Kasvavan yrityksen täytyy panostaa tietohallintoon (Väitös: FM Jari Lehtonen, 12.2.2016, tietojärjestelmätiede)

03.02.2016

Kasvavan ja kansainvälistyvän suomalaisen yrityksen tietohallinnon kohtaamat ongelmat liittyvät harvoin tekniikkaan, toteaa Jari Lehtonen väitöstutkimuksessaan.

 

​Turun yliopiston tiedote 3.2.2016

Turun yliopistossa väittelevä Jari Lehtonen tarkasteli tutkimustaan varten erään suomalaisen yrityksen tietohallinnon kehittymistä vuosien 1996–2014 välisenä aikana. Yrityksen tietohallinto vastaa käytössä olevista tietotekniikkaresursseista ja tuottaa liiketoiminnan tarvitsemia IT-palveluita.

Kasvun ja laajentumisen seurauksena yrityksen riskit kasvavat, jolloin tietoturvasta huolehtiminen on entistä tärkeämpää. Yrityksen kasvu vaikuttaa johtamiseen, jonka tulee vastata uusiin haasteisiin, sillä aikaisempi pienen yrityksen johtamismalli ei enää toimi suuremmassa globaalissa yrityksessä.

Sama muutostarve koskettaa Lehtosen mukaan tietohallintoa, ja mukaan tulee uusia malleja toiminnan järjestämiseen, kuten toimintojen tai laitteiden ulkoistus.

– Ulkoistus tuo mukanaan sen, että aikaisempi tietotekninen osaaminen ei enää riitä, vaan henkilöstön pitää pystyä vastaamaan uusiin vaatimuksiin, Lehtonen sanoo.

Kansainvälisen kasvun ja uusien toimipaikkojen myötä myös uudet kulttuurit täytyy huomioida paremmin, jotta voidaan varmistaa onnistunut laajentuminen.

– Tutkimuksessani pyrin löytämään vastauksia siihen, mitä vaatimuksia tietohallinnolla oli toiminnan eri vaiheissa, ja pystyikö tietohallinto vastaamaan näihin vaatimuksiin, Lehtonen kertoo.

Lehtonen löysi tutkimuksen kohteena olleen yrityksen toiminnasta kolme selkeää muutoskohtaa, jotka vaikuttivat yrityksen kehitykseen: alkuvaihe, kasvuvaihe ja kypsä vaihe. Jokainen vaihe toi omia vaatimuksiaan yrityksen tietohallinnolle.

– Alkuvaiheessa tietohallinto oli varsin näkymätön tekijä yrityksen toiminnassa, eikä sitä oikeastaan ollut edes olemassa. Kasvuvaihe toi mukanaan sen, että tietohallinnosta tuli oma erillinen toiminto, vaikka sen roolina olikin selkeästi käyttäjiä tukeva tukitoiminto, Lehtonen sanoo.

Vasta kypsässä vaiheessa yritys saavutti ymmärryksen siitä, että tietohallinto voi olla liiketoiminnan kumppani, joka myös tuo selkeää toiminnallista etua yritykselle. Tässä vaiheessa tietohallinnon tulee Lehtosen mukaan ottaa johtajuus omista tehtävistään, ja luoda liiketoimintaan perustuva strategia.

– Suomen omat kotimarkkinat ovat varsin rajoittuneita, joten kansainvälinen kasvu on monelle suomalaiselle yritykselle kehittymisen elinehto. Tämä väitöstutkimus pyrkii omalta osaltaan auttamaan muita suomalaisia pk-yrityksiä, kun ne suunnittelevat laajentumista ja kasvua kansainvälisille markkinoille, Lehtonen sanoo.

***

Filosofian maisteri Jari Lehtonen esittää väitöskirjansa: IT challenges, when the company's operating environment grows and develops - Action research Finnish SME growth in global player (Tietohallinnon haasteet kasvavassa ja kehittyvässä toimintaympäristössä - Toimintatutkimus suomalaisen PK-yrityksen kasvusta globaaliksi toimijaksi) julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.2.2016 klo 12.00 (Turun kauppakorkeakoulu, Elovena-sali, Rehtorinpellonkatu 3).

Vastaväittäjänä toimii professori Timo Saarinen Aalto-yliopistosta ja kustoksena kauppatieteiden tohtori Timo Leino Turun kauppakorkeakoulusta. Tilaisuus on suomenkielinen.

FM Jari Lehtonen on syntynyt vuonna 1968 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1994 Turun iltalukiosta. Korkeakoulututkintonsa Lehtonen suoritti 2008 Turun yliopistossa. Nykyisin hän toimii IT-managerina Trafotek Oy:ssä. Väitöksen alana on tietojärjestelmätiede.

Väitöskirjan myynti: https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/

***

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 03.02.2016 | Muokattu 10.08.2021