Uuden etsiminen ja tulevaisuudentutkimuksen opinnot kohtasivat Hilma Ruokolaisen elämässä. Ja kuinkas sitten kävikään! Nyt hän työskentelee tulevaisuusvalmentajana sparraten ihmisiä ja organisaatioita hyödyntämään ennakointia ja tulevaisuusajattelua. Hän muistuttaa meitä kaikkia siitä, että me tuotamme tulevaisuutta jatkuvasti jokaisella valinnallamme.
Serendipiteetillä surffausta
2020-luku on ollut nopeiden muutosten aikaa sekä ihmiskunnalle että minulle henkilökohtaisella tasolla. Yksi itsenikin takavasemmalta yllättämään päässyt muutos oli keväällä 2022 iskenyt äkillinen, mutta sangen pakottava tarve irtisanoutua virasta valtiolla ilman kunnollista jatkosuunnitelmaa. Lähtiessäni tiesin vain, että haluan opiskella tulevaisuudentutkimusta ja että työelämältä toivoin jotain uutta, haastavaa ja merkityksellistä.
Näin jälkikäteen voi todeta, että heittäydyin serendipiteetin johdatukseen. Serendipiteetti tarkoittaa yksilön kykyä tehdä sattuman ohjaamia, odottamattomia löytöjä. Se on myös kykyä hyödyntää sattumia – siis sitä, että tarttuu eteen tuleviin tilaisuuksiin. Serendipiteetin, oman keski-ikäisen ja -luokkaisen seikkailunhaluni ja tulevaisuusajattelun välisen yhteyden ymmärsin tosin vasta tulevaisuudentutkimuksen opintojen myötä.
Opintojen suhteen ensimmäinen onnekas sattuma toi tielleni asiantuntijoiden resilienssin kehittämiseen suunnitellun tulevaisuusagenttikoulutuksen, jossa Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus oli mukana. Jo koulutuksen ensimetreillä tiesin olevani oikeiden asioiden äärellä. Sieltä tie johti avoimen yliopiston tulevaisuudentutkimuksen opintokokonaisuuteen ja sen jälkeen vielä tulevaisuusohjauksen opintoihin.
Tuotamme jatkuvasti tulevaisuutta
Tulevaisuusohjauksen opintojen viimeisissä palautteissa kurssin vastuuopettaja toivotteli minulle onnea tulevaisuuksien tekemiseen. Jäin pohtimaan kaikkia niitä verbejä, joita käytetään kuvailtaessa yrityksiä vaikuttaa tulevaisuuteen.
Tulevaisuuksia tehdään, muotoillaan, valitaan ja luodaan. Jokaisen verbin käytölle löytyy perustelunsa. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan voi leipoa juuri itsensä näköistä, sillä samaa tulevaisuustaikinaa on vaivaamassa, kohottamassa ja kaulitsemassa 8 miljardia muuta ihmistä. Näinpä ajatus tulevaisuuden luomisesta kuulostaa turhan jumalalliselta, muotoilu harhaanjohtavalta ja tekeminen liian suoraviivaiselta.
Muotoilun sijaan – jos pysytään luovien alojen ammateissa – tulevaisuuteen vaikuttaminen muistuttaa kulttuurintuotantoa: on suunnitelma, työryhmä, hirveästi tohinaa… ja sitten tuleekin pari muuttujaa. Lopputulos voi olla onnistunut, mutta todennäköisesti se ei näytä aivan siltä kuin alkuperäinen suunnitelma antoi ymmärtää.
Pidän tuottaa-verbistä myös siksi, että se ei sisällä kovin vahvaa intentiota. Meidän pitäisikin ymmärtää, että tuotamme tulevaisuutta jatkuvasti jokaisella valinnallamme – usein tiedostamatta tai ensisijaisena tarkoituksenamme tuottaa jotain ihan muuta kuin minkä tulevaisuuden historioitsijat aikakautemme aikaansaannoksina todennäköisesti näkevät.
Mitä ihmiskunnan nykymenoon tulee, mietin usein rikosoikeudellista ’tuottamuksellisuuden’ käsitettä suhteessa maapallon kantokyvyn rajoihin. Tullaankohan aikalaisemme tuomitsemaan tulevien sukupolvien elinympäristöön kohdistuneista rikoksista? Ja onko rikos silloin ollut tarkoituksellinen vai tuottamuksellinen?
Vastavoima lyhytnäköisyydelle
Oman tulkintani mukaan tulevaisuudentutkimuksen tehtävä on yrittää estää homo sapiensin, tuon suurikokoisen lyhytnäköisyydestä ja kapeakatseisuudesta kärsivän ihmisapinan, tuottamukselliset kömmähdykset. Tulevaisuudentutkimuksen eettistä ulottuvuutta korostanut Wendell Bell (1924–2019) on kiteyttänyt saman asian näin: tulevaisuudentutkimuksen päätehtävä on tarjota tietoa ja analyysiä tulevasta, jotta ihmiset osaavat tehdä parempia päätöksiä nykyhetkessä.
Nykyisessä työssäni, tulevaisuusorientoituneena asiantuntijayrittäjänä, toteutan belliläistä ajattelua. Teen töitä organisaatioille, joiden katson tekevän maapallolle ja sen asukeille enemmän hyvää kuin pahaa. Käytännössä firmani asiakkaita ovat julkisen ja kolmannen sektorin toimijat, jotka toimivat nuorten, kasvatuksen, koulutuksen, luonnonsuojelun tai hyvinvoinnin parissa. Palvelu, jota myyn, on soveltava tulevaisuusajattelu: opetan ihmisiä ja organisaatioita ratkomaan käytännön haasteita ennakoinnin ja tulevaisuusajattelun avulla.
Elääkö tällä sitten? Koska olen pikemminkin humanisti ja sattumankauppatieteilijä kuin määrätietoinen markkinoija, asiakashankintani pääasiallinen keino on ollut serendipiteettiin luottaminen. Se on toistaiseksi osoittautunut ihan kelpo tavaksi pysyä leivän syrjässä kiinni! Tarjouspyyntöjä tulee tuttujen ja suositusten kautta sen verran, että koko ajan on jotain tekemistä. Toki sattuman lisäksi minua auttaa parinkymmenen vuoden aikana asiantuntijatyössä hankitut verkostot, hyvä maine ja aktiivinen osallistuminen alan tapahtumiin ja keskusteluihin.
Vaikka yrittäjän elämä on pysyvästi epävarmaa, se ei oikeastaan enää häiritse minua. Viime vuosien kehityskulkujen valossa olen taipuvainen ajattelemaan, että meidän kaikkien ammatillinen tulevaisuus on varsin epävarmaa. Keskiluokkaisen kapinallisen irtiottoni ansiosta koen kehittäneeni transformatiivista resilienssiä, joka auttaa sopeutumaan monenlaisiin tulevaisuuksiin.
Hilma Ruokolainen
hilmaruokolainen.fi