Tiedekunnan synnytys kesti puoli vuosisataa
Aloittaessaan toimintansa syksyllä 1967 Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta oli jo valmis opiskelu- ja tutkimusyhteisö. Uuteen tiedekuntaan kuului kahdeksan yliopiston humanistiseen tiedekuntaan eri vaiheissa perustettua professorinvirkaa, neljä apulaisprofessoria ja yksi lehtori. Opiskelijoita oli aluksi 520. Muutamassa vuodessa määrä kaksinkertaistui.
Turun Suomalaisen Yliopistoseuran hoitokunta oli tehnyt jo keväällä 1921 periaatepäätöksen valtiotieteellisen tiedekunnan perustamisesta. Päätös tehtiin samassa kokouksessa, jossa päätettiin käynnistää yliopiston toiminta humanistisen ja luonnontieteellisen tiedekunnan voimin. Kolmas tiedekunta hautautui kuitenkin humanistien ja luonnontieteilijöiden kilvoitteluun niukoista resursseista.
Yhteiskuntatieteet näkyivät yliopiston toimintaa aloitettaessa lopulta vain siten, että viiden ensimmäisen humanistisen professorinviran joukossa olivat myös taloustieteen ja psykologian oppituolit. Seuraava yhteiskuntatieteellinen käenpoika humanistien pesässä oli sosiologia, jonka professuuri perustettiin vuonna 1926.
Mutta ei yhteiskuntatieteitä jatkossakaan unohdettu. Omalla rehtorikaudellaan vanha lehtimies V.A. Koskenniemi ehdotti humanistien ohjelmaan journalismin koulutusta. Tämäkin hanke kaatui varojen puutteeseen. Rehtori Einar W. Juva laati puolestaan 1930-luvun lopulla laajan suunnitelman yliopiston tieteellisen ohjelman laajentamiseksi. Suunnitelma piti sisällään niin valtiotieteellisen kuin lääketieteellisenkin tiedekunnan perustamisen ja edellytti samalla tuntuvan valtionavun saamista, mistä riippumattomuutta korostava yliopisto itse oli siihen asti jyrkästi kieltäytynyt.
Näille hankkeille valtiovaltakin oli suosiollinen. Syksyllä 1939 valmisteltuun valtion budjettiin sisältyi huomattava määräraha Turun yliopiston vahvistamiseksi ja laajentamiseksi. Alkanut sota pani kuitenkin budjetit uusiksi. Lääketieteellinen tiedekunta saatiin sodasta huolimatta käynnistettyä 1943, mutta valtiotieteet saivat jäädä odottamaan parempaa tulevaisuutta.
Asiaan päästiin palaamaan vasta 1950-luvulla. Tällöin päähuomion Turun yliopistossa vei kuitenkin lainopillisen tiedekunnan perustamishanke, joka toteutuikin 1960. Samaan aikaan eri puolille maata perustettiin uusia korkeakouluja, mikä lisäsi aluepoliittista kilpailua kaupunkien välillä. Esimerkiksi Turun yliopiston ja Tampereen kaupungin välillä käytiin ankara kamppailu Helsingissä vuodesta 1925 toimineen Yhteiskunnallisen korkeakoulun uudesta sijoituspaikasta. Tampere veti kilpailussa pitemmän korren ja sai oman yliopistonsa samaan aikaan kuin Turku lainopillisen tiedekuntansa.
Turun kannalta tilannetta eivät parantaneet korkeakoulupolitiikkaankin aktiivisesti vaikuttaneen presidentti Urho Kekkosen ja Turun yliopiston viileät välit. Yliopisto tunnettiin yhtenä Kekkos-vastaisen rintaman epävirallisena keskuksena. Hälytyskellot soivat Turussa, kun valtioneuvoston asettama toimikunta 1960-luvun alun mietinnössään lähes täydellisesti sivuutti Turun yliopiston tarjoamat mahdollisuudet yhteiskuntatieteellinen tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisessä.
Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa oli kuitenkin käynnistetty määrätietoinen työ yhteiskuntatieteiden vahvistamiseksi. Työ tuotti vähitellen tuloksia. Ensimmäiseksi saatiin 1961 valtio-opin oppituoli. Syksyllä 1965 olivat vuorossa sosiaalipolitiikka ja poliittinen historia.
