Keskiajan Islannissa tunteet olivat pahasta ja ihmisille vaaraksi (Väitös: FM Kirsi Kanerva, 31.1.2015, kulttuurihistoria)
Keskiajan Islannissa tunteita pidettiin sydämessä sijaitsevan mielen liikkeenä. Ne nähtiin usein kielteisiksi ja niiden hillintää sekä vahvaa, järkähtämätöntä mieltä pidettiin toivottavana. Turun yliopistossa väittelevä Kirsi Kanerva osoittaa, että kielteinen näkemys tunteista juontui osittain käsityksestä, jonka mukaan tunteet saattoivat olla uhka ihmisen hyvinvoinnille. Jotkut tunteet myös altistivat ihmisen yliluonnollisten voimien ja olentojen vaikutuksille tai olivat seurausta niiden toiminnasta.
Turun yliopiston tiedote 22.1.2015
Kanervan tutkimus keskittyy 1200–1300-lukujen islantilaisten kansanomaisiin käsityksiin tunteista. Hän tarkastelee, mitä tunteet islantilaisten mielestä olivat ja miten niiden katsottiin syntyvän ja toimivan. Tutkimuksen lähdeaineisto koostuu 1200-luvulla ja 1300-luvun alkupuolella kansankielellä kirjoitetuista islantilaissaagoista.
– Tunteen katsottiin olevan jopa konkreettista sydämessä sijaitsevan mielen liikettä. Kun ihminen pelkäsi, hänen saatettiin katsoa oleva ilman sydäntä. Tämän käsityksen taustalla oli todennäköisesti ajatus siitä, että pelkäävän ihmisen sydän-mieli ei ollut säilynyt paikallaan vaan oli liikahtanut pois sijoiltaan, Turun yliopistossa väittelevä Kanerva kertoo.
Tunteiden kehollisen ilmenemisen vuoksi niitä ei välttämättä aina erotettu fyysisestä sairaudesta tai kivusta. Sen sijaan tunne saattoi olla osa sairautta tai sairauden ja kivun syy tai seuraus. Kanervan käsittelemistä tunteista esimerkiksi hyvin voimakas suru, pelko ja viha saattoivat taudin tavoin aiheuttaa myös kuoleman.
Viha säilyi sydämessä
Kansanomainen tunnekäsitys ei ollut yhteneväinen oppirakennelma. Tunteiden olemuksesta, synnystä ja toiminnasta esiintyi monenlaisia käsityksiä.
– Tunteet saattoivat olla olemukseltaan aineellisia ja säilyä sydämessä. Näin oli erityisesti vihan osalta, joka tulkittiin eräänlaiseksi rinnassa säilyväksi voimaksi tai aineeksi. Sen määrä saattoi lisääntyä, minkä seurauksena keho ja iho turposivat.
Vihaa pidettiin myös eräänlaisena elinvoimana ja energiana. Oletettiin, että jos esimerkiksi ihminen kuoli vihaisena, säilyi viha myös hänen kuolleessa ruumiissaan. Tällaisissa tapauksissa edesmenneen fyysinen ruumis saattoi vihan voimasta muuttua rauhattomaksi ja palata omasta tahdostaan haudasta hätyyttelemään eläviä, varsinkin jos kyseinen henkilö oli jo eläessään ollut vahvatahtoinen.
Syyllisyys ilmeni silmäsärkynä
Kanerva tarkastelee väitöstutkimuksessaan myös sitä, mikä rooli erilaisilla yliluonnollisilla olennoilla ja voimilla oli keskiajan islantilaisten tunne-elämässä ja tunteiden synnyssä.
Kirjallisuudessa esimerkiksi syyllisyyden tunteen syntyä ja kokemusta voitiin kuvata silmäsäryllä, jonka yliluonnollinen olento tai voima aiheutti unessa kokijalle.
– Rauhattomien kuolleiden ja muiden yliluonnollisten olioiden katsottiinkin olevan usein osa tunteiden syntyä ja toimintaa. Keho ja siten myös mieli oli huokoinen: yliluonnolliset voimat saattoivat tunkeutua kehon rajojen sisäpuolelle silmien, suun ja muiden ruumiinaukkojen kautta. Seurauksena saattoi olla tunteenomainen reaktio, kuten syyllisyyttä ilmentävä silmäsärky tai muu kipu tai sairaus, Kanerva kertoo.
Vain mieleltään riittävän vahvat yksilöt pystyivät pitämään kehonsa rajat suljettuina ja siten vastustamaan näitä vaikutuksia. Vastaavasti esimerkiksi ne ihmiset, joilla oli maagisia kykyjä – vaikkapa sepät ja noidat – pystyivät vaikuttamaan toisten ihmisten mieleen ja tunteisiin. Esimerkiksi noidan pahantahtoisten ajatusten katsottiin kulkevan tuulena ja tunkeutuvan toisten mieliin vaikkapa nenän tai suun kautta.
Normirikkomus houkutteli yliluonnollisen esiin
Keskiajan Islannissa ihmisen oli syytä hallita mielensä ja tunteensa hyvin. Jotkut tunteet kuten pelko ja suru jo sinänsä altistivat yliluonnollisten voimien vaikutuksille, koska niitä kokiessa ihmisen kehon rajojen katsottiin auenneen. Toisaalta ihmisen oli hyvä yrittää myös toimia oikein, jolloin esimerkiksi syyllisyys ei päässyt vaivaamaan.
– Aikalaisten käsitysten mukaan yliluonnolliset olennot ilmestyivät useimmiten sellaisissa yhteisöissä, joissa oli syyllistytty normirikkomuksiin, petoksiin ja muihin yhteisön rauhaa ja tasapainoa järkyttäviin tekoihin. Yksi keino suojautua yliluonnollisten voimien vaikutukselta olikin elää ja toimia yhteisön odotusten mukaisesti, Kirsi Kanerva sanoo.
***
Lauantaina 31. tammikuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Sirkkala, Artium-rakennus, Janus-sali, Kaivokatu 12, Turku) julkisesti tarkastettavaksi FM Kirsi Kanervan väitöskirja ”Porous Bodies, Porous Minds. Emotions and the Supernatural in the Íslendingasögur (ca. 1200–1400)” (Huokoiset kehot, huokoiset mielet. Tunteet ja yliluonnollinen islantilaissaagoissa (n. 1200–1400)). Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Frog Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Salmi Turun yliopistosta.
FM Kirsi Kanerva on syntynyt 1972 Närpiössä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1992 Teuvan lukiosta. Filosofian maisteriksi Kanerva valmistui 2008 Turun yliopistosta, jossa hän parhaillaan toimii projektitutkijana. Väitös kuuluu kulttuurihistorian alaan.
Väitöskirjan myynti: Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop, https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/