Nivelreumasta aiheutuu potilaalle merkittävää haittaa (Väitös: LL Sini Tuominen, 10.2.2017, sisätautioppi)

02.02.2017

Turun yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan potilaiden omat kokemukset pitäisi ottaa voimakkaammin huomioon, kun arvioidaan nivelreuman aiheuttamaa haittaa ja kehitetään hoitomenetelmiä.

​Turun yliopiston tiedote 2.2.2017

Lääketieteen lisensiaatti Sini Tuominen tutki väitöskirjassaan, minkälaista haittaa nivelreumaa sairastavat potilaat kokevat sairautensa heille aiheuttavan ja sitä, mitkä toiminnalliset haitat ovat potilaille merkittävimpiä.

Nivelreuman patofysiologiasta, oireista ja hoidosta on runsaasti tietoa. Kuitenkin varsin vähän tiedetään siitä, miten potilaat itse kokevat sairautensa ja siitä aiheutuvan taakan.

– Tutkimustulokseni osoittavat, että nivelreuma vaikuttaa potilaiden useisiin jokapäiväisiin toimintoihin, mutta vaikutusten suhteellinen merkitys vaihtelee suuresti eri potilasryhmien välillä. Sellaiset toiminnot ja oireet, joita esimerkiksi nuoret saattavat pitää tärkeinä, voivat iäkkäämmille potilaille olla merkityksettömiä ja päinvastoin, Turun yliopistossa väittelevä Sini Tuominen kertoo. 

Aikaisemmin nivelreuman aiheuttamaa haittaa on arvioitu mittareilla, jotka ovat perustuneet terveydenhuollon ammattihenkilöiden näkemyksiin ja mielipiteisiin.

– Nivelreuman haittaa ja hoitoa arvioivia menetelmiä tulisi kehittää hyödyntämällä tietoa potilaiden omista kokemuksista, jolloin saadut tulokset voisivat paremmin kuvata potilaiden elämäntilanteita ja heidän tarpeitaan, Tuominen sanoo.

Maksuhalukkuusmenetelmä osoittautui käyttökelpoiseksi

Väitöskirjassa tarkasteltiin myös nivelreumasta aiheutuvien oireiden taloudellisen arvon määrittämistä. Terveydenhuollon taloudellisia arviointeja tehtäessä tulee usein vastaan toimintoja tai oireita, joita ei voida suoraan arvottaa rahassa. Niin sanottu maksuhalukkuusmenetelmä on yksi tapa määrittää tällaisen tapahtuman tai tilan arvoa.

Menetelmässä kohdehenkilöiltä kysytään, mikä olisi heidän maksukykynsä huomioiden maksimisumma, jonka he olisivat valmiita maksamaan saadakseen jonkin terveyspalvelun tai oireen lievityksen. Menetelmä perustuu olettamukselle, että se summa, jonka henkilö ilmoittaa olevansa valmis maksamaan kysytystä toiminnosta tai tilansa muutoksesta, kuvastaa markkinahintaa. Väitöskirjassa tätä menetelmää käytettiin nivelreuman aamujäykkyyden rahallisen arvon määrittämiseen.

– Menetelmän tuottamat rahalliset arvot antoivat varsin hyvän vaikutelman siitä, kuinka merkittävänä potilaat kokivat mahdolliset aamujäykkyyden keston vaihtelut. Maksuhalukkuusmenetelmän tuottamilla rahallisilla arvoilla todettiin myös olevan hyvä toistettavuus, ja se osoittautui hyvin sovellettavaksi tilanteissa, jolloin terveyspalvelulle tai terveydentilalle ei kyetä suoraan antamaan rahallista arvoa, Tuominen kertoo.

Tiedonkeruuseen käytettiin kyselylomakkeita, puhelinhaastatteluja ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairauskertomustietoja. Tutkimuksissa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä.

***

LL Sini Tuominen esittää väitöskirjansa Nivelreumasta aiheutuva haitta potilaan kokemana julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 10.2.2017 klo 12.00 (Tyks, U-sairaala, Korva - ja silmätautien luentosali, Hämeentie 11, Turku). Vastaväittäjänä toimii professori Markku Kauppi Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Risto Tuominen Turun yliopistosta. Tilaisuus on suomenkielinen.

LL Sini Tuominen on syntynyt vuonna 1985 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Martinlaakson lukiossa Vantaalla 2004. Korkeakoulututkintonsa (LL) Tuominen suoritti Helsingin yliopistossa vuonna 2014. Väitöksen alana on sisätautioppi. Tuominen työskentelee erikoistuvana lääkärinä Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Väittelijän yhteystiedot: p. 045 677 9516, sini.tuominen@helsinki.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/tuominen_sini.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/130617  

Luotu 02.02.2017 | Muokattu 02.02.2017