Soluväliaineen muokkauksesta hoitomahdollisuuksia syöpään ja valtimotautiin (Väitös: FM Annele Sainio, 5.3.2016, lääketieteellinen biokemia ja genetiikka)

23.02.2016

Erilaiset soluväliaineen molekyylit säätelevät ihmisen syövän ja verisuonitautien syntyä ja etenemistä. Turun yliopistossa väittelevä Annele Sainio totesi tutkimuksessaan, että soluväliaineiden muokkaaminen voi toimia tulevaisuudessa uutena hoitokeinona syöpään ja valtimotautiin.

 

​Turun yliopiston tiedote 23.2.2016

Sainio tutki väitöskirjatyössään kahden soluväliaineen keskeisen molekyylin tuotannon säätelyä ihmisen syöpä- ja verisuonibiologiassa.

– Soluväliaine on dynaaminen rakenne, jota muokataan alituisesti. Sen rakenne ja koostumus säätelevät siinä olevien solujen ja koko kudoksen toimintaa. Käytännöllisesti katsoen ei ole olemassa yhtään sairautta, johon ei liittyisi joko soluväliaineen määrällisiä tai laadullisia muutoksia. Nämä muutokset voivat aiheuttaa sairauden tai olla seurausta siitä. Vaikuttamalla soluväliaineen koostumukseen, on mahdollista estää tai ainakin hidastaa tiettyjen sairauksien syntyä ja etenemistä, Sainio kertoo.  

Tutkimukseen valittiin kaksi molekyyliä, jotka edustavat keskeisiä sidekudoksen makromolekyylejä: pieni leusiinirikas proteoglykaani nimeltään dekoriini ja ketjumainen polysakkaridi hyaluronaani (HA).

– Tulokseni osoittivat, että syöpäsolut eivät tuota dekoriinia lainkaan. Kun syöpäsoluihin siirrettiin rakentamamme dekoriinin sisältävä muokattu adenovirus, niiden pahanlaatuinen käyttäytyminen estyi merkittävästi, Sainio sanoo.

HA:n kohdalla tutkimuksen tulokset osoittivat, että verisuonen seinämän sileät lihassolut tuottavat sitä huomattavasti enemmän korkeassa glukoosipitoisuudessa kuin normaalissa. Tätä kautta HA:lla näyttäisi olevan keskeinen asema erityisesti sokeritautia sairastavien potilaiden verisuonten paksuuntumisessa.

– Saatujen tulosten pohjalta soluväliaineen molekyylien tuotannon säätelyyn pohjautuvat hoidot sekä syövän että valtimotaudin estossa ovat selkeästi kehittämisen arvoisia, sanoo Sainio.

Sainion löydökset toivat uutta tärkeää tietoa soluväliaineen molekyylien merkityksestä ihmisen kansantaloudellisestikin merkittävissä sairauksissa.  

***

Filosofian maisteri Annele Sainio esittää väitöskirjansa The role of extracellular matrix macromolecules in cancer and diabetic macroangiopathy – with special reference to decorin and hyaluronan julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 5.3.2016 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Teijo Kuopio (Keski-Suomen keskussairaala, Jyväskylä) ja kustoksena dosentti Kati Elima. Tilaisuus on suomenkielinen.

FM Annele Sainio on syntynyt vuonna 1973 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 1992 Tuureporin lukiossa, Turussa. Korkeakoulututkintonsa (FM) Sainio suoritti Turun yliopistossa 2003. Väitöksen alana on biolääketiede.

Luotu 23.02.2016 | Muokattu 11.08.2021