Suomi-kiihkoilijan leima ei sovi kansainvälisyydestä ammentaneelle Snellmanille (Väitös FM Heli Rantala, 11.5.2013)

02.05.2013

 

 

​Turun yliopiston väitöstiedote 2.5.2013

Snellmanin ja suomalaisuuden päivän aattona tarkastettavassa kulttuurihistorian alan väitöskirjassa FM Heli Rantala tarkastelee Johan Vilhelm Snellmanin käsityksiä suomalaisuuden rakennusaineksista ja kansallisesta kulttuurista. Tutkimuksen mukaan Snellman yhdisti ajattelussaan useilta tahoilta tulleita vaikutteita ja uudisti suomalaista käsitteistöä eurooppalaisen perinteen pohjalta.

Rantala tarkastelee väitöskirjassaan Snellmania kulttuurivaikuttajana ja historiallisena ajattelijana, joka muokkasi merkittävällä tavalla käsityksiä kansakunnasta ja kansallisesta kulttuurista.

Snellmania pidetään kansallisfilosofina ja fennomaanina, joka ajoi suomenmielisyyden asiaa aggressiiviseen tyyliin.

– Suomi-kiihkoilijan leima ei hänelle kuitenkaan sovi. Snellman oli nationalistinen ajattelija mutta ei mikään nurkkapatriootti, Heli Rantala sanoo.

Suurkaupungeista oppia suomalaisille

Snellmania ei Rantalan mukaan voi pitää erityisesti suomalaisen kansallisuuden teoreetikkona, koska hänen näkemyksenä kansakunnista koskivat yhtä lailla kaikkia kansallisuuksia.

Snellmanille kansallisuus ei merkinnyt vieraiden vaikutteiden poissulkemista tai kieltämistä vaan erilaisten vaikutteiden luovaa ja itsenäistä soveltamista ja muokkaamista.

– Snellman ei haikaillut savupirttien suomalaisuuden perään ja katsoi, että suomalaisilla oli paljon opittavaa esimerkiksi kaupunkielämään tottuneilta pariisilaisilta.

Runebergiin tai Lönnrotiin verrattuna Snellman edustikin kaupunkilaista näkemystä suomalaisuudesta.

– Hän oli varmasti kotonaan pikemmin pariisilaisessa kahvilassa kuin suomalaisilla salomailla, Rantala sanoo.

Snellmanin visioissa siinteli moderni, itseensä luottava ja sivistynyt Suomi, jonka ei tarvitse suhtautua alemmuudentuntoisesti muihin kansoihin.

Keskustelujen kautta rakentuva suomalaisuus

Väitöskirjassaan Rantala on tutkinut Snellmanin kulttuurikäsitystä ja historianteoreettista ajattelua sekä tämän näkemyksiä aikansa historiankirjoituksesta. Rantala esittää, että Snellman laajensi ja uudisti sitä tapaa, jolla suomalaisessa keskustelussa viitattiin kulttuurin ja sivistyksen kaltaisiin laajoihin käsitteisiin. Snellmanille kulttuurin piiriin kuuluivat niin taiteet ja tieteet kuin kansanlaulut ja -perinteet – tai vaikkapa rautatiet.

Kulttuurinen kansallistamistyö oli Snellmanin mukaan suomalaisille välttämätön kansakunnaksi tulemisen ehto. 1800-luvulla Suomi oli vielä monin tavoin muotoutumisen tilassa. Yhtä ainoaa käsitystä suomalaisuudesta tai kansallisesta kulttuurista ei ollut vaan sen sisällöistä käytiin lehdistössä kiivastakin keskustelua. Tutkimuksessaan Rantala on tarkastellut Snellmanin näkemyksiä puheenvuorona tässä laajemmassa kulttuurikeskustelussa.

– En ole tutkimuksessani kiinnostunut suurmiehestä vaan ajattelijasta, joka muokkasi vasta muotoutumassa olevalle kansalle käsitteistöä, jonka avulla se voisi suuntautua tulevaisuuteen, Rantala kertoo.

Tämä käsitteistö oli eurooppalaista perua. Saksalaisen filosofisen perinteen vaikutusta Snellmanin ajatteluun on tutkittu paljonkin, mutta Rantala nostaa tutkimuksessaan esille myös ranskalaiset vaikutteet. Rantalan mukaan tämä näkyy Snellmanin omassa käsitteistössä ja lukeneisuudessa. Journalistina Snellman seurasi tiiviisti kansainvälisiä yhteiskunnallisia keskusteluja ja halusi tuoda tätä keskusteluperinnettä myös Suomeen.

***

Lauantaina 11. toukokuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Yliopistonmäki) julkisesti tarkastettavaksi FM Heli Marketta Rantalan (o.s. Heino) väitöskirja ”Sivistyksestä sivilisaatioon. Kulttuurikäsitys J. V. Snellmanin historiallisessa ajattelussa”. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Marja Jalava Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Salmi.

FM Heli Rantala on syntynyt 1973 Lohjalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1997 Turun iltalukiosta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi 2003 Turun yliopistosta, jossa parhaillaan toimii tutkijana. Väitös kuuluu kulttuurihistorian alaan.

Luotu 02.05.2013 | Muokattu 17.11.2020