Väittelijä selvitti, miten digitaaliset hyödykkeet eroavat perinteisistä hyödykkeistä (Väitös KTM Emmi Martikainen, 14.12.2013)

05.12.2013

Emmi Martikainen tarkasteli neljästä artikkelista koostuvassa taloustieteen väitöstutkimuksessaan, miten informaatio- eli digitaaliset hyödykkeet eroavat perinteisistä hyödykkeistä ja mitkä tekijät vaikuttavat niiden kysyntään. Tarkastelussa ovat elokuva, ooppera ja maksuvälineet.

 

​Turun yliopiston tiedote 5.12.2013

Martikainen tarkasteli väitöstutkimuksessaan internet-piratismin, erityisesti vertaisverkoissa tapahtuvan laittoman tiedostojen jakelun, vaikutuksia informaatiohyödykkeiden markkinoihin. 

‒ Kyseessä on yksi kiistellyimmistä digitaalisen ajan ilmiöistä. Väitöstutkimukseni mukaan elokuvien BitTorrent-lataaminen ei syrjäytä elokuvien DVD-myyntiä lyhyellä aikavälillä, Martikainen sanoo.

Martikainen tarkasteli tutkimuksessaan noin 50 elokuvaa, jotka ilmestyivät ensimmäistä kertaa DVD:llä Yhdysvalloissa vuonna 2009. Tarkastelun kohteena on erityisesti latausten lyhytaikainen vaikutus elokuvien DVD-myyntiin ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana DVD:n ilmestymisen jälkeen. Latausten ja myynnin syy‒seuraussuhteen selvittämiseksi käytettiin ns. dynaamisia paneeliestimointimenetelmiä.

Väittelijä korostaa, että tutkimusperiodin jälkeen elokuvien digitaalinen jakelu ja kulutus ovat lisääntyneet merkittävästi, mikä on osaltaan muuttanut markkinoita ja kuluttajien käyttäytymistä.

‒ Tutkimus ei ota kantaa piratismin pitkän aikavälin vaikutuksiin, vaan keskittyy latausten ja myynnin välittömään korvattavuuteen.

Toisessa elokuviin liittyvässä tutkimuskysymyksessään Martikainen selvitti, miten digitaaliset visuaaliset erikoistehosteet lisäävät lipputuloja. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu. Martikainen mittasi elokuvakohtaista digitehosteiden määrää muuttujalla, joka perustuu tehosteiden parissa työskentelevien henkilöiden suhteelliseen määrään. Tutkimusaineisto kattaa 248 Yhdysvalloissa vuonna 2011 ilmestynyttä elokuvaa. Tutkimuksessa selvisi, että digitehosteet lisäävät lipputuloja ainoastaan sellaisten elokuvien osalta, joiden lipputulot ovat keskimääräiset tai jäävät sen alle.

Indikaattori Euroopan maksuvälinemarkkinoiden integraatioon

Martikainen tarkasteli tutkimuksessaan myös maksuvälineiden käytön yhdenmukaistumista eri EU-maissa. Vaikka Euroopan maat eroavat edelleen toisistaan huomattavasti maksuvälineiden käytössä, ovat maat yhdenmukaistuneet erityisesti korttimaksujen, suoraveloituksen ja tilisiirtojen käytön osalta. Perinteisten maksuvälineiden käyttö on korvaantunut digitaalisten maksuvälineiden käytöllä. Euron käyttöönotto on joiltakin osin lisännyt maksutapojen yhdenmukaistumista.

Tutkimuksessa käytetään aineistoa maksuvälineiden käytöstä Euroopan unionin 27 jäsenvaltiossa vuosina 1995–2011. Tutkimus on yksi ensimmäisistä, joissa sovelletaan konvergenssimenetelmää maksuvälinemarkkinoiden tutkimuksessa ja tarkastellaan e-rahaa osana muiden eurooppalaisten maksuvälineiden käyttöä. Tutkimustulokset muodostavat indikaattorin, jonka avulla voidaan mitata integraatiota eurooppalaisilla maksuvälinemarkkinoilla.

Kansallisoopperan lippujen kysyntä ja hintajousto tarkastelussa

Martikainen analysoi väitöskirjassaan myös, mitkä tekijät vaikuttavat Kansallisoopperan lippujen kysyntään. Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että suomalaiset oopperat ovat suositumpia kuin ulkomaalaiset ja että kysynnässä on eroja viikonpäivien ja kuukausien välillä. Oopperateokset kilpailevat toisiaan vastaan lippuluukulla, ja myös kilpailevien kulttuurimuotojen hinnat, kriitikoiden arviot ja tähtiesiintyjät vaikuttavat oopperalippujen kysyntään.

Tutkimus tarjoaa yksityiskohtaista tietoa esittävän taiteen, erityisesti oopperan, kysyntään vaikuttavista tekijöistä. Työssä estimoidaan oopperan hintajousto ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisella aineistolla. Tutkimuksessa käytetään aineistoa Kansallisoopperan lippujen hinnoista, myyntimääristä ja muista teoskohtaisista tekijöistä vuosilta 2001–2009.

Emmi Martikaisen väitöskirja koostuu neljästä artikkelista, joista oopperalippujen kysyntään liittyvän artikkelin Martikainen on kirjoittanut yhdessä Jani-Petri Laamasen kanssa ja maksuvälineiden käyttöä tarkastelevan artikkelin yhdessä Heiko Schmiedelin ja Tuomas Takalon kanssa.

***
Lauantaina 14. joulukuuta 2013 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (Turun kauppakorkeakoulu, Osuuskauppa-sali, Rehtorinpellonkatu 3) julkisesti tarkastettavaksi Emmi Johanna Martikaisen väitöskirja ”Essays on the demand for information goods”. Virallisena vastaväittäjänä toimii professori Karsten Staehr (Tallinn School of Economics and Business Administration, Tallinn University of Technology) ja kustoksena professori Matti Virén.   

Emmi Martikainen on syntynyt 1981 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Mäntän lukiosta 2000. Kauppatieteiden maisteriksi Martikainen valmistui Vaasan yliopistosta vuonna 2005. Martikainen työskentelee erikoistutkijana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa. Väitös kuuluu taloustieteen alaan.

Luotu 05.12.2013 | Muokattu 09.07.2021