Turun yliopiston kummisedät

Ensimmäinen Turun yliopiston perustamiskeräyksen lahjoitusmerkintä on huhtikuulta 1917: ”Kestilä, H., maisteri, Turku, 10 000 mk”. Vuodelta 1920 löytyy puolestaan tieto hiukan vaatimattomammasta, Kokkolassa tehdystä lahjoituksesta: ”Huhtamäki, Heikki, kauppamatkustaja, 2 000 mk”.

Merkintöjen takana on kaksi Heikkiä, Kestilä ja Huhtamäki. Heikit tulivat olemaan yliopiston tulevassa kehityksessä ratkaisevan tärkeitä hahmoja. Paitsi tuntuvia suoranaisia lahjoituksia, he toivat myös liiketaloudellisen osaamisensa ja laajan suhdeverkostonsa nuoren yliopiston käyttöön. He muodostivat yliopiston linkin Turun johtavaan suomenkieliseen liikemiespiiriin.

Piiri kokoontui yliopistoasiaa edistämään perustetulla Suomalaisen Pohjan klubilla. Huhtamäen ja Kestilän ohella piirin keskeisiä jäseniä olivat tukkukauppias J. G. Nordström, puutavarakauppias Kalle Toivonen sekä Kansallis-Osake-Pankin johtaja O. G. Nevanlinna.

Kestilä ja Huhtamäki ottivat yliopiston sydämen asiakseen. Aina kun yliopiston rahapula äityi ahdingoksi, he riensivät apuun. Esