Väittelijä löysi syöpäsolujen leviämiseen vaikuttavan geenin (Väitös: FM Riina Kaukonen, 22.4.2016, lääketieteellinen biokemia ja genetiikka)

15.04.2016

Syöpäsolun sormimaisilla ulokkeilla ja niitä säätelevällä Myosin-X geenillä on keskeinen rooli syöpäsolujen liikkumisen ja etäpesäkkeiden muodostuksen säätelyssä, toteaa Turun yliopistoon väitöskirjan tehnyt Riina Kaukonen.

​Turun yliopiston tiedote 15.4.2016

Kaukonen tutki väitöskirjassaan, miten syöpäsolun sormimaiset ulokkeet ja syöpäsolujen naapurit vuorovaikuttavat syöpäsolujen kanssa, ja vaikuttavat syövän kasvuun sekä etäpesäkkeiden muodostukseen.

Syövän alkuvaiheessa syöpäsoluille on tyypillistä kontrolloimaton jakautuminen, mutta syövän edetessä syöpäsolut lähtevät liikkeelle ja leviävät veren- tai imusuonikierron kautta muualle elimistöön muodostaen etäpesäkkeitä.

– Syövän leviämisen mekanismien tutkiminen on tärkeää, sillä syöpäpotilaiden merkittävin kuolinsyy on syövän leviäminen elimistössä, Kaukonen sanoo.

Solun sormimaisten ulokkeiden määrän tiedetään lisääntyvän syövässä ja vaikuttavan etenkin syöpäsolujen kykyyn liikkua. Väitöskirjassaan Kaukonen tutki geeniä nimeltä Myosin-X, joka säätelee ulokkeiden muodostusta. Myosin-X geenin merkitystä syövän leviämisen säätelyssä ei ole aiemmin tutkittu.

– Havaitsimme tutkimusryhmän kanssa, että Myosin-X säätelee rintasyöpäsolujen liikkumista, sillä Myosin-X geenin hiljentäminen hillitsi rintasyöpäsolujen kykyä levitä ja muodostaa etäpesäkkeitä, Kaukonen toteaa.

Muuttuneet sidekudossolut lisäävät syöpäsolujen kasvua

Ihmisen normaaleissa kudoksissa vallitsee tarkka naapurisopu. Solut ovat sulassa sovussa toistensa kanssa, mikä mahdollistaa kudosten normaalin toiminnan.

Syöpäsolujen naapureina toimivat sidekudossolut eli fibroblastit ovat olennaisia naapurisovun ylläpitäjiä kudoksissa. Fibroblastien tärkein tehtävä on valmistaa soluväliainetta, joka välittää solujen välisiä viestejä sekä liittää solut ja kudokset toisiinsa.

– Jo jonkin aikaa on tiedetty, että syöpäsolut eivät ole muuttuneiden kudosten ainoita naapurisovun häiritsijöitä. Syöpäsolujen tiedetään yllyttävän normaalit fibroblastit kapinoimaan ja saavat ne muuttumaan syöpäfibroblasteiksi, Kaukonen kertoo.

Syöpäfibroblastit tuottavat tekijöitä, jotka lisäävät syöpäsolujen kasvua ja leviämistä sekä uusien verisuonten kasvua syöpäkudokseen.

– Tutkimuksessani tarkastelin, muuttuuko sidekudossolujen soluväliaineen rakenne normaalien fibroblastien muututtua syöpäfibroblasteiksi. Käytin syöpäpotilailta eristettyjä fibroblasteja ja havaitsin, että syöpäfibroblastien tuottama soluväliaineen rakenne oli muuttunut ja sen jäykkyys lisääntynyt. Nämä muutokset yhdessä johtivat syöpäsolujen lisääntyneeseen kasvuun syöpäfibroblastien tuottamalla soluväliaineella normaaliin soluväliaineeseen verrattuna, Kaukonen sanoo.

Tutkimusten perusteella syövän normaalit naapurit hillitsevät syövän kasvua, mutta tämä kyky on hävinnyt muuttuneilta syöpäfibroblasteilta.

***

Riina Kaukonen esittää väitöskirjansa Filopodia and stromal extracellular matrix as regulators of cancer cell invasion and growth (Filopodiat ja strooman soluväliaine syöpäsolujen leviämisen ja kasvun säätelijöinä) julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 22.4.2016 klo 12.00 (Turun yliopisto, ICT-talo, Lambda-luentosali, Joukahaisenkatu 3-5, Turku).

Vastaväittäjänä toimii tohtori Jacky Goetz (Strasbourgin yliopisto, Ranska) ja kustoksena professori Johanna Ivaska. Tilaisuus on englanninkielinen.

FM Riina Kaukonen on syntynyt vuonna 1985 Kaarinassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi 2004 Kaarinan lukiossa. Korkeakoulututkintonsa (FM) Kaukonen suoritti Turun yliopistossa 2012. Väitöksen alana on lääketieteellinen biokemia ja genetiikka.

Väittelijän yhteystiedot: p. 040 557 3606, rmkauk@utu.fi

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/kaukonen_riina.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/121991

Luotu 15.04.2016 | Muokattu 15.04.2016