Suomalaisten toimet Krimin sodan aikana edesauttoivat itsenäistymiskehitystä (Väitös VTM Eero Auvinen, 30.1.2015, poliittinen historia)

23.01.2015

Autonomisen Suomen rannikoiden siviiliväestön toimet Krimin sodan aikana edesauttoivat Suomen itsenäistymistä. Suomalaiset loivat 1853–1856 käydyn Krimin sodan aikana oman meripuolustusjärjestelmän vihollisen torjumiseksi. Suomi saikin turvallisuuspoliittisesti luotettavana Venäjän luoteisen rajan puolustajana löyhät ohjakset voimistaa valtiohallintoaan, kansantalouttaan ja kansallista erikoisluonnettaan ainakin vuoteen 1878 asti.

 

Turun yliopiston tiedote 23.1.2015
 
Turun yliopistossa väittelevä Eero Auvinen tarkastelee poliittisen historian väitöskirjansa alussa Krimin sodan syitä, jotka kulminoituvat geostrategisista ja -poliittisista syistä Krimille ja etenkin Sevastopolin laivastotukikohtaan – kuten tänäänkin Ukrainan kriisissä.
 
– Tarkastelun painopisteessä on sodan sivurintamalla olevan autonomisen Suomen rannikoiden asukkaitten sekä maan hallinnon ponnistelut englantilais-ranskalaisen laivasto-osaston iskujen torjumiseksi, Auvinen sanoo.
 
Venäjän oli keskitettävä voimansa ikuiseen uhkakuvaansa kuuluvan läntisen vihollisen merisaarron ja maihinnousujen torjumiseksi. Tähän liittyivät valmistelut Suomen alueen läpi Pietariin suuntautuvien hyökkäysurien katkaisemiseksi. Venäjän laivasto oli vastustajansa laivastoon nähden teknisesti heikompi ja jäi tukikohtiinsa.
 
– Suomen sodan aikana siviilitaistelijat, verrokkeina Krimin sodan siviilit, vaikuttivat aiempaa tutkimusta voimakkaammin Porvoon valtiopäivin kokoon kutsumiseen, Auvinen sanoo.

Oma meripuolustusjärjestelmä osoitti suomalaisten lojaaliutta

Krimin sodan aikana suomalaiset rakensivat ja miehittivät rannikoiden merivartioasemat. Venäjän oli siten vihollisen toiminnan tuntien mahdollista kohdistaa torjuntatoimensa mielekkäästi.
Kauppahuoneet ja laivanvarustajat kävivät vihollisen saartotoimenpiteistä huolimatta riskialtista mutta hyvinvointia tuottavaa kauppaa Ruotsiin ja Venäjälle. He myös suojasivat aluksiinsa tekemiään investointeja myymällä niitä ulkomaille.

– Rannikoiden asukkaat aiheuttivat vihollisen alusten liikkeen hidastumista ja karilleajoja poistamalla merenkulun turvalaitteet ja kieltäytymällä luotsauksesta. He loivat myös kaikkialle rannikoitten satamiin ja osin Ahvenanmaalle omin uhrauksin ja viholliselle tappioita tuottaneen oman meripuolustusjärjestelmän, Auvinen sanoo.

Meripuolustusjärjestelmään kuuluivat satamaväylien tykistö-meriesteet ja Turun sekä Helsingin sisääntuloväylien tykistö-miina-asemat, pormestareiden neuvottelut vihollisen kanssa, siviilikaartit, merikaupan materiaalin evakuointi, alusten kätkeminen sisäsaaristoon, palontorjunta sekä nurkumatta tapahtunut sotajoukkojen majoitus, muonitus, kestitys ja kuljetukset.

– Suomalaisten ja venäläisten joukkojen ylläpidosta aiheutuneet kustannukset maksoi autonominen Suomi rakentaen myös meripuolustusta varten höyrysota-aluksia ja 40 soudettavaa tykkivenettä.

Suomi sai voimistua Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen turvin

Suomi oli ennen sotaa ollut vaarassa menettää Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen. Suomalaisten arveltiin Ruotsin revansistien villitsemänä irtaantuvan Venäjästä etenkin Puolan 1830 kapinan synnyttämissä olosuhteissa. Lännen oletettiin myös tukevan näitä päämääriä.

– Vaarassa olivat silloin olleet maan talouden selkärankana olleiden tullitulojen ja kansallisvaltio-tavoitteiden menettäminen. Nämä autonomiaa vaarantavat uhkat poistuivat heti Krimin sodan jälkeen.

Auvisen mukaan Venäjä näki, että Suomi ei Krimin sodan aikana aikonut irtaantua Venäjästä. Se oli kuitenkin ollut eräs vihollisen päämääristä.

– Maa taisteli lojaalina emämaalleen. Suomalaiset saivat nyt keisarin Venäjän kiitosta tehokkaista sotatoimistaan ja sotatoimien tukemisesta Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen, Auvinen sanoo.

Hänen mukaansa venäläiset näkivät, että suomalaiset luonnostaan ja voimistuttuaan vieläkin tehokkaammin puolustaisivat merikauppansa luomaa hyvinvointia, kuten tapahtumat Puolan kapinan 1863 ja etenkin Turkin sodan 1877 - 1878 aikoina osoittivat.

– Jos suomalaisten omat voimat eivät yksin siihen riittäisi, olisi luonnollista että he antaisivat nurkumatta kaiken tukensa myös maassa oleville ja sinne tuleville venäläisille joukoille. Yya -sopimus v. 1948 olisi näin ollen pitkällä viiveellä ollut jäänne tästä ajattelusta.
Autonominen Suomi sai Krimin sodan ajan lojaalisuudestaan löysät ohjakset voimistaa valtiorakennettaan, kansantalouttaan ja kansallista kulttuuriaan ennen näkemättömällä tavalla ainakin vuoteen 1878 asti. Myönteinen kehitys loppui vasta vuona 1899, jolloin Venäjä ei enää luottanut suomalaisiin ja oli lännen nöyryyttämänä ja slaavilaiskansallisen vaikutuksen voimistuessa alkanut purkaa ”erillisvaltio”-Suomen rakenteita ja venäläistää maata.

Tutkimuksensa lopussa Auvinen on tarkastellut kansallisvaltio-Suomen sisäisen dynaamiseen voiman – fysiikan termein jatkavuuden eli inertiavoiman – vaikutusta.

– Sitä verrataan tsunamiaallon avomerellä lähes näkymättömään, mutta rantaan eli vastukseen osuessaan aiheuttamaan kaiken murskaavaan tehoon, jolla olisi ollut oma osuutensa Suomen itsenäistymiskehityksessä varsinkin, kun Venäjän sisäinen voima oli voimakkaitten murrosten rasittamana heikentynyt.

**

Perjantaina 30. tammikuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Yliopistonmäki, Turku) julkisesti tarkastettavaksi VTM Eero Auvisen väitöskirja Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin ja Venäjän suomensuhteisiin. Virallisena vastaväittäjänä toimii yleisesikuntakomentaja, sotatieteen tohtori Aarni Lehti ja kustoksena professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta.

VTM Eero Auvinen on syntynyt 1938 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1958 Turun klassillisesta lukiosta. Valtiotieteiden maisteriksi Auvinen valmistui 1999 Turun yliopistosta. Väitös kuuluu poliittisen historian alaan.
 
**
Kaikki Turun yliopiston tiedotteet www.utu.fi/tiedotteet
 
Luotu 23.01.2015 | Muokattu 29.07.2021