Kiekkomaailmasta kehollista näkökulmaa johtajuuteen (Väitös: KTM Arto Ryömä, 27.3.2015, johtaminen ja organisointi)

20.03.2015

KTM Arto Ryömä tarkastelee väitöstutkimuksessaan, miten ihmisten väliset johtajuussuhteet muodostuvat samanaikaisesti sekä harkinnanvaraisesti että kehollisiin intuitioihin perustuen. Ryömä tutkii johtajuussuhteita jääkiekkojoukkueen kontekstissa.

 

​Turun yliopiston tiedote 19.3.2014

Arto Ryömä tarkastelee johtamisen ja organisoinnin alan väitöskirjassaan, miten johtajuus rakentuu jääkiekkojoukkueessa. Työ käsittelee aihetta maskuliinisuuden, sankarillisuuden, kontrolloinnin, kollektiivisuuden ja välittämisen näkökulmista.

‒ Maskuliinisuutta, kollektiivisuutta ja välittämistä huokuvat johtajuuden muodot nousevat esiin erityisesti pelin olosuhteissa, joissa pelaajat toimivat keskenään ilman valmentajan välitöntä vaikutusmahdollisuutta. Pelaajat tunnistavat, että yksin ei voi menestyä, minkä vuoksi he oppivat arvostamaan toisiaan ja välittämään toisistaan.

Ryömän mukaan pelaajien keskinäisen yhteisöllisyyden kokemuksen muodostuminen on ennen kaikkea kehollista, aistillista ja intuitiivista sen sijaan, että se olisi pohdittua.

Sankarillisuuden ja kontrolloinnin johtajuusmuotoja taas ylläpitävät valmentajat ja toimintaympäristön asettamat vaatimukset.

‒ Kun ammattimaistuneessa jääkiekkoilussa korostetaan taktiikan ja sen noudattamisen merkitystä, kontrolloidaan yksilön ratkaisuvaihtoehtoja pelin kuluessa. Taktiikka määrää, miten pelaajien tulee kentällä reagoida, eivätkä he voi pelata omiin kehollisiin tuntemuksiinsa ja intuitioonsa nojaten. Taktiikan vahva asema heijasteleekin ajattelua, että pelaajien kehollisiin intuitioihin tukeutuminen on liian epävarmaa. Taktiikka luo turvaa, mutta toisaalta kahlitsee luovia ratkaisuja, Ryömä sanoo.

Kehollisuus on mukana kaikessa työssä

Ryömän mukaan urheilun kontekstia ei ole riittävästi hyödynnetty johtajuuden tutkimuksessa.

– Vaikka jääkiekon maailma voi tuntua etäiseltä esimerkiksi erilaisiin liike-elämän organisaatioihin nähden, lähempi tarkastelu näyttää, että ehkä ero ei olekaan niin suuri.

Jääkiekkojoukkueen tarkastelun avulla Ryömä valottaa väitöskirjassaan, miten johtajuus voitaisiin ymmärtää kaikissa organisaatioissa enemmän suhteissa rakentuvana ilmiönä.

‒ Joukkueurheilussa teot tulkitaan mielekkäiksi vain suhteessa muihin toimijoihin ja heidän tekoihinsa. Kyseessä on ilmiö, joka on läsnä monenlaisissa organisaatioissa. Usein organisaatioista vain puuttuu pelin olosuhteita vastaava areena, jossa työntekijöiden merkitys toisilleen kävisi ilmi.

Väitöstutkimus tarjoaa tietoa muissa organisaatioissa hyödynnettäväksi erityisesti aktiiviseen toimintaan valmistautumisen ja itse aktiivisen toiminnan, suunnittelun ja toteutuksen sekä vakauden ja turbulenssin välillä.

‒ Nykyään tietotyöläisyys korostuu, minkä myötä älyn ja järjen merkitys tuntuu saaneen liian suuren aseman. Jääkiekkoilu on poikkeuksellisen intensiivisesti kehollista työtä, ja sosiaalisen toiminnan tarkastelu tällaisella alalla muistuttaa, että ihminen on holistinen kokonaisuus, joka älyämisen lisäksi myös tuntee, aistii ja kokee intuitiivisesti, tahtoi hän sitä tai ei.

***

Perjantaina 27. maaliskuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun kauppakorkeakoulu, Elovena-sali, Rehtorinpellonkatu 3) julkisesti tarkastettavaksi KTM Arto Ryömän väitöskirja Mielelliset ja keholliset johtajuusprosessit yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä kietomassa - Empiirinen tarkastelu jääkiekkojoukkueen kontekstissa. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti, yliopistotutkija Niina Koivunen Vaasan yliopistosta ja kustoksena professori Juha Laurila Turun yliopistosta.

KTM Arto Ryömä on syntynyt 1977 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Aurajoen lukiosta 1997. Kauppatieteiden maisteriksi Ryömä valmistui 2007 Turun kauppakorkeakoulusta. Parhaillaan hän toimii tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa. Väitös kuuluu johtamisen ja organisoinnin alaan.

Väitöskirjan myynti: Turun yliopiston verkkokauppa UTUshop, https://utushop.utu.fi/c/2-annales-universitatis-turkuensis/

Luotu 20.03.2015 | Muokattu 30.07.2021