Houruinhoitolasta tutkimuslaitokseksi
Airiston eteläreunassa lähellä Nauvon kirkonkylää sijaitsee Seilin saari, jonne oli jo vuonna 1619 kuningas Kustaa II Adolfin käskykirjeellä perustettu hospitaali ”spitaalisia ja houruja” varten. Laitos toimi myöhemmin mielisairaalana aina 1960-luvun alkuun asti, jolloin se päätettiin sulkea. Saarta hallinneen lääkintöhallituksen aloitteesta valtiovalta tiedusteli, voisiko Turun yliopisto käyttää sairaalan rakennuksia ja aluetta jatkossa opetus- ja tutkimustarkoituksiin.
Ehdotus kiinnosti yliopistoa, mutta arvelua herätti se, riittäisivätkö yliopiston rahkeet laitoksen kunnostamiseen ja ylläpitoon, etenkin kun samaan aikaan rakentamisvaiheessa ollut Kevon tutkimusasema Lapissa vaati keräystoiminnasta huolimatta odotettua enemmän yliopiston niukkoja varoja. Seilin rakennuskanta oli päässyt rapistumaan ja siihen kuului muun muassa Turun kaupunginarkkitehti P.J. Gylichin piirtämä vuonna 1851 valmistunut arvokas uusklassinen rakennuskokonaisuus.
Turun yliopistolla oli sitä paitsi jo tukikohta Saaristomerellä, lääkintöhallitukselta vuokrattu tyhjilleen jäänyt entinen karanteeniasema Lohmin saaressa Korppoossa. Seilin hanketta ryhtyivät kuitenkin pontevasti ajamaan erityisesti yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan professorit Olavi Granö, Antero Vaarama ja Kari Lagerspetz sekä Lohmin asemanhoitaja Paavo Tulkki. He katsoivat, että Seili tarjoaisi mahdollisuuden perustaa jopa monitieteinen tutkimuslaitos pelkän kenttäaseman sijaan.
Ajatus tutkimuslaitoksen perustamisesta toteutuikin lopulta, kun valtiovalta pitkien ja monitahoisten neuvottelujen jälkeen sitoutui rahoittamaan saaren rakennuskannan kunnostuksen ja avustamaan niiden ylläpidossa sekä tutkimuslaitoksen toimintaan tarvittavien välttämättömien virkojen perustamisessa. Näin Turun yliopisto oli saanut tärkeät tieteelliset tukikohdat sekä eteläiselle Saaristomerelle että pohjoiseen Lappiin. Kuvassa Seilin päärakennuksen sairaalakäytävä 1960-luvun puolessa välissä ennen remonttia (kuva: Welin)
Lapin tutkimusaseman tavoin Saaristomeren tutkimuslaitoksen historialliset juuret ovat Turun Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran varhaisessa toiminnassa. Turun saariston eri puolilta löytyi seuralle erinomaisia luonnontuntemusretkien kohteita. Esimerkiksi 1920-luvun lopulla Houtskäriin suuntautuneelta retkeltä säilynyt valokuva osoittaa, miten opiskelijat retkillä tutustuivat saariston monipuoliseen eliömaailmaan.
Sotien jälkeen saaristoretkien tukikohdaksi vakiintui Lohmin vanha karanteeniasema Korppoon saaristossa. Tukikohta ”virallistui”, kun yliopisto vuokrasi alueen ja perusti Lohmiin biologisen aseman. Ensimmäiset kenttäkurssit asemalla järjestettiin keväällä 1958. Seilin laitoksen perustamisen jälkeen Lohm pysyi laitoksen biologisena kenttäasemana aina vuoteen 2006 asti.
Aluksi Saaristomeren tutkimuslaitoksen toiminta keskittyi bio- ja geotieteiden opetuksen tarpeisiin. Kenttäkursseilla perehdyttiin saariston eliölajeihin niin maalla, merellä, meren pohjassa kuin ilmassakin. Opinnäytetyöt ja havaintomateriaalin keräys niihin hallitsi aluksi myös tutkimustoimintaa. Seilissä samoin kuin Kevollakin on tehty havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä yli puolen vuosisadan ajan. Havainnot on kirjattu huolellisesti ylös ja niistä saadaan yhä edelleen korvaamatonta vertailuaineistoa esimerkiksi ilmastonmuutostutkimuksen tarpeisiin.
Alusta alkaen Seilissä on tehty luonnontieteellistä perustutkimusta. Tutkimus on liittynyt Saaristomeren tilaan ja sen muutoksiin, jotka näkyvät muun muassa meren suola- ja ravinnepitoisuuksissa ja eliöstön monimuotoisuudessa. On tutkittu esimerkiksi pohjaeläimiä ja leviä, silakka- ja muiden kalakantojen esiintymistä sekä merialueen vyöhykkeisyyttä. Tutkimustoiminnassa on alusta pitäen harjoitettu laajaa yhteistyötä muun muassa eri yliopistojen sekä valtion tutkimuslaitosten ja -asemien kanssa.
Uutena ilmiönä ryhdyttiin jo 1970-luvulla toteuttamaan ulkopuoliseen rahoitukseen perustuvia tutkimusprojekteja. On tutkittu muun muassa pesuaineiden myrkyllisyyttä ja rehevöittävää vaikutusta, ruoppausmassojen läjityksen vaikutuksia Airistolla sekä laivaliikenteen vaikutuksia väylien rannoilla. Aikansa suurin tutkimusprojekti oli viisi vuotta kestänyt Saaristomeren virtaustutkimus, jossa oli mukana useita tutkimuslaitoksia, virastoja, kuntia ja teollisuutta, yhteensä 35 eri osapuolta.
Tutkimus Seilissä ei ole kuitenkaan rajoittunut biologiaan tai maantieteeseen. Saaristoympäristössä on tehty myös muun muassa arkeologista, kansa- ja uskontotieteellistä, kulttuurihistoriallista, sosiologista ja jopa poliittiseen historiaan liittyvää tutkimusta. Monitieteisen tutkimuksen voi ennustaa Seilissä edelleen laajenevan.
Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)