Luottamuksen ja toivon ylläpitäminen luultua tärkeämpää pitkäaikaistyöttömien työllistymisessä (Väitös: KM, Tuija Kannisto-Karonen, 10.12.2015, kasvatustiede)

04.12.2015

Pitkäaikaistyöttömyys on vakava ja yhä kasvava yhteiskunnallinen ongelma. Pitkittyessään työttömyys heikentää nopeasti henkilön kykyä työllistyä. Pian tarkastettavassa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin turkulaisten pitkäaikaistyöttömien ammatinvaihdon ja työllistymisen etenemistä. Seurantatutkimuksen mukaan työnhaun ja ammatinvaihdon onnistumisessa avainasemassa on toiveikkuuden ja luottamuksen säilyminen.

 

​Turun yliopiston tiedote 4.12.2015

Työllistymisen mahdollisuuden tiedetään heikentyvän nopeasti työttömyyden pitkittyessä, mikä johtuu osittain työttömiin kohdistuvasta leimasta. Samankaltaisia ongelmia joutuvat usein kohtaamaan terveyssyistä ammattiaan vaihtavat.

Tuija Kannisto-Karonen selvitti väitöstutkimuksessaan miten pitkään työttömänä olleiden työllistyminen ja ammatinvaihto etenivät ennen kuin he osallistuivat ohjaavaan koulutukseen ja mitä tapahtui ohjaavan koulutuksen jälkeen.

– Tulosten mukaan tutkimuksen kohteina olleista hyvin harvat ovat onnistuneet saamaan työpaikan tai vaihtamaan ammattia useiden vuosien yrityksestä huolimatta. Yhteistä ammatinvaihdossa onnistuneille oli tulevaisuususkon säilyminen pitkästä työttömyydestä huolimatta, Kannisto-Karonen painottaa.

On huomattavaa, että toivoa työelämään pääsemisestä ovat ylläpitäneet myös ne työtehtävät, jotka eivät ole olleet henkilöiden ammatinvaihtotavoitteen mukaisia. Lisäksi hyvät ihmissuhteet on koettu tärkeiksi luottamusta ylläpitäviksi tekijöiksi.

Kannisto-Karonen tutki pitkäaikaistyöttömien ammatinvaihtoa ja työllistymistä Turussa analysoimalla 51 pitkäaikaistyöttömän työnhakijarekisterissä olevia tietoja ja lisäksi tästä kohderyhmästä valittujen neljän henkilön teemahaastatteluita. Viranomaisaineisto kerättiin URA–tietojärjestelmästä.

Tutkimuksessa onnistuttiin seuraamaan ohjaavaan koulutukseen osallistujien työmarkkinapolkuja usean vuoden ajan ennen ohjaavaa koulutusta ja sen jälkeen, mikä lisää uudenlaista ymmärrystä pitkäaikaistyöttömien elämästä.

Tutkija on työskennellyt yli kymmenen vuotta ohjaavana opettajana ja pääsyt näin myös käytännössä seuraamaan ohjaavaan koulutukseen osallistuneiden henkilöiden muutosprosessia.

– Pitkäaikaistyöttömyydestä takaisin työelämään pääseminen on vaikeaa, mutta mahdollista. Jotta tämä onnistuu, on luotava konkreettisesti työllistymistä eteenpäin vieviä toimintamalleja, toteaa Kannisto-Karonen.

**

Torstaina 10. joulukuuta 2015 kello 12.00 esitetään Turun yliopistossa (Educarium, luentosali Edu3, Assistentinkatu 5, Turku) julkisesti tarkastettavaksi kasvatustieteiden maisteri Tuija Kannisto-Karosen väitöskirja Urana työllistyminen. Virallisena vastaväittäjänä toimii dosentti Jussi Onnismaa Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Risto Rinne Turun yliopistosta.

KM Tuija Kannisto-Karonen on syntynyt Loimaalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1982 Loimaan lukiosta. Kasvatustieteiden maisteriksi Kannisto-Karonen valmistui 1991 Turun yliopistosta. Kelpoisuuden kansanopiston sekä kansalais- ja työväenopiston opettajan virkaan tai toimeen hän on suorittanut Työväen Akatemiassa 1993. Opettajan pedagogiset opinnot hän on suorittanut Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa 1997. Opetushallinnon tutkinnon, johon sisältyy myös ammattikasvatushallinnon tutkinto, hän on suorittanut 1998. Opinto-ohjaajaksi hän on valmistunut Jyväskylän ammatillisesta opettajakorkeakoulusta 2012. Parasta aikaa hän suorittaa psykologian alaan liittyvää tutkintoa. Väitös kuuluu kasvatustieteen alaan.

Väitöskirjan myynti: https://utushop.utu.fi/p/1493-urana-tyollistyminen/

Luotu 04.12.2015 | Muokattu 10.08.2021