Panu Jaakkola profiilikuva
Panu
Jaakkola
professori, Syöpätutkimuslaboratorio
InFLAMES Lippulaiva

Ota yhteyttä

Tykistökatu 6
20520
Turku

Asiantuntijuusalueet

Syöpätaudit
Munuaissyöpä ja GIST
Sädehoito
Tuumorihypoksia

Biografia

Olen syöpätutkimuksen professori ja Läntisen syöpäkeskuksen ylilääkäri alkaen maaliskuusta 2020. Väittelin lääketieteen tohtoriksi 1998 kasvutekijöiden aiheuttamasta solujen geenisäätelystä. Post-doktoraali vaiheeni tein 1999-2001 Oxfordin yliopistossa Sir Peter Ratcliffen laboratoriossa tutkien solujen hapentunnistusmekanismeja. Peter Ratcliffelle myönnettiin Nobelin lääketieteen ja fysiologian Nobelin palkinto solujen hapentunnistusmekanismien löytämisestä vuonna 2019. Vuodesta 2001 olen johtanut tutkimusryhmää Turun yliopistossa. 2000-luvun alkuvuosina toimin mm akatemiatutkijana sekä syöpäinstituutin säätiön tutkijana. Dosentin arvon lääketieteellisessä solu- ja molekyylibiologiassa sain 2002. Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkärin oikeudet sain 2013 ja jatkan edelleen muun työni ohessa kliinistä potilastyötä. 2015-17 toimin ensimmäisenä Läntisen syöpäkeskuksen (Fican West) johtajana sen perustamisvaiheessa. 2018-2020 toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin syöpäkeskuksen vt tutkimusjohtajana ja Helsingin yliopiston onkologian professorina.

Opetus

Olen opettanut syöpätauteja lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä prekliinisellä puolella biokemiaa, solu- ja molekyylibiologiaa että kliinisellä puolella käytännön syövän hoitoa. Olen toiminut kliinisenä opettaja 2013-17 ja 2018 alkaen professorina ensiksi Helsingin yliopistossa ja vuodesta 2020 Turun yliopistossa. Olen ohjannut yli 10 erikoistyötä / syventävää opintoa ja ohjannut 5 väitöskirjatyötä sekä toiminut 15 väitöskirjan esitarkastajana tai vastaväittäjänä. Tällä hetkellä vastaan syöpätautien erikoislääkäreiden ammatillisesta jatkotutkinnosta sekä osaltani syöpätautien oppiaineen peruskoulutuksesta.

Tutkimus

Tutkimukseni kohdistuu sekä syövän solu- ja molekyylibiologiaan että kliiniseen potilastutkimukseen syöpätaudeissa, erityisesti munuaissyövässä ja sädehoidossa. Erityinen mielenkiintoni kohdistuu kasvainten hapenpuutteen molekyylibiologiaan. Tutkimusten fokus on vaikutuksissa, joita kasvainten hapenpuutteella on syöpäsolujen kasvuun ja syöpähoitojen, sekä lääke- että sädehoitojen, tehoon sekä mitkä ovat solu- ja molekyylibiologiset mekanismit, joilla nämä vaikutukset välittyvät.

Julkaisut

Järjestä:

Bexmarilimab-induced macrophage activation leads to treatment benefit in solid tumors : The phase I/II first-in-human MATINS trial (2023)

Cell Reports Medicine
Rannikko Jenna H., Verlingue Loic, de Miguel Maria, Pasanen Annika, Robbrecht Debbie, Skytta Tanja, Iivanainen Sanna, Shetty Shishir, Ma Yuk Ting, Graham Donna M., Arora Sukeshi Patel, Jaakkola Panu, Yap Christina, Xiang Yujuan, Mandelin Jami, Karvonen Matti K., Jalkanen Juho, Karaman Sinem, Koivunen Jussi P., Minchom Anna, Hollmén Maija, Bono Petri
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Edenneen munuaissyövän hoito (2022)

Duodecim
Mattila Kalle, Peltola Katriina, Jaakkola Panu
(Vertaisarvioitu katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A2))

Systemic Blockade of Clever-1 Elicits Lymphocyte Activation Alongside Checkpoint Molecule Downregulation in Patients with Solid Tumors: Results from a Phase I/II Clinical Trial (2021)

Clinical Cancer Research
Virtakoivu Reetta, Rannikko Jenna H, Viitala Miro, Vaura Felix, Takeda Akira, Lönnberg Tapio, Koivunen Jussi, Jaakkola Panu, Pasanen Annika, Shetty Shishir, de Jonge Maja JA, Robbrecht Debbie, Ma Yuk Ting, Skyttä Tanja, Minchom Anna, Jalkanen Sirpa, Karvonen Matti K, Mandelin Jami, Bono Petri, Hollmén Maija
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))

Survival Outcomes Associated With 3 Years vs 1 Year of Adjuvant Imatinib for Patients With High-Risk Gastrointestinal Stromal Tumors (2020)

JAMA Oncology
Heikki Joensuu, Mikael Eriksson, Kirsten Sundby Hall, Annette Reichardt, Barbara Hermes, Jochen Schütte, Silke Cameron, Peter Hohenberger, Philipp J. Jost, Salah-Eddin Al-Batran, Lars H. Lindner, Sebastian Bauer, Eva Wardelmann, Bengt Nilsson, Raija Kallio, Panu Jaakkola, Jouni Junnila, Thor Alvegård, Peter Reichardt
(Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tai data-artikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (A1))