Terhi
Heino
Asiantuntijuusalueet
Biografia
Terhi Heino toimii yliopistonlehtorina Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Biolääketieteen laitoksella. Tehtävässään hän yhdistää opetuksen aktiiviseen tutkimustyöhön ja osallistuu lääketieteen koulutuksen kehittämiseen. Hänen tieteellisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat kantasolut, luu- ja verisuonibiologia, biomateriaalit ja regeneratiivinen lääketiede.
Hän väitteli solubiologian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 2005. Postdoc‑tutkimusjaksonsa hän suoritti Karoliinisessa instituutissa (Tukholma, Ruotsi) Lastenendokrinologian yksikössä, minkä jälkeen hän palasi Turun yliopistoon vuonna 2008. Hänelle myönnettiin solubiologian dosentin arvo vuonna 2013.
Opetus
Terhi Heinolla on laaja kokemus yliopistotasoisesta opetuksesta, ja hän on työskennellyt sekä perus- että jatkokoulutuksen parissa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Hänen opetusalojansa ovat histologia, solubiologia, anatomia, farmakologia, regeneratiivinen lääketiede ja syöpäbiologia. Hän osallistuu aktiivisesti curriculumin suunnitteluun, toteutukseen ja pedagogiseen kehittämiseen, ja tätä työtä tukee hänen muodollinen pedagoginen pätevyytensä (60 op, Turun yliopisto).
Hän on toiminut mentorina Biolääketieteen kandidaattiohjelmassa (2013–2022) ja hankkinut kansainvälistä opetuskokemusta opettamalla Molecular Medicine -kurssilla Karoliinisessa instituutissa (2013–2018). Lisäksi hän on työskennellyt partnerina ja mentorina EU-rahoitteisessa, kansainvälisessä ja monitieteisessä yrittäjyyskasvatushankkeessa (IDEATE, 2013–2016).
Tutkimus
Terhi Heinon tutkimus keskittyy erilaisten solutyyppien roolin ymmärtämiseen kudosten paranemisessa. Tutkimusryhmä on erityisesti kiinnostunut mesenkymaalisista kantasoluista (MSC) ja solu-solu- sekä solu-biomateriaali -vuorovaikutuksista ja niiden mahdollisista sovelluksista regeneratiivisessa lääketieteessä.
Tutkimus perustuu pääasiassa in vitro -viljeltyihin primaarisiin MSC-soluihin ja perifeerisestä verestä eristettäviin soluihin sekä solulinjojen, erilaisten biomateriaalien ja kliinisesti merkittävien potilasnäytteiden käyttöön.
Kokonaisuutena tutkimus tuottaa uusia näkökulmia solujen välisiin vuorovaikutuksiin ja verisuonten ja luun uusiutumista sääteleviin keskeisiin molekyylimekanismeihin. Näitä tutkimustuloksia voidaan soveltaa regeneratiivisessa lääketieteessä, erityisesti kehitettäessä uusia menetelmiä luun ja pehmytkudosten paranemisen tehostamiseksi.