Väitöstutkimus tarjoaa uutta tietoa kiusaaja-uhreista (Väitös: MA An Yang, 2.10.2015, psykologia)

30.09.2015

MA An Yang tarkasteli psykologian alan väitöstutkimuksessaan oppilaita, jotka sekä kiusaavat että joutuvat itse kiusatuiksi.

 

​Turun yliopiston tiedote 30.9.2015

MA An Yang selvitti psykologian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan, miten suuri osa oppilaista sekä kiusaa toisia että joutuu itse kiusatuksi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko näillä oppilailla enemmän psykososiaalisen sopeutumisen ongelmia kuin lapsilla, jotka ainoastaan kiusaavat tai ovat kiusattuja, sekä käyttävätkö nämä oppilaat ‒ tai kohdistuuko heihin ‒ enemmän fyysistä, sanallista, epäsuoraa ja nettikiusaamista kuin oppilaat, jotka ainoastaan kiusaavat tai ovat kiusattuja.

Väitöstutkimuksen mukaan kiusaaja-uhrit eroavat sosiaalisen sopeutumisensa suhteen muita kiusaavista, mutta eivät niinkään kiusatuksi joutuvista oppilaista.

‒ Tutkimuksen mukaan kiusaaja-uhrit syyllistyvät sanalliseen, fyysiseen ja nettikiusaamiseen useammin kuin pelkästään muita kiusaavat lapset. Epäsuoraan kiusaamiseen, kuten ryhmän ulkopuolelle sulkemiseen tai ilkeiden juorujen levittämiseen nämä oppilaat eivät osallistu useammin kuin pelkästään muita kiusaavat lapset, An Yang kertoo.

Väitöstutkimuksessa hyödynnettiin KiVa Koulu -hankkeessa kerättyjä laajoja tutkimusaineistoja, joiden pohjalta An Yang tunnisti itse- ja toveriarviointeja käyttämällä muita toistuvasti kiusaavat lapset, kiusatuksi joutuvat lapset sekä lapset, jotka sekä kiusaavat että tulevat itse kiusatuksi.

Niin kutsuttuja kiusaaja-uhreja on huomattavasti vähemmän (alle 3 prosenttia oppilaista) kuin oppilaita, jotka ainoastaan kiusaavat tai ovat ainoastaan kiusattuja.

Tutkimuksen mukaan Kiva Koulu -ohjelma vähentää myös niiden lasten osuutta, jotka sekä kiusaavat että ovat kiusaamisen kohteena.

***

Perjantaina 2. lokakuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Publicum, Pub2-auditorio, Assistentinkatu 7, Turku) julkisesti tarkastettavaksi Master of Arts An Yangin väitöskirja Bully-victims: Prevalence, Psychosocial Adjustment, and Responsiveness to Intervention (Oppilaat, jotka kiusaavat ja ovat itse kiusattuja: Prevalenssi, psykososiaalinen sopeutuminen ja intervention vaikutukset). Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Peter Smith Lontoon yliopistosta ja kustoksena professori Christina Salmivalli Turun yliopistosta.

MA An Yang on syntynyt vuonna 1982 Kiinassa. Master of Science -tutkinnon Yang suoritti 2009 Guangzhoun yliopistossa. Väitös kuuluu psykologian alaan.

Luotu 30.09.2015 | Muokattu 06.08.2021