Uusia näkökulmia luun muodostumiseen ja ylläpitoon (Väitös: M. Tech Ameya Bendre, solubiologia ja anatomia, 6.10.2017)

28.09.2017

Luun muodostuksen ja ylläpidon mekanismit on tunnettava tarkoin, jotta luisen tukirangan sairauksiin, kuten osteoporoosiin, voitaisiin kehittää uusia tehokkaita hoitokeinoja. Väitöskirjatutkimuksessaan Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella Ameya Bendre selvitti, miten Fam3c-proteiini ja luusolujen Dicer1-proteiini vaikuttavat näihin mekanismeihin.

​Turun yliopiston tiedote 28.9.2017

Väitöskirjatutkimuksessaan Bendre osoitti Fam3c-geenin suhteen poistogeenisen hiirimallin avulla, että suurin osa luusolupopulaatioista ilmentää tätä proteiinia ja että Fam3c säätelee etenkin luuta muodostavien osteoblastien toimintaa. Edelleen hän osoitti, että Fam3c vähentää luuta muodostaville soluille kriittisesti tärkeän Runx2-proteiinin ilmenemistä. Voi siis olla, että estämällä Fam3c-proteiinin ilmenemistä voitaisiin tehostaa luun muodostusta esimerkiksi osteoporoosi- ja murtumapotilailla.

Tutkimuksessaan Bendre selvitti myös luuta muodostavien solujen Dicer1-proteiinin merkitystä luisen tukirangan syntymän jälkeisessä säätelyssä. Dicer1 tuottaa aktiivisia mikro-RNA-molekyylejä niiden esiasteista. Mikro-RNA:t ovat tärkeitä säätelijöitä monille solun toiminnoille – esimerkiksi luuta muodostavien solujen erilaistumiselle. Hyödyntäen hiirimallia, jossa Dicer1-proteiinin toiminta voitiin estää kohdennetusti ja ajan suhteen säädellysti luuta muodostavissa soluissa havaittiin, että Dicer1:llä on keskinen merkitys kuoriluun muodostuksessa ja ylläpidossa. Tarkemmat tutkimukset kuoriluun mikro-RNA-säätelystä voivat myös auttaa löytämään tulevaisuudessa uusia luun säätelyhäiriöiden hoitokeinoja.

Tutkimus tehtiin Turun yliopiston biolääketieteen laitoksella dosentti Jorma Määtän tutkimusryhmässä. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja Turun Yliopistosäätiö.

***

M. Tech Ameya Bendre esittää väitöskirjansa Regulation of bone formation and post-natal skeletal homeostasis - novel role of Fam3c and osteoblast specific Dicer1 julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 6.10.2017 kello 12.05 (Turun yliopisto, Medisiina, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Juha Tuukkanen (Oulun yliopisto) ja kustoksena dosentti Jorma Määttä (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen.

M. Tech Ameya Bendre on syntynyt vuonna 1987 Intiassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 2005. Bendre suoritti korkeakoulututkintonsa (M. Tech Biotechnology) Dr.D.Y.Patil University -yliopistossa vuonna 2010. Väitöksen alana on solubiologia ja anatomia. Bendre työskentelee Turun yliopistossa tohtorikoulutettavana.

Väittelijän yhteystiedot: p. 044 971 1410, ameya.bendre@utu.fi 

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/bendre_ameya.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6945-6  

Luotu 28.09.2017 | Muokattu 28.09.2017