Elina
Honkasalo
Ota yhteyttä
Asiantuntijuusalueet
Opetus
Toimin yliopisto-opettajana johtamisen ja organisoinnin oppiaineessa. Opetan TEVYA: Tulevaisuusajattelu, henkilökohtaiset valmiudet ja projektityö -kurssia sekä JO1 Johtajuus, työssä onnistuminen ja hyvinvointi -kurssia. Lisäksi ohjaan johtamisen ja organisoinnin kandidaatintutkielmia.
Toimin myös oppiaineemme yhtenä omaopettajana ja ajoittain vierailijaluennoitsijana muilla kursseilla. Lisäksi luennoin tutkimusteemoistani säännöllisesti yliopiston ulkopuolella.
Tutkimus
Vuonna 2025 julkaistu väitöskirjani käsitteli työstä palautumista, erityisesti palautumisen edistämistä hyväksymis- ja omistautumisterapiaan perustuvan palautumisintervention avulla. Tällä hetkellä tutkin työstä palautumiseen vaikuttavia organisatorisia tekijöitä ja toimin yliopisto-opettajana.