Väittelijä haastaa nykynäkemyksen Descartesista (Väitös: VTM Jani Sinokki, 20.2.2012, filosofia)

​Turun yliopiston tiedote 11.2.2016

Sinokki esittää väitöstutkimuksessaan, että Descartesin filosofiassa ajattelu on aina riippuvaista ajattelun kohteiden olemassaolosta. Näin ollen ajattelua ei ole mahdollista ymmärtää viittaamalla vain mielensisältöihin, vaan sen ymmärtäminen edellyttää laajemman syy-seuraussuhteiden verkoston huomioimista.

— Descartesin mukaan en voi ajatella vaikkapa aurinkoa, ellei aurinko niin sanotusti ole tullut jotakin reittiä mieleeni, kuten aistihavainnon tai vaikka astronomisten laskelmien kautta. Jos tämä yhteys aurinkoon itseensä puuttuisi, ajattelisin jotakin muuta kuin aurinkoa, Sinokki valottaa.

Descartes on kuitenkin tunnettu skeptisistä haasteistaan joiden mukaan meillä ei ole keinoja todistaa, että emme näe unta juuri nyt, tai että kaikki aistihavaintomme ei ole vain johdonmukaista hallusinaatiota. Descartes selvästi myös olettaa ratkaisseensa nämä skeptiset ongelmat tyydyttävästi.

— Outoa on se, että esitettyjen tulkintojen valossa Descartesin ratkaisu on joko kehämäinen tai vaatii uskonloikkaa siihen, että hyväntahtoinen luoja ei pettäisi meitä. Kumpikin vaihtoehto on filosofisesti kestämätön, Sinokki kertoo.

Sinokin tutkimuksen lähtökohtana oli etsiä mahdollisia vaihtoehtoisia lukutapoja joilla tämä ja muita samanlaisia epäjohdonmukaisuuksia Descartesin filosofiassa voitaisiin välttää.

Väitöstutkimuksen mukaan Descartesin metafysiikkaa pitää lähestyä hänen syy–seuraus-käsityksensä näkökulmasta. Descartesille olemassaolo on itsessään perustavanlaatuisin syiden ja seurauksien muodostama verkko.

— Descartesin lähtökohta on, että en voi epäillä omaa olemassaoloani, sillä ajatteluni, ja siis myös epäilykseni, on aina jotakin olemassa olevaa. Koska syysuhteisuus hallitsee kaikkea olemassa olevaa, myös ajattelu on samojen yleisimpien lainalaisuuksien hallitsemaa kuin muunkinlainen olemassaolo, Sinokki summaa.

— Tätä perustavanlaatuista piirrettä Descartesin metafysiikassa ei ole tähän mennessä otettu kunnolla huomioon, hän jatkaa.

Sinokki esittää väitöskirjassaan, että Descartesin käsitys ajattelusta voidaan ymmärtää paremmin vertaamalla sitä virustartuntaan.

— Kun löydämme viruksen jostakin systeemistä, tiedämme jo etukäteen, ettei se ole syntynyt nykyiseen isäntäänsä itsestään, vaan tullut sen ulkopuolelta. Virukset eivät synny tyhjästä. Viruksia ei myöskään voida ymmärtää vain tarkastelemalla sen nykyistä ilmenemismuotoa, vaan meidän täytyy ymmärtää paitsi tartuntamekanismi, myös viruksen evolutiivinen historia isäntäeliöiden rinnalla. Ajattelussa ajattelun kohteen täytyy tulla samalla tavoin ajattelijan mieleen ulkoa käsin, Sinokki selittää.

Sinokin tutkimus osoittaa, että tietyt tulkinnat ovat ristiriidassa Descartesin alkuperäisten tekstien kanssa. Ongelman taustalla on Sinokin mukaan syvään juurtunut oletus siitä, että ajattelu on Descartesille analysoitavissa vain mielensisältöjen avulla. Tästä puolestaan seuraa monia ongelmia, kuten se miten voimme tietää että ajattelumme tavoittaa jotakin ulkopuolellaan olevaa, eikä ole pelkää unta tai hallusinaatiota.

— Descartesin ajattelua koskeva filosofinen terminologia on vaikuttanut sekaantuneelta, ja monet hänen kuuluisista argumenteistaan ovat näyttäneet ongelmallisilta. Kun luovumme siitä kyseenalaiseksi osoittamastani oletuksesta että ajattelu on Descartesille vain mielensisältöjä, voimme huomata että hänen argumenttinsa ovat huomattavasti mielenkiintoisempia ja syvällisempiä kuin on tavattu ajatella, Sinokki toteaa.

