Perhetausta vaikuttaa laajasti ihmisen elämänkulkuun (Väitös: VTM Aleksi Karhula, 15.12.2017, sosiologia)

12.12.2017

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitettiin perhetaustan vaikutusta ihmisen elämänkulkuun. Aleksi Karhula tutki perhetaustan vaikutusta perheenmuodostukseen, varhaiseen työelämäuraan ja omistusasumiseen. Tutkimus osoittaa perhetaustan vaikuttavan paitsi ihmisten elämään kaikilla tutkituilla elämän alueilla myös siihen, millaista polkua pitkin ihmiset ovat tämänhetkiseen elämäntilanteeseensa päätyneet.

Turun yliopiston tiedote 12.12.2017

Perhetausta vaikuttaa kaikkiin keskeisiin päätöksiin ja tapahtumiin ihmisen elämässä.

– Edes Suomen kaltaisessa kattavassa hyvinvointivaltiossa perhetaustan vaikutus ei katoa, vaikka se onkin pienempi moniin muihin maihin verrattuna. Vanhemmat haluavat ja kykenevät auttamaan lapsiaan monin tavoin, mikä heijastuu lasten elämänpolkuihin, Aleksi Karhula sanoo.

Tutkimuksessa hyödynnettiin anonymisoituja Tilastokeskuksen rekisteriaineistoja.

– Kattavat ja luotettavat rekisteritiedot antavat Suomessa erinomaisen pohjan tilastolliselle tutkimukselle. Aineistojen kattavuus on tärkeää varsinkin tutkimuksissa, joissa seurataan ihmisten elämänkulkua pidemmällä ajanjaksolla, Karhula kertoo.

Perhetaustan vaikutus näkyy perheenmuodostus- ja sosioekonomisissa poluissa

Karhula tutki sosiaalisen aseman periytymistä monia eri ilmiöitä tarkastellen. Tutkimuksen tavoitteena oli antaa kattava kuva perhetaustan ylisukupolvisista vaikutuksista.

– Kaikissa tutkimissani tapauksissa perhetaustan merkitys näkyi selvästi, Karhula toteaa.

Tutkimus osoittaa perhetaustan vaikuttavan perheenmuodostuspolkuihin.

– Vahvinta perhetaustan vaikutus on ihmisten kohdalla, joiden elämässä esiintyy myös taloudellista huono-osaisuutta, Karhula toteaa.

Mekanismit tämän vaikutuksen taustalla jäivät suurelta osin vielä ratkaisemattomaksi kysymykseksi.

Karhula tarkasteli myös varhaisia sosioekonomisia polkuja.

– Näissä poluissa yhdistyvät opiskelu-, työttömyys- sekä muut työmarkkinoiden ulkopuolisen toiminnan jaksot ja toisaalta työssäkäyvien ihmisten osalta tulotaso. Perhetausta vaikuttaa selkeästi sekä tulotasoon että mahdolliseen työmarkkinoiden ulkopuolelle sijoittumiseen, Karhula kertoo.

Tutkimus osoittaa perhetaustan vaikuttavan myös siihen, miten sosioekonomiseen asemaan on päädytty. Hyvä- ja huono-osaisten perheiden lapsilla polut ovat erilaisia. Vaikutuksen taustalla ovat erityisesti lapsuuden perheen taloudelliset olosuhteet, vanhempien koulutus sekä työttömyys.

Myös omistusasuminen periytyy

Perhetaustalla on vahva kokonaisvaikutus myös siihen, päätyykö ihminen alle 35-vuotiaana asumaan omistusasuntoon. Miehillä vaikutus vaihteli myös sen mukaan, asuivatko he parisuhteessa vai yksin. Vahvin vaikutus kohdistui yksinasuviin miehiin.

– Omistusasumiseen kohdistuvat tuet, kuten ASP-järjestelmä tai korkovähennysoikeudet, eivät ole kyenneet poistamaan perhetaustan vaikutusta omistusasumiseen, Karhula sanoo.

Karhula tarkasteli tutkimuksessaan myös varhaisen päivähoidon yhteyttä myöhempään kouluttautumiseen. Hän havaitsi varhain päivähoitoon menneiden lasten kouluttautuvan muita pidemmälle.

– Tutkimukseni perusteella voidaan sanoa, että päivähoidon negatiivinen vaikutus lasten myöhempään kouluttautumiseen on erittäin epätodennäköistä. Tämän ja aikaisemman kirjallisuuden tulosten perusteella voidaan arvella vaikutusten kouluttautumiseen olevan todennäköisesti positiivisia, Karhula toteaa.

***

VTM Aleksi Karhula esittää väitöskirjansa Life Course Approaches to Intergenerational Inequality julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 15.12.2017 kello 12 (Turun yliopisto, Publicum, Pub3, Assistentinkatu 7, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Brendan Halpin (University of Limerick, Irlanti) ja kustoksena professori Jani Erola (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

VTM Aleksi Karhula on syntynyt vuonna 1983 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Leppävaaran lukiossa Espoossa vuonna 2002. Karhula suoritti korkeakoulututkintonsa (VTM) vuonna 2011 Helsingin yliopistossa. Väitöksen alana on sosiologia. Karhula työskentelee tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa.

Väittelijän yhteystiedot: p. 050 381 3896, aleksi.karhula@utu.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/karhula_aleksi.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7075-9

 

 

Luotu 12.12.2017 | Muokattu 12.12.2017