Kansanliike perustaa yliopiston 1917–1920

Uuden Auran päätoimittaja K.N. Rantakarin jo vuonna 1913 esittämä ajatus suomalaisen yliopiston perustamisesta Turkuun sai konkreettisen sisällön myrskyisän vuoden 1917 aikana. Rantakari siirtyi itse Helsinkiin, mutta kannusti turkulaisia käytännön toimiin, ”sillä tämä vapauden vuosi ei saa umpeen kulua Turun suomalaisen yliopiston syntysanojen todella tulematta lausutuiksi”.

Turkulaisetkin ymmärsivät, että käytännön toimet tarkoittivat ennen kaikkea rahan hankkimista. Maisteri T.M. Kivimäen johdolla kerättiin turkulaisilta liikemiehiltä kesän aikana noin sadan tuhannen markan alkupääoma. Mutta se oli vain starttiraha. Arvioitiin, että rahaa pitäisi koota vähintään viisi miljoonaa silloista markkaa, jotta yliopiston perustamista voitaisiin edes vakavasti harkita. Tuloksellinen keräys vaatisi kunnollista organisointia, tarvittiin yhdistys. Sellainen saatiin, kun Turun Suomalainen Yliopistoseura perustettiin 4.11.1917. Yhdistykselle hankittiin toimisto ja palkattiin sihteeri.

Vain kymmenen päivää Suomen itsenäisyysjulistuksen antamisen jälkeen kokoontui noin 80 tieteen, kulttuurin ja talouselämän johtohahmoa tärkeään kokoukseen Helsingin Seurahuoneelle. Tämä niin sanottu yliopistokokous antoi vahvan tukensa hankkeelle suomalaisen yliopiston perustamisesta ja sen sijoittamisesta nimenomaan Turkuun – muitakin paikkakuntavaihtoehtoja kun oli keskusteluissa pidetty esillä. Kokouksessa perustettiin myös toimikunta hanketta tukemaan.

Turussa perustettiin heti vuodenvaihteessa keräysvaliokunnat erikseen kaupunkia ja maaseutua varten, tehtiin listoja mahdollisista keräysasiamiehistä ja suunniteltiin keräysjuhlia. Sisällissodan alkaminen keskeytti toiminnan tammikuun lopussa, mutta jo kesällä oltiin taas tarmokkaasti asialla. Turkulaiset sanomalehdet Turun Sanomat ja Uusi Aura julkaisivat heinäkuussa näyttävät yliopistonumerot. Asiamiehet lähtivät kiertämään ja agitaatiokokouksia järjestettiin ympäri maata.

Syksyllä 1918 koossa oli sinänsä kunnioitettavat puoli miljoonaa markkaa, mutta tavoite oli vielä kaukana. Eräs ongelma oli, että Rantakarin lähdettyä Turusta keräystoiminnalta puuttui innostava, tarmokas ja taitava johtaja, jolla olisi myös valtakunnallista arvovaltaa. Sellainen saatiin, kun Helsingin yliopiston Venäjän historian professori U.L. Lehtonen syksyllä ryhtyi seuran yliasiamieheksi.

Ratkaisevan sysäyksen keräykselle antoi sitten turkulainen liikemies Kaarlo Knuutila, joka syyskuussa ilmoitti antavansa yliopistoseuralle miljoona markkaa, mikäli perustamiskeräys on tulevaan itsenäisyyspäivään mennessä tuottanut yhteensä viisi miljoonaa markkaa. Nyt tuli keräykseen vauhtia. Sitä organisoitiin myös Helsingistä, jossa yliopistokokouksen asettama toimikunta julisti: Knuutila on pantava maksamaan lupaamansa miljoona. Kokouksia pidettiin, asiamiehet kiersivät kaupungeissa ja maaseudulla. Niitä jotka lahjoittivat, pyydettiin jatkamaan keräystä ystäväpiirissään.

Keräystilannetta seurattiin jännityksellä. Joulukuun kuudentena kävi ilmi, että tavoite täyttyi. Turussa oli saatu kokoon yli kolme ja Helsingissä yli kaksi miljoonaa markkaa. Seuraavana päivänä liikemies Knuutila luovutti yliopistoseuran puheenjohtajalle miljoona markkaa pankin talletustodistuksina. Vuoden lopussa perustamispääomaa oli koossa 7,4 miljoonaa markkaa.

Tässä vaiheessa lahjoittajina olivat lähinnä Turussa ja Helsingissä asuvat suomenkieliset liikemiehet ja kulttuurihenkilöt, keräyssumma jakautui alle 2000 lahjoittajan kesken. Sisällissodan jälkitunnelmissa yliopistokeräys oli ennen muuta voittaneen valkoisen puolen hanke. Joka tapauksessa yliopistohanke oli kolmessa kuukaudessa siirretty unelmien maailmasta todellisuuteen.

