Startup-yrityksen verkosto on yhdistelmä suunnitelmia ja yllätyksiä (Väitös KTM Valtteri Kaartemo, 22.11.2013)

14.11.2013

KTM Valtteri Kaartemo selvitti väitöstutkimuksessaan, millainen on kansainvälisen, internetissä toimivan startup-yrityksen verkosto.

 

Turun yliopiston tiedote 14.11.2013

Valtteri Kaartemo tutki Turun yliopistossa kansainvälisen liiketoiminnan alan väitöskirjassaan, miten internetissä toimivan kansainvälisen startup-yrityksen verkosto muodostuu.

‒ Yrityksen perustaminen on sinänsä suhteellisen helppoa, mutta menestys kuitenkin riippuu pääasiallisesti verkoston kasvusta ja kehityksestä, Kaartemo toteaa.

Yrittäjällä saattaa olla näkemys ihanteellisesta ekosysteemistä, mutta samalla muut toimijat kokevat toimintaympäristönsä omalla tavallaan. Väitöstutkimuksen mukaan erilaiset näkemykset ja niiden mukainen toiminta voivat joko vahvistaa verkostoa yrittäjän toivomalla tavalla tai aiheuttaa ristiriitaista painetta verkoston kehitykselle.

Kaartemo keskittyy väitöskirjassaan muodostamaan kokonaiskuvan siitä, miten verkostot muodostuvat. Aiemmassa tutkimuksessa aihetta on käsitelty vähän. Väitöstutkimus kyseenalaistaa monia tieteenalalle vakiintuneita teoreettisia ja empiirisiä lähtökohtia.

‒ Vaikka startup-kirjallisuudessa kannustetaan verkostomaiseen toimintatapaan, ei tätä ole täysin sisäistetty. Yrittäjien pitäisi päästä vielä paremmin eri toimijoiden iholle ja ymmärrettävä niitä niiden omassa kontekstissa. Parhaassa tapauksessa verkostosta tulee tärkeä osa yhteistyökumppanin elämäntarinaa, Kaartemo sanoo.

Sosiaalisen kontekstin merkitys korostuu verkostoissa

Kaartemo muun muassa tarkasteli väitöstyössään rooleja, joilla väitöstutkimuksen kohteena olleen yrityksen verkostossa toimitaan.  Monet internet-palvelut rakentuvat sen varaan, että käyttäjät toimivat myös sisällöntuottajina. Lisäksi väitöstutkimuksen verkostosta löytyy ideoijien, tukijoiden, suunnittelijoiden ja rahoittajien rooleja.

Väitöstyössä tarkastellaan myös sitä, miten internet-markkinat, startup-maailma ja kansainvälinen liiketoimintajärjestelmä instituutioina vaikuttavat ihmisten tapaan toimia ja mitä mahdollisuuksia ja rajoitteita ne luovat verkoston kehitykselle.

‒ Verkostoon liittymisen motiivit eivät ole suinkaan yksinkertaiset, eivätkä toimijat ole useinkaan kiinnostuneita verkoston tulevaisuudesta. Verkostoissa korostuvat sosiaalisen kontekstin merkitys sekä ihmisten näkemys omasta tulevaisuudestaan.

Kaartemo tarkastelee väitöstutkimuksessaan Founder2be-nimistä sosiaalisen median sivustoa, joka tähtää erityisesti uusien yritysten syntyyn. Väitöstutkimus perustuu pääasiassa verkostossa tehtyihin haastatteluihin.

***

Perjantaina 22. marraskuuta kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun kauppakorkeakoulu, Osuuskauppa-sali, Rehtorinpellonkatu 3) julkisesti tarkastettavaksi kauppatieteiden maisteri Valtteri Kaartemon väitöskirja ”Network development process of international new ventures in Internet-enabled markets: Service ecosystems approach”. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Maria Holmlund-Rytkönen Hanken Svenska handelshögskolanista ja kustoksena professori Niina Nummela.

KTM Valtteri Kaartemo on syntynyt 1983 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 2002 Turun normaalikoulun IB-linjalta 2002. Kauppatieteiden maisteriksi Kaartemo valmistui Turun kauppakorkeakoulusta 2007. Kaartemo toimii yliopisto-opettajana Turun yliopistossa. Väitös kuuluu kansainvälisen liiketoiminnan alaan.

Luotu 14.11.2013 | Muokattu 08.07.2021