satakuntalaisten nykykielessä. Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että kullakin pronominilla on puhekielessä omat tehtävänsä ja että puhujat itse ovat tietoisia vain osasta käyttötapoja.
Turun yliopiston tiedote 8.2.2017
Hän-pronominin kohdalla tärkein mutta useimmille tiedostamaton tehtävä on, että sitä käytetään referoitaessa toisen ihmisen puhetta. Hän-pronomini esiintyy referaatissa silloin, kun referoitava puhuja on alun perin viitannut itseensä, esimerkiksi Maija sano et hän hoitaa sen. Vastaavassa tilanteessa nimittäin se voi viitata myös johonkuhun muuhun kuin alkuperäiseen puhujaan, esimerkiksi Maija sano et se (= Matti) hoitaa sen.
Myös pronominit tää ja toi voivat viitata joskus henkilöön, joka ei ole kuulemassa keskustelua. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun otetaan puheeksi keskustelussa ennen mainitsematon ihminen ja viittausta täydennetään niin kutsutulla lohkeamalla, esimerkiksi toi muuten tulee kans mukaan toi Sirpa.
Hän-pronominin käyttöä paheksutaan turhaan
Väitöskirjassa pronominien esiintymistä tarkastellaan Satakuntalaisuus puheessa -hankkeessa vuosina 2009–2011 kerätystä aineistosta. Ennen väitöskirjatyönsä aloittamista Priiki oli itse mukana jututtamassa puhujia kotiseudullaan. Äänitteiden lisäksi hän keräsi väitöskirjaansa varten ihmisten käsityksiä pronominien käytöstä.
– Olen kuullut ihmisten väittävän, ettei koskaan puhekielessä sano kenestäkään ihmisestä hän, ellei kyse ole oikein virallisesta tilanteesta, ja sitten seuraavassa lauseessa juuri se pronomini putkahtaa suusta, kun lausekonteksti on oikea. Toi-pronominista henkilöön viittaamassa ihmisille taas tulee ensimmäisenä mieleen syyttelevä osoittaminen, lapset huutamassa toisistaan toi alotti!
Pronomineista hän on Priikin mukaan kiinnostavin, sillä 1800-luvulla luodut kirjakielen säännöt loivat suomen kieleen normin, joka oli useimpien puhujien kielitajun vastainen. Se nimittäin toimi täysin eri periaatteella kuin miten kolmannen persoonan pronominit hän ja se alkujaan puhutussa suomessa vaihtelivat. Vanhastaan kielessä ei ollut väliä, onko puheena ihminen vai eläin, vaan pronominin valinta ratkesi sillä perusteella, mitä ja miten sanottiin. Priikin mielestä nykypuhujat saisivat lakata paheksumasta sitä, että naapurin kissasta tai jopa tietokoneesta sanotaan joskus hän.
– Puhutun kielen systeemin perusteella hän-pronominin käyttö nimittäin on aivan paikallaan, jos puheena ovat vaikkapa kyseisen kissan aikomukset ja edesottamukset. Siinä missä hän-pronominilla satakuntalaisten puhekielessä on omia, tunnusmerkkisiä tehtäviään, demonstratiivipronomini se on neutraali viittaus ihmiseen, joka ei ole kuulemassa keskustelua.
Uudempiakin ilmiöitä hän-pronominin käyttöön nykykielessä liittyy: hän-pronominia voidaan nimittäin käyttää myös ironisesti kerrottaessa henkilöstä, jonka toiminnasta valitetaan. Puhujat itse käsittävät ironian syntyvän ”kunnioittavan” ja ”kirjakielisen” elementin käytöstä negatiivisessa yhteydessä, mutta Priikin tutkimus osoittaa, että myös ironisen käytön juuret ovat referoinnissa: valituskertomuksia kuljetetaan usein ikään kuin näyttelemällä tapahtumien osapuolia, ja yhdistämällä hän-viittaus äänenlaadun muuttamiseen kertoja saa laitettua sanoja valituksen kohteen suuhun.
Uusia vuorovaikutuksen tutkimuksen suuntia
Viidestä artikkelista koostuvassa väitöskirjassaan Priiki yhdistelee erilaisia menetelmiä ja aineistoja. Tilastolliset menetelmät auttavat ison aineiston tarkastelussa nostamaan huomion kohteeksi kiinnostavimpia ja merkitsevimpiä seikkoja. Tämän jälkeen tarkastellaan yksittäisiä keskustelukatkelmia laadullisin menetelmin, jotta selviää, mitä tilanteessa oikein tapahtuu.
– Tutkimukseni edustaa uudenlaista, monimenetelmäistä puhekielen tutkimusta, ja osaltani toivon innostavani vuorovaikutuksesta kiinnostuneita tutkijoita tilastollisten menetelmien pariin. Vaikka en tee siinä mielessä murteentutkimusta, että vertailisin eri murteita toisiinsa, halusin myös aineistovalinnallani kääntää tutkijayhteisön katsetta alueellisia kielimuotoja kohti. Jos vuorovaikutusta tutkitaan pelkästään pääkaupunkiseudun puhekielestä, kuva jää yksipuoliseksi, Priiki huomauttaa.
***
FM Katri Priiki esittää väitöskirjansa Hän, se, tää vai toi? Vuorovaikutussosiolingvistinen tutkimus henkilöviittauksista Kaakkois-Satakunnan nykypuhekielessä julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17.2.2017 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu 2 -luentosali, Assistentinkatu 5, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Renate Pajusalu (Tarton yliopisto, Viro) ja kustoksena professori Marja-Liisa Helasvuo (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.
FM Katri Priiki on syntynyt vuonna 1986 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiossa 2005. Korkeakoulututkintonsa (FM) Priiki suoritti Turun yliopistossa vuonna 2011. Väitöksen alana on suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Priiki työskentelee Turun yliopistossa tohtorikoulutettavana.
Väittelijän yhteystiedot: p. 044 372 3534, katri.priiki@utu.fi
Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/priiki_katri.jpg
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/130858