Luonnontieteet raivaavat tietä
Yliopiston tieteellistä ohjelmaa pohtiva lautakunta piti tärkeimpänä lääketieteellisen tiedekunnan perustamista uuteen yliopistoon. Tätä puolsi myös maassa vallitseva huutava lääkäripula. Hankkeen toteuttamisedellytyksiä ryhdyttiin heti selvittämään valtiovallan ja Turun kaupungin kanssa. Molemmilla tahoilla syntyi kuitenkin ongelmia ja hankkeesta jouduttiin tässä vaiheessa luopumaan. Sen sijaan uuteen yliopistoon päätettiin perustaa luonnontieteellinen tiedekunta humanistisen tiedekunnan rinnalle.
Kahdesta aloittavasta tiedekunnasta luonnontieteellinen osoittautui alkuun suositummaksi. Ensimmäisenä lukuvuotena yliopistoon ilmoittautuneista 160 opiskelijasta peräti 106 opiskeli luonnontieteitä. Opetuksessa oli kytkös myös lääkärikoulutukseen, sillä biologian ja kemian kursseista räätälöitiin erityinen medikofiilitutkinto. Turussa valmistuikin 1930-luvun alkuun mennessä toistasataa medikofiiliä, jotka sitten jatkoivat lääketieteen opintoja Helsingissä.
Humanistien tavoin luonnontieteellinen tiedekunta aloitti kesälukukaudella 1922 luento-opetuksen neljän professorin voimin. Kemian professori J. Palomaa luennoi epäorgaanisesta kemiasta. Kasvitieteen professori J.J. Liro tarkasteli kasvianatomiaa. Kurssien suosio vaihteli. Eläintieteen professori W.M. Linnaniemen biologian peruskurssille ilmoittautui vain neljä opiskelijaa kun taas matematiikan professori K. Väisälän pitämällä differentiaali- ja integraalilaskun kurssilla oli peräti 26 osanottajaa.
Tarvittavien tilojen ja muun varustuksen järjestäminen oli luonnontieteissä vaativampi projekti kuin humanisteilla. Luento- ja opetustilojen sekä kirjaston lisäksi tarvittiin laboratorioita, koeviljelmiä sekä tiloja erilaisia kasvi-, eläin- ja geologisia kokoelmia varten.
Merkittävä osa toiminnoista saatiin sijoitettua Phoenix-rakennukseen, mutta ei aivan kaikkea. Apuun tuli nyt Turun sataman lähellä sijaitseva Iso-Heikkilän alue. Tämä vanha kruununtila oli tullut yliopiston omistukseen valtion kanssa suoritetun maavaihdon seurauksena. Iso-Heikkilän entisiin kasarmirakennuksiin saatiin nyt rakennettua varsin monipuolinen kemian laboratorio. Tilan mailta löytyi myös sopiva alue kasvitieteellistä puutarhaa varten. Tähtitieteellisten havaintojen tekoa varten laboratorion naapuriin rakennettiin pieni tähtitorni.
Yliopisto osti ja sai lahjoituksina lukuisia sekä opetukselle että tutkimukselle tärkeitä luonnontieteellisiä kokoelmia, joiden pohjalta vuosikymmenten mittaan kehittyivät yliopiston nykyiset eläin-, kasvi- ja kivimuseot. Ensimmäinen näyte saatiin jo aivan yliopistokeräyksen alussa, kun Liedon Yliskulman asukkaat lahjoittivat yliopistolle pitäjän alueella ammutun komean suden.
Vuonna 1919 metsänhoitaja K.J. Ehnbergin perilliset lahjoittivat yliopistolle niin laajat kasvi-, hyönteis- ja lintukokoelmat, että opetus olisi voitu aloittaa pelkästään niiden turvin. Erilaisia kokoelmia saatiin niin koti- kuin ulkomailtakin. Eksoottisimpiin kuuluivat maisteri Pekkolan kokoamat näytteet Sudanin eläinkunnasta sekä Tanskasta saadut 200 Grönlannin ja Islannin putkilokasvia.
