Rehtoreiden mukaan koulu voi pedagogisesti hyvin myös ilman visionääristä kehittämistä (Väitös: KM Leena Liusvaara, 19.9.2014, kasvatustiede)
Turun yliopistossa väittelevä Leena Liusvaara tutki 14 koulun rehtoreiden näkemyksiä koulun kehittämisestä, rehtorin esimiestehtävästä ja siitä, miten nämä rehtorien näkemyksen mukaan vaikuttavat opettajien pedagogiseen hyvinvointiin. Tulokset osoittavat, että visionäärinen tapa kehittää koulua ei ole rehtorien arkipäivää, mutta yhteisten visioiden puutteesta huolimatta rehtorit kokevat opettajien voivan pedagogisesti hyvin.
Turun yliopiston tiedote 11.9.2014
Helsinkiläisen Ressun peruskoulun rehtori Leena Liusvaara on tutkinut väitöskirjassaan rehtoreiden näkemyksiä koulun kehittämisestä ja sen vaikutuksista pedagogisen hyvinvoinnin kokemiseen. Tutkimusaineisto on hankittu haastatteluiden ja tulevaisuusverstastyöskentelyn avulla.
Pedagogisella hyvinvoinnilla tutkimuksessa tarkoitetaan osaamisesta ja hallinnan tunteesta syntyvää työhyvinvoinnin osa-aluetta, joka opettajilla esiintyy vahvana, mikäli vuorovaikutus- ja opetustilanteet koetaan helppoina ja omalle osaamistasolle mielekkäinä.
Tutkimustulosten mukaan rehtoreilla ei välttämättä ole selkeää näkemystä siitä, mitä osaamista koulussa on ja miten osaamista tulisi kehittää.
– Rehtorit eivät ohjaa opettajia esimerkiksi täydennyskoulutukseen, eikä sen merkitystä koulun toiminnan kehittämisessä voi erityisesti korostaa. Opettajat kouluttautuvat tyypillisesti urasuuntautuneesti omista lähtökohdistaan, ei koulujen kehittämissuunnitelmista, käsin, Liusvaara kertoo.
Organisaatio-orientoituneiden opettajien sitoutumista ei hyödynnetä
Tutkimuksen mukaan myös koulun kehittämistehtävään sitoutuneet, organisaatio-orientoituneet opettajat ovat tunnistettavissa.
– Rehtoreilla ei kuitenkaan näytä olevan erityisiä keinoja tai tapoja näiden opettajien käyttämiseksi koulun kehittämistehtävän etulinjassa, Liusvaara sanoo.
Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että oppivan organisaation ja pedagogisen hyvinvoinnin kokemuksen taustalla on yhteinen tavoitteenasettelu. Liusvaaran tutkimus ei täysin tue tätä ajatusta: tutkimuskouluissa ei ollut jaettuja, yhteisiä visioita, eikä oppivan organisaation määritelmän mukaista kollektiivista oppimista välttämättä tapahtunut. Siitä huolimatta rehtorit kokivat opettajien pedagogisen hyvinvoinnin kokemuksen kehittyvän kouluissa.
– Opettajan pedagoginen hyvinvointi ei rehtoreiden mukaan kehity yhteisen kehittämistehtävän myötä, vaan osaamisen ja hallinnan tunteesta. Eri asia sitten onkin se, kuinka rehtori huolehtii, ettei opettajien hallinnan tunteeseen tule notkahduksia, mikäli koululle asetetut vaatimukset kasvavat, yhteistä kehittämissuuntaa ei ole, eikä rehtori ohjaa opettajia kouluttautumaan lisää.
Rehtorin ja opettajien välinen luottamus avainasemassa
Koska tutkituissa kouluissa ei ollut kehittymisen suuntia linjaavia asiakirjoja, oli koulun suunta useimmiten vain rehtorin tiedossa. Tällöin avainasemaan nousee opettajien ja rehtorin välinen luottamus.
– Toiset opettajat haluavat kulkea rehtorin matkassa ja tukea kehittämistä kohti yhteistä suunnittelua. Toiset taas saavat hyvinvoinnin kokemusta siitä, että rehtori antaa heidän kulkea omia polkujaan. Silloinkin rehtorin tulee voida luottaa siihen, että polku kulkee – vaikka mutkitellenkin – samaan suuntaan kuin muukin koulu.
Rehtorikoulutuksessa kehitettävää
Tutkimuksen mukaan rehtoreilla ei ollut valmiuksia tarttua koulun kestävään kehittämistehtävään visioinnin ja yhteisen strategisen kehittämisen keinoin. Toisaalta taas rehtorit kokivat, että kouluilta vaaditaan jo nyt liikaa suunnitelmia, ja aikaa pedagogiselle johtamiselle jää vähän.
Liusvaara tunnistaakin rehtorikoulutuksessa kehitettävää.
– Tämänhetkinen, kapeimmillaan lakien ja asetusten tuntemiseen perustuvan pätevöitymiskoulutuksen sijaan tulisi miettiä, pitääkö tulevaisuuden koulun johtajalla olla valmiuksia kehittää kouluaan yhdessä opettajakunnan kanssa.
Jatkossa tärkeätä olisi tutkia, rakentaako yhteinen visiointi ja koulun kehittäminen myös pedagogista hyvinvointia entistä pidemmälle.
– Joka tapauksessa rehtorit tarvitsevat johtamiskoulutusta, jonka ytimenä on koulun kehittäminen yhteiskunnan odotusten mukaisesti, Leena Liusvaara sanoo.
***
Perjantaina 19. syyskuuta 2014 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Kasvatustieteiden laitos, Educarium, Edu1-auditorio, Assistentinkatu 5, Turku) julkisesti tarkastettavaksi kasvatustieteiden maisteri Leena Liusvaaran väitöskirja ”Kun vaan rehtori on korvat auki. Koulun kehittämisellä pedagogista hyvinvointia”. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Vuokko Niiranen Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Risto Rinne.
KM Leena Liusvaara on syntynyt 1963 Salossa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1982 Hermannin lukiosta Salosta. Kasvatustieteen kandidaatiksi Liusvaara valmistui 1985 Rauman opettajankoulutuslaitokselta, Turun yliopistosta. Tällä hetkellä Liusvaara toimii Ressun peruskoulun rehtorina Helsingissä. Hän on työskennellyt myös valtion ja kunnan opetushallinnossa sekä rehtorikouluttajan Suomessa ja ulkomailla. Väitös kuuluu kasvatustieteen alaan.