Kaaoksesta kohoaa toimiva kirjasto
Turun Suomalainen Yliopistoseura ymmärsi kirjaston keskeisen merkityksen tulevalle yliopistolle. Jo ensimmäisessä kokouksessaan marraskuussa 1917 seuran hoitokunta asetti kirjastovaliokunnan huolehtimaan tarpeellisista kirjahankinnoista ja eri puolilta maata tulevista kirjalahjoituksista.
Lahjoituksia saatiin runsaasti sekä yksityisiltä henkilöiltä että muun muassa kustantajilta ja tieteellisiltä seuroilta. Lisäksi valtioneuvosto antoi perusteilla olevalle kirjastolle jo vuonna 1919 vapaakappaleoikeuden kaikkiin Suomessa julkaistuihin painotuotteisiin. Vuoden 1920 lopulla varastoon oli kertynyt jo lähes 50 000 nidettä, joukossa arvokkaitakin kokoelmia. Yliopiston aloittaessa toimintansa kesällä 1922 nidemäärä oli kohonnut jo yli sadantuhannen.
Kirjasto tarvitsi hoitajan. Yliopiston onneksi Turun kaupunginkirjaston hoitajana oli vuoden 1919 alussa aloittanut kirjastomies ja kirjailija Volter Kilpi. Kilvellä oli kirjastoalalta yli vuosikymmenen kokemus. Hän oli toiminut Helsingissä sekä yliopiston kirjaston amanuenssina, kaupunginkirjaston apulaishoitajana että ylioppilaskunnan kirjaston hoitajana. Kilpi otti mieluusti uuden haasteen vastaan ja hänet nimitettiin Turun yliopiston kirjaston väliaikaiseksi hoitajaksi marraskuussa 1920 ja vuonna 1922 ylikirjastonhoitajaksi. Siinä tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti 1939.
Kirjaston sujuva toiminta edellytti osaavan henkilökunnan ohella kahta asiaa: sopivia tiloja ja hyvin järjestettyjä kokoelmia. Tilakysymyksessä Volter Kilpi oli esittänyt jo 1919 kaupunginkirjastossa toimiessaan suunnitelman, jonka mukaan Turkuun olisi luotava tieteellinen keskuskirjasto yhdistämällä kaupunginkirjaston sekä toimintaansa aloittelevien suomen- ja ruotsinkielisten yliopistojen kirjakokoelmat yhteisen katon alle. Kilven ennakkoluuloton esitys sai kannatusta, mutta myös kielipoliittista vastustusta. Laajempi yhteistyöesitys hautautui kuitenkin, kun pian kävi ilmi, että kirjastolle järjestyisi kohtuulliset tilat yliopistolle hankitusta Phoenix-rakennuksesta. Esitykseensä Kilpi palasi silti myöhemminkin, mutta turhaan.
Uuden kirjastonhoitajan ensimmäinen tehtävä oli luoda kirjojen kaaokseen järjestys, toimiva systematiikka. ”Kuormittaiset lahjoitetut kokoelmat olivat pelkkää vanhan paperin massaa, ellei niihin puhallettu henkeä organisoimalla ne kokonaisuudeksi”, Kilpi korosti ensimmäisessä vuosiraportissaan. Tarkoin harkittuaan ja sekä koti- että ulkomaisia vaihtoehtoja punnittuaan Kilpi valitsi kirjojen luokittelun pohjaksi Ruotsissa pitkän istuneen komitean ehdotukset, jotka pohjautuivat luontevaan tieteenalajakoon alaryhmittelyineen. Malli oli Kilven mielestä selkeä ja samalla myös joustava. Turun yliopiston kirjaston luokittelujärjestelmä noudattaa yhä tänään Kilven kehittelemää systematiikkaa.
Luokitteluperiaatteiden luomisesta oli kuitenkin vielä matkaa toimivaan kirjastoon. Kirjojen järjestämiseen palkatun työvoiman aika kului hyllyttämiseen. Itse luettelointi edistyi hitaasti. Keväällä 1923 luetteloon oli merkitty vasta vajaat 7000 teosta. Tärkeimmän eli Fennica-kokoelman luettelointia ei oltu päästy edes aloittamaan. Kekseliäänä hätäapuna käytettiin muun muassa kirjakauppojen vuosiluetteloita, joihin tehtiin merkintä kirjaston kokoelmiin sisältyvien teosten kohdalle.
Kekseliäisyyttä tarvittiin myös, kun piti ratkaista pian eteen nousseet tilojen riittämättömyyden ja yliopiston ainaisen varojen puutteen aiheuttamat ongelmat. Tilan säästämiseksi Kilpi otti esimerkiksi käyttöön puolitoista kirjariviä sisältävät hyllyt. Välttääkseen yliopiston ulkopuolella teetettävän kalliin painotuotteiden nahkasidonnan Kilpi puolestaan kehitti huokean itse toteutettavan vanerisen vaihtoehdon. Ratkaisu on tuttu sanomalehtien vanhoja vuosikertoja selaaville nykytutkijoillekin.
Kirjasto on työpaja, josta jokainen tutkija noutaa aseensa ja jota ilman hän on avuton – näin kiteytti Kilpi itse kirjaston merkityksen. Kirjasto nauttikin yliopistossa suurta arvostusta. Tämä ei kuitenkaan aina näkynyt käytännössä. Taistelussa niukoista resursseista Kilpi kirjastoineen jäi usein yksin.
Ankara riita syntyi esimerkiksi 1920-luvun puolivälissä, kun konsistorissa ja seuran hoitokunnassa heräsi ajatus, jonka mukaan kirjaston ei kannattaisi käyttää varojaan rinnakkaiskokoelman kehittämiseen Helsingin yliopistossa jo olevalle Fennica-kokoelmalle. Tämän säästösuunnitelman Kilpi sai torjuttua uhkaamalla omalla erollaan ja osoittamalla, miten koko Turun Suomalaisen Yliopiston tieteellisen toiminnan keskeinen perusta oli oma Fennica-kokoelma. Juuri sen sisältämiin aineistoihin kohdistui selkeä enemmistö kirjaston kaikista vuotuisista lainauksista. Kilpi kysyi lisäksi, miten vahinko korvattaisiin, jos Helsingin kokoelma jostain syystä tuhoutuisi.
Volter Kilpi ei ollut vain kirjastomiehenä edelläkävijä. Vielä enemmän edellä aikaansa hän oli kirjailijana. Hänen pääteoksensa, saaristolaiseepoksen Alastalon salissa, monet asiantuntijat ovat nostaneet – tosin vasta paljon myöhemmin – Suomen itsenäisyydenajan etevimmäksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Tämän teoksen kuten koko myöhemmän tuotantonsa Kilpi kirjoitti ollessaan ylikirjastonhoitajana Turun yliopistossa.
Kirjailijan ja kirjastomiehen elämää yhdistää rakkaus kirjaan. Kilven molempia elämänuria kunnioittaakseen Turun yliopiston kirjasto on nimennyt modernin sähköisen tietokantaohjelmansa Volteriksi. Volter sisältää tietoa kaikesta kirjastossa olevasta painetusta aineistosta ja sähköisistä kirjoista. Sen avulla voi tehdä tiedonhakuja, aineistopyyntöjä ja lainavarauksia.
Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)