Varsin mielenkiintoinen on myös Helsingin yliopiston kasvitieteen professori John Sahlbergin lesken lahjoittama 200 000 hyönteisen kokoelma. Sen juuret ulottuvat Turun akatemiaan asti. Sahlbergin suvussa oli näet ollut kasvitieteilijöitä monessa polvessa. Akatemian aikaisen professori Carl Sahlbergin yksityiskokoelmat kaappeineen olivat kuin ihmeen kaupalla pelastuneet Turun palosta ja olivat nyt osa tätä kokoelmaa.
Kulttuurihistoriallisesti merkittävä on lahjoituksena saatu Elias Lönnrotin 1850-luvulla keräämä noin 900 kasvin kokoelma, joka oli ollut Kajaanin lyseossa opetuskäytössä. Kokoelmista kuuluisin lienee kuitenkin tohtori Edward Vainion jäkäläkokoelma. Tämä maailmankuulu jäkälätutkija joutui hankaluuksiin Helsingin yliopistossa ja siirtyi kokoelmineen Turkuun jo ennen yliopiston perustamista 1919.
Luonnontieteiden opetukseen kuuluivat alusta alkaen luentojen, harjoituskurssien ja tenttien ohella myös luonnonmaantieteelliset retket lähiympäristöön ja kauemmaksikin. Esimerkiksi keväällä 1923 tehtiin Sortavalan seudulle ekskursio, jolla kartutettiin myös yliopiston kasvikokoelmia.
Ajan mittaan tiedekunnan oppiainevalikoima kasvoi, vaikka laajenemista jarruttikin jatkuva varojen puute. Yrjö Väisälän tultua fysiikan professoriksi hän otti opiskelijoiden aloitteesta opetusohjelmaansa keväällä 1924 myös tähtitieteen. Alalle perustettiin pian professuuri, jota Väisälä ryhtyi sivutoimisesti hoitamaan.
Kokonaan uusi oppituoli tiedekuntaan saatiin vuonna 1926 maantieteen professuurin myötä. Sitä hoitamaan kutsuttiin J.G. Granö Helsingistä. Granö laajensi edelleen tiedekunnan oppiainevalikoimaa antamalla opetusta myös geologiassa ja mineralogiassa.
J.G. Granö oli epäilemättä nuoren yliopiston kansainvälisesti tunnetuin tutkija. Hän oli aiemmin toiminut maantieteen professorina sekä Tarton että Helsingin yliopistoissa. Hän halusi pieneen Turun yliopistoon pystyäkseen paremmin keskittymään tutkimustoimintaan. Turussa valmistuikin vuonna 1929 hänen pääteoksensa Puhdas maantiede, josta tuli alansa teoreettinen klassikko.
Yliopiston nykyisen matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan monet menestyvät tutkimusalat juontuvat suoraan alkuvuosien pioneerien toiminnasta. Esimerkiksi tähtitieteen ja matematiikan vahvaa asemaa tämän päivän yliopistossa voi pitää Väisälän veljesten Yrjön ja Kallen pitkänä perintönä.
Toinen esimerkki pitkästä tutkimustraditiosta liittyy kasvitieteeseen. Harry Waris aloitti kasvitieteen professorina 1925. Hän tutki solunjakautumista Micrasteria-viherlevässä, jota on kutsuttu kasvitieteen banaanikärpäseksi. Tätä tutkimusta jatkoi Wariksen oppilas ja seuraaja Paavo Kallio. Useiden tutkijapolvien työssä muodostui kasvifysiologian tutkimusperinne, joka teki mahdolliseksi yliopiston nykyisen molekyylibiologian huippututkimuksen.
Yliopiston kaksi ensimmäistä vuosikymmentä kuluivat humanistien komennossa. Humanistirehtorien sarjan katkaisi välillä vain J.G.Granön kausi 1930-luvun alussa, joka sekin jäi Granön sairastumisen vuoksi vain kahden vuoden mittaiseksi. Tiedekunnat toimivat kuitenkin sopuisasti, vaikka niukoista resursseista toki alituiseen kiisteltiinkin.
Luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunta
(vanha matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta)
Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)