Kohdunrungon syövän käyttäytymistä voidaan ennustaa merkkiainepaneelin avulla (Väitös: LL Jutta Huvila, 12.5.2017, synnytys- ja naistentautioppi)

03.05.2017

Jutta Huvila kehitti Turun yliopistossa tekemässään väitöstutkimuksessa merkkiainepaneelin, jonka avulla kohdunrungon syövän käyttäytymistä voidaan ennustaa nykyistä paremmin. Potilaan syöpäkudoksesta tehtävien värjäysten avulla on mahdollista tunnistaa potilaita, joiden taudinkulku on aggressiivinen ja ennuste epäsuotuisa.

​Turun yliopiston tiedote 3.5.2017

Kohdunrungon syöpä on naisten kolmanneksi yleisin syöpä. Suomessa todetaan vuosittain yli 800 uutta tapausta. Kohdunrungon syövän esiintyvyys väestössä nousee. Nousu johtuu muun muassa väestön ikääntymisestä, tärkeimpien riskitekijöiden – ylipainon ja diabeteksen – lisääntymisestä sekä lapsiluvun pienentymisestä. Taudin ennuste on kuitenkin yleensä hyvä: noin 80 % potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Kuitenkin joka kymmenennellä potilaalla, jonka taudin riskin arvioidaan nykyisten menetelmien perusteella olevan matala, tauti käyttäytyy aggressiivisesti.

– Vaikka kaksi syöpäkasvainta näyttäisi mikroskoopilla samanlaisilta, se ei tarkoita sitä, että niiden käyttäytyminen oli samanlaista. Täytyy löytää muita menetelmiä tulkita syöpäsolun sisintä, jotta hoidot voitaisiin räätälöidä kunkin potilaan syöpää varten; sitä on henkilökohtainen lääketiede, Turun yliopistossa väittelevä Jutta Huvila toteaa.

Lisätyökalut ovat tarpeen, sillä potilaan syövän ennusteen arviointi on tärkeää, jotta oikeat hoitomuodot kohdentuvat niitä tarvitseville potilaille.

– Nyt käytössä olevat riskiarviointimenetelmät pohjautuvat kliinisiin ja patologisiin muuttujiin eikä kudosmerkkiaineita – laajamittaisesta tutkimuksesta huolimatta – käytetä järjestelmällisesti riskiarvioinnissa.

Aineistona yli 600 potilaan syöpänäytteet

Väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää tavallisimman kohdunrungon syövän alatyypin, endometrioidin syövän käyttäytymistä sekä määrittää ennusteellinen, immunohistokemiallisiin värjäyksiin pohjautuva merkkiainepaneeli taudin luokittelemiseksi. Tutkimusaineisto muodostui 640 potilaasta, joita on pisimmillään seurattu 30 vuoden ajan. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Upsalan ja Bergenin yliopistojen kanssa.

Tutkimus vahvisti aiemmat tulokset progesteronireseptorin sekä p53-proteiinin merkityksestä endometrioidin kohtusyövän uusimis- ja kuolemanriskin arvioinnissa. Lisäksi tutkimuksessa kuvattiin l-asparaginaasi (ASRGL1) täysin uutena taudin käyttäytymistä ennustavana merkkiaineena.

Jatkotutkimuksessa sovellettiin koneoppimiseen pohjautuvia analysointimenetelmiä käyttökelpoisen merkkiainepaneelin valitsemiseksi. Tutkimus osoitti, että kudosnäytteistä määritetty p53- ja ASRGL1-profiili luokitteli kasvaimet luotettavasti kliiniseltä taudinkuvaltaan ja ennusteeltaan merkittävästi eroavaan ryhmään.

– Tämän yksinkertaisen menetelmän avulla voitaisiin tulevaisuudessa kohdistaa seuranta ja lisähoidot niille potilaille, joilla taudin uusiutumisriski on kohonnut, Huvila sanoo.

***

LL Jutta Huvila esittää väitöskirjansa Prognostic biomarkers in endometrioid endometrial carcinoma julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.5.2017 klo 13 (Turun yliopisto, Medisiina, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Michael Wells (University of Sheffield, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Ilmo Leivo (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

LL Jutta Huvila on syntynyt vuonna 1981 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Puolalanmäen lukiossa 2001. Huvila suoritti korkeakoulututkintonsa (LL) Turun yliopistossa vuonna 2007. Väitöksen alana on synnytys- ja naistentautioppi sekä patologia. Huvila työskentelee Turun yliopistossa patologian yliopisto-opettajana.

Väittelijän yhteystiedot: p. 040 559 2966, jkvuor@utu.fi
 
Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/huvila_jutta.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä http://www.doria.fi/handle/10024/134480  

Luotu 03.05.2017 | Muokattu 03.05.2017