Seuraavana vuonna humanistinen tiedekunta sai oikeuden valtiotieteen kandidaatin ja lisensiaatin tutkintojen myöntämiseen. Sitä varten tiedekunta jaettiin kahteen opintolinjaan, humanistiseen ja valtiotieteelliseen. Järjestely ei muodostunut pitkäaikaiseksi, sillä oikeusministeriö hyväksyi keväällä 1967 yliopiston perussääntömuutoksen, joka mahdollisti erillisen valtiotieteellisen tiedekunnan perustamisen. Uusi tiedekunta aloitti toimintansa heti syksyllä.
Uuteen tiedekuntaan liitettiin kaikki valtiotieteellisen opintolinjan oppiaineet: taloustiede, sosiologia, valtio-oppi, sosiaalipolitiikka, poliittinen historia, psykologia, vuonna 1955 perustettu kasvatus- ja opetusoppi sekä tilastotiede. Lisäksi humanistiselta linjalta tiedekuntaan siirrettiin 1965 perustettu käytännöllisen filosofian oppituoli. Humanistien dekaanina toiminut valtio-opin professori Jaakko Nousiainen valittiin uuden tiedekunnan ensimmäiseksi dekaaniksi. Kuvassa sosiologian laitoksen tiloja Aurakadulla Aura Printin talossa 1970-luvun puolivälissä. Työpöydän ääressä VTL Heikki Leimu.
Toimitilojen järjestäminen uuden tiedekunnan oppiaineille ja laitoksille osoittautui hankalaksi. Aivan aluksi uuden tiedekunnan laitokset saivat tiloja Yliopistonmäen uusista rakennuksista. Suurin osa niistä siirrettiin 1960-luvun puolivälissä entisen Phoenix-rakennuksen naapurista vuokrattuihin sanomalehti Uuden Auran ja sen kirjapainon entisiin tiloihin Aurakadulle. Vanhasta kirjapainosalista tuli tiedekunnan pääluentosali. Myöhemmin lisätiloja jouduttiin vielä vuokraamaan niin, että seuraavalla vuosikymmenellä tiedekunnan tiloja oli enimmillään 12 pisteessä eri puolilla kaupunkia. Kestävän ratkaisun tilakysymys sai vasta 1990-luvulla, kun tiedekunnan Publicum-rakennus valmistui entiselle kasarmialueelle.
Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ensimmäisestä perustamispäätöksestä vuonna 1922 kului lähes puoli vuosisataa ennen kuin tiedekunnan toiminta todella käynnistyi. Tuona aikana muuttuivat niin maailma kuin yhteiskuntatieteetkin.
Yliopistoa perustettaessa maan akateeminen koulutus oli vielä lähes täysin ruotsinkielistä. Turun Suomalaisen Yliopistoseuran keskeinen tavoite oli luoda laitos, joka kouluttaisi vasta itsenäistyneen kansakunnan tarpeisiin päteviä, suomenkielisiä ja suomenmielisiä valtio-oppineita ja laintuntijoita. Puolta vuosisataa myöhemmin kielikysymys oli jäänyt sivuun. Nyt oli päiväjärjestyksessä hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyö. Työssä tarvittiin yhteiskunnallisen ja sosiaalisen asiantuntemuksen voimakasta lisäämistä.
Maailman muuttuminen näkyi itse tieteissäkin. Tästä hyvänä esimerkkinä on sosiologia. Uno Harva nimitettiin Turkuun maan ensimmäiseksi sosiologian professoriksi vuonna 1926. Hänen virkaanastujaisesitelmänsä aihe oli yksilö ja yhteiskunta. Harva tarkasteli kysymystä kansatieteen ja suomalaisen kulttuuriperinteen näkökulmasta. Yksilön suhde yhteiskuntaan on edelleenkin sosiologian ydinkysymys. Mutta etnologisesta tarkastelusta ja aineistonkeruusta oli jo 1960-luvulla siirrytty hyvinvointiyhteiskunnan moninaisten ongelmien kartoittamiseen sekä teoreettisia ja tilastollisia menetelmiä monipuolisesti yhdisteleviin tutkimustapoihin.
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)