Sinokin väitöskirja selittää Descartesin keskeisen käsitteistön uudella tavalla, joka tekee siitä johdonmukaisen. Myös Descartesin Jumalan olemassaoloa koskeva argumentaatio tulkitaan väitöstutkimuksessa tavalla, joka välttää siihen kohdistetun perinteisen kritiikin. Lisäksi Sinokki esittää Descartesin aistihavainnonteorian ja ruumiin olemassaolon todistuksen osoittavan, että Descartesin näkemyksen puitteissa aistihavaintoa ei voida ymmärtää vain ajatteluna, vaan edellyttää myös aistifysiologian ymmärtämistä.

Sinokin tarkastelema kysymys on paitsi historiallisesti, myös laajemmin filosofisesti merkittävä, sillä yleisesti hyväksyttyä näkemystä ajattelun ja maailman suhteesta ei ole vielä saavutettu. Vaikka lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ajattelu ja aivot liittyvät hyvin läheisesti toisiinsa, on kysymys tämän suhteen luonteesta yhä auki.

— Meillä on äärimmäisen hyviä syitä uskoa, että ajattelu on ”vain” aivojemme toimintaa. Toisaalta, meillä on myös monia yhtäläisen hyviä syitä uskoa, että ajattelu ei voi olla pelkästään aivojemme toimintaa, vaan sen on oltava jotakin hieman enemmän. Jo pelkästään se seikka, että aivomme ovat päämme sisässä, mutta asiat joita tapaamme ajatella eivät yleensä ole, tekevät kysymyksen ajattelun luonteesta hyvin mielenkiintoiseksi, Sinokki maalailee.

Sinokin väitöskirja tarkastelee myös Descartesin luonnontieteellisiä kirjoituksia ihmisruumiista ja aistihavainnosta. Johtopäätös on, että Descartes näki että ajatteluun kuuluvaa aistihavaintoa ei voida ymmärtää ilman molempien, ajattelun sekä aistifysiologian ja fysiikan ymmärtämistä.

— Descartesille ajattelu ja ruumiintoiminnot muodostavat yhden kokonaisuuden, ihmisen, jonka ymmärtämiseksi molemmat näkökulmat, sekä ajattelun metafysiikka että aistifysiologia, on huomioitava. Jälkimmäinen on saanut paljon huomiota nykyfilosofiassa, mutta Descartesilta voimme oppia paljon ajattelun metafysiikan tärkeydestä, Sinokki vihjaa.

Sinokin mukaan Descartes ehkä ensimmäisenä filosofina oivalsi sen merkittävän seikan, että vaikka ajattelevat oliot ovat rajallisia, ne kykenevät tavoittamaan ajattelullaan jotakin paljon itseään suurempaa, jopa äärettömyyden. Tämä piirre vaatii selitystä.

 

— Descartes näki ainoana mahdollisuutena todellisen äärettömyyden olemassaolon, josta oma olemassaolomme on johdannaista. Hän tunnetusti kutsui tätä ääretöntä Jumalaksi. Tämä ei kuitenkaan estänyt esimerkiksi Pascalia nimittämästä Descartesia ateistiksi, sillä Descartesin Jumala on tietyllä tapaa pikemmin logiikan kirjasta kuin Raamatusta, Sinokki kertoo.

 

Sinokki peräänkuuluttaa antidogmaattisuutta myös Jumalan ja äärettömyyden tutkimuksen suhteen.

 

— Vallitseva vastakkainasettelu naturalistisen ja teistisen ajattelun välillä on huolestuttavaa. Tieteenhän pitäisi lähestyä aihetta kuin aihetta vailla ennakkoluuloja. Jonkin aiheen tarkastelematta jättäminen sen oletetun epätieteellisyyden perusteella ei ole vähemmän dogmaattista kuin perusteettomien teologisten oletusten mukaan tuominen tieteeseen, Sinokki pahoittelee.

 

Sinokki muistuttaa, että äärettömyys on jatkuvan tutkimuksen kohde erityisesti matematiikassa, eikä aiheen mystifioinnilta aina vältytä edes siellä.

 

— Myös tämä osoittaa puolueettoman metafyysisen tarkastelun tarpeellisuuden, hän toteaa.

 

***

 

Valtiotieteiden maisteri Jani Sinokki esittää väitöskirjansa Descartes' Metaphysics of Thinking julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 20.2.2016 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub3-luentosali, Turku).

 

Vastaväittäjänä toimii professori Denis Kambouchner (Paris 1 Panthéon-Sorbonne, Ranska) ja kustoksena professori Olli Koistinen. Tilaisuus on englanninkielinen.

 

VTM Jani Sinokki on syntynyt vuonna 1983 ja kirjoittanut ylioppilaaksi 2002 Liedon lukiossa. Korkeakoulututkintonsa Sinokki suoritti Turun yliopistossa 2011. Väitöksen alana on filosofia.

 

Väitöskirja julkaistaan painettuna.