Oikeusmenettelyt ovat yksi vastarinnan muoto Kiinassa (Väitös: MA Junxin Jiang, 7.4.2017, Itä-Aasian tutkimus)

31.03.2017

Kiinalaiset ovat 1990-luvun puolivälistä lähtien käyttäneet yhteisen hyvän nimissä käytyjä oikeusmenettelyitä puolustaakseen oikeuksiaan. Turun yliopistossa väittelevä Junxin Jiang toteaa tutkimuksessaan, että kiinalaiset ovat aiempaa paremmin tietoisia laillisista oikeuksistaan ja ovat nousseet puolustamaan niitä.

​Turun yliopiston tiedote 31.3.2017

Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana nopea taloudellinen kehitys ympäristön, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kansalaisoikeuksien kustannuksella on lisännyt kansalaisten tyytymättömyyttä Kiinassa.

Osa tätä kehitystä ovat olleet 1990-luvun puolivälistä alkaen yleisen edun nimissä käydyt oikeusmenettelyt (Public Interest Litigation, PIL), joiden kautta kansalaiset Kiinassa pyrkivät puolustamaan oikeuksiaan hallituksen ja omaa etuaan ajavien tahojen loukkauksilta sekä saamaan äänensä kuuluviin. Tästä on kehittynyt merkittävä yhteiskunnallinen ja oikeudellinen ilmiö.

– Tarkastelen tutkimuksessani näiden oikeusmenettelyjen ja kansalaisvastarinnan välistä yhteyttä laillisen vastarinnan käsitteen kautta tarkastelemalla oikeusmenettelyjä osana valtion ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutusta, Junxin Jiang sanoo.

Väitöstutkimus osoittaa, että kansalaiset ovat hyödyntäneet oikeusmenettelyä laajasti, ja etenkin kaupunkilaiset ovat olleet tässä aktiivisia. Jiangin mukaan ilmiö on selvä osoitus siitä, että kiinalaiset ovat aiempaa paremmin tietoisia laillisista oikeuksistaan ja ovat nousseet puolustamaan niitä.

– Kansalaisten käyttämät maltilliset strategiat ja joustavuus oikeusmenettelyissä saattavat olla syy siihen, miksi valtio tällä hetkellä sallii oikeusmenettelyt. Ne ovat auttaneet merkittävästi lisäämään yleistä tietoutta perustuslaillisista oikeuksista, muokanneet valtion ja yhteiskunnan välisiä suhteita, rohkaisseet kansalaisia puolustamaan oikeuksiaan oikeusteitse ja vahvistaneet orastavaa kansalaisyhteiskuntaa, Jiang toteaa.

Jiang esittää tutkimuksessaan, että oikeusmenettely on kansalaisyhteiskunnan valtiota vastaan kohdistama kansalaisvastarinnan muoto jälkitotalitaarisessa yhteiskunnassa. Akateemisessa tutkimuksessa Kiinan oikeusmenettelyä ei ole aiemmin tarkasteltu seikkaperäisesti. Jiangin mukaan hänen väitöstutkimuksensa lisää ymmärrystämme valtion ja yhteiskunnan suhteista nykypäivän Kiinassa.

– Tutkin monenlaisia oikeusmenettelyyn vaikuttavia sosiaalisia, oikeudellisia ja poliittisia tekijöitä, joihin lukeutuvat kasvavat vaatimukset sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, suhteellisen toimiva oikeudellinen kehys, kasvava tietoisuus oikeudellisista ja oikeuksiin liittyvistä seikoista sekä kompromissit, jotka syntyvät viranomaisten halusta säilyttää yhteiskunnan vakaus kansalaisyhteiskunnan puolustaessa oikeuksiaan, Jiang keroo.

Väitöstutkimus on tapaustutkimuksiin ja haastatteluihin perustuva monitieteinen tutkimus, jossa käytettiin sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä.

***

MA Junxin Jiang esittää väitöskirjansa Citizen Resistance through Public Interest Litigation in Contemporary China julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 7.4.2017 klo 10 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 2 -luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Christian Göbel (Universität Wien, Itävalta) ja kustoksena professori Lauri Paltemaa (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

MA Junxin Jiang on syntynyt vuonna 1960 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Kiinassa vuonna 1982. Jiang suoritti korkeakoulututkintonsa (MA) Beijing Broadcasting Institute -yliopistossa vuonna 1990. Väitöksen alana on Itä-Aasian tutkimus. Jiang työskentelee tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa.

Väittelijän yhteystiedot: p. 0405335367, jujian(at)utu.fi

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/134049

Luotu 31.03.2017 | Muokattu 31.03.2017