Rasva-aineenvaihduntaan liittyvä entsyymi vaikuttaa munasarjojen toimintaan ja munasarjasyövän kehittymiseen (Väitös: LL Heidi Kemiläinen, 19.1.2018, fysiologia)

10.01.2018

HSD17B-ryhmän entsyymien tiedetään säätelevän sukupuolihormonien pitoisuuksia kudoksissa ja toisaalta osallistuvan rasvojen aineenvaihdunnan säätelyyn. Turun yliopistossa väittelevän LL Heidi Kemiläisen väitöstutkimuksessa HSD17B12-entsyymin osoitettiin olevan välttämätön munasarjojen toiminnalle, alkion kehitykselle ja kudosten erilaistumiselle sikiökehityksen aikana. HS17B12-geenin inaktivointi johti hiirialkioiden kuolemaan alkionkehityksen alkuvaiheessa. Tutkimus myös osoitti, että jo entsyymin osittainen puutos HSD17B12-entsyymissä aiheuttaa merkittäviä ongelmia naarashiirten hedelmällisyydelle.

​Turun yliopiston tiedote 11.1.2018

Heidi Kemiläisen väitöstutkimuksessa naarashiirillä todettiin muutoksia munasarjojen toiminnassa, tarkemmin ottaen munasolun kypsymisessä sekä munarakkulan puhkeamisessa. Lisäksi naarashiirillä oli huomattavasti pidentynyt hormonaalinen kierto.

– Kiinnostavinta oli, ettei hiirillä löydetty muutoksia lisääntymistä säätelevien hormonien pitoisuuksissa, vaan munasarjojen prostaglandiinitasoissa, joiden on aiemminkin osoitettu vaikuttavan munasolun kehitykseen ja hedelmällisyyteen. Prostaglandiinien, eli pitkien monityydyttymättömien rasvahappojen, tiedetään muodostuvan arakidoinihaposta, minkä vuoksi tuloksemme tukevat vahvasti HSD17B12-entsyymin merkitystä rasvahappojen metaboliassa, vaikkei lopullista selvyyttä entsyymin biologisesta toiminnasta vielä olekaan, Kemiläinen selittää.

HSD17B12-entsyymin liiallinen tuotanto yhteydessä munasarjasyövän kehittymiseen

Kemiläisen väitöskirjassa tutkittiin myös HSD17B12-entsyymin ilmentymistä ihmisen munasarjasyövissä. Vaikka HSD17B12-entsyymi on välttämätön munasarjojen normaalille toiminnalle, on sen liiallinen tuotanto munasarjoissa yhteydessä munasarjasyövän syntyyn. Aiemmissa kliinisissä tutkimuksissa on osoitettu, että HSD17B12 entsyymillä on selvä yhteys syövän huonoon ennusteeseen sekä toisaalta huonoon hoitovasteeseen. HSD17B12-entsyymin on todettu ilmentyvän munasarjasyövän lisäksi myös eturauhassyövässä sekä rintasyövässä.

Kemiläisen väitöstutkimuksen mukaan HSD17B12-entsyymin ilmentyminen korreloi munasarjasyövän pahanlaatuisuusasteeseen (gradukseen). Kemiläisen työssä osoitettiin myös, että HSD17B12 ja COX-2 -entsyymit, jotka tuottavat prostaglandiineja, ilmentyvät usein samoissa munasarjasyövissä ja jopa samoilla alueilla. Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että prostaglandiinien tuotanto liittyy syöpäkudoksen kasvuun sekä etäpesäkkeiden syntyyn.

– Tutkimukseni osoittavat, että HSD17B12-entsyymi on tarpeellinen alkionkehitykselle sekä naaraan hedelmällisyydelle, mutta toisaalta sen liiallinen tuotto on yhteydessä munasarjasyövän syntyyn ja kehittymiseen. HSD17B12-entsyymien toiminnan estäminen on aktiivisen lääkekehityksen kohteena ja tuloksiemme mukaan HSD17B12-entsyymien estäjien kehittäminen on yksi uusi mahdollisuus tulevien syöpälääkkeiden kehittämiseksi, Kemiläinen tiivistää.

***

LL Heidi Kemiläinen esittää väitöskirjansa HSD17B12 – an enzyme with a role in embryonic development, normal ovarian function and cancer julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 19.1.2018 klo 12 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 3 -luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Timo Tuuri (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Matti Poutanen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen.

LL Heidi Kemiläinen on syntynyt vuonna 1983 ja kirjoitti ylioppilaaksi Elisenvaaran lukiossa Kyrössä vuonna 2002. Korkeakoulututkintonsa (LL) Kemiläinen suoritti Turun yliopistossa vuonna 2014. Väitöksen alana on fysiologia. Kemiläinen työskentelee Uudenkaupungin kaupungilla terveyskeskuslääkärinä.

Väittelijän yhteystiedot: p. 050-4360797, heilag@utu.fi 

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/kemilainen_heidi.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7110-7

 

Luotu 10.01.2018 | Muokattu 11.01.2018