Nyt keräyksestä tuli kuitenkin todellinen kansanliike. Muodostui satojen kiertävien asiamiesten joukko, joka kampasi paikkakuntia systemaattisesti kylä kylältä ja talo talolta, vuodenajoista ja keleistä riippumatta. Asiamiehinä toimi useita huomattavia tiedemiehiä ja kulttuurihenkilöitä mutta myös ylioppilaita ja nuoria maistereita.

Perustamisrahastoon alkoi virrata lahjoituksia maan joka puolelta aina käsivarren Lapista Sortavalaan ja Kustavista Posiolle. Pääosin lahjoittajat olivat yksityisiä ihmisiä, vaikka joukossa oli toki myös yrityksiä ja muita yhteisöjä. Kymmenen miljoonan keräysmarkan raja ylitettiin jo vuoden 1919 alkupuoliskolla. Ja vauhti vain kiihtyi.

Kun yliopistokeräys vuonna 1925 virallisesti päätettiin, oli lahjoittajien kokonaislukumäärä noussut jo yli 22000:n. Lahjoittajista ylivoimaisesti suurin ryhmä kuului viljelijäväestöön. Tämä on sikäli luontevaa, että tuolloin Suomen väestöstä vielä 85 prosenttia eli maaseudulla. Turun yliopiston perustamiskeräyssivulla oleva lahjoittajahakukone kertoo, että yli 8000 lahjoittajaa on merkinnyt ammatikseen maanviljelijän, talonemännän, tilallisen tai muun vastaavan. Noin 2000 lahjoittajan ryhmiä ovat myös opettajat sekä kauppiaat ja liikemiehet, mutta joukossa on myös runsaasti konttoristeja, liikeapulaisia, räätäleitä, suutareita ja torppareita.

Parhaimmat keräystuotot saatiin luonnollisesti suurista kaupungeista kuten Turusta ja Helsingistä. Turun ja Tampereen myöhemmästä kissanhännänvedosta ei ollut tietoakaan, sillä puoli tuhatta tamperelaista lahjoitti keräykseen yhteensä yli kolme miljoonaa markkaa. Sen sijaan Jyväskylässä, joka oli Turun kova kilpailija yliopistopaikkakunnaksi, vain 13 henkilöä hellitti kukkaronsa nyörejä.

Kun Turun Suomalaisen Yliopiston perustamispäätös Kalevalan päivänä 1920 tehtiin, rahaa oli koottu yli 20 miljoonaa markkaa. Vaikeissa taloudellisissa oloissa tulosta voi pitää suorastaan loistavana. Summan mittaluokasta saa kuvan, kun vertaa sitä yliopiston ensimmäiselle toimintavuodelle 1922 laadittuun budjettiin. Yliopiston vuotuisiksi toimintamenoiksi arvioitiin siinä vajaa miljoona markkaa. Summaan oli laskettu 10 professorin palkkamenot, kanslerin, rehtorin ja muun henkilökunnan aiheuttamat kulut sekä erilaisia käyttövaroja kirjastoa, luonnontieteellisten laitteiden ym. hankintaa varten. Näin laskien pelkästään keräyspääomalla olisi tultu toimeen 20 vuotta. Tai toisin laskien, summa vastasi 400 professorin vuotuisia palkkamenoja. Tänään siihen tarvittaisiin lähes 50 miljoonaa euroa.

Peruspääoma oli määrä jättää rauhaan ja pyörittää toimintaa vain sen tuotolla. Monet epäilivät, riittääkö pääoman tuotto sittenkään vielä kestävän toiminnan ylläpitämiseen. Innostus oli kuitenkin suuri ja lisäksi uskottiin, että yhä menestyksekkäästi jatkuva keräys turvaa yliopiston talouden jatkossakin. Päätös tehtiin, Turun Suomalainen Yliopisto aloitti toimintansa kahdella tiedekunnalla, humanistisella ja luonnontieteellisellä, kesällä 1922.

Voi todeta, että sekä epäilijät että innostuneet olivat oikeassa. Kun perustamiskeräys virallisesti päätettiin 1925, rahaa oli kertynyt peräti 57 miljoonaa. Rahan arvo oli kuitenkin samalla laskenut dramaattisesti. Yliopisto eli jatkuvissa talousongelmissa, aika ajoin myös peruspääomaansa syöden, mutta eli kuitenkin ja onnistui vähitellen hankkimaan arvostetun aseman tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen kentällä.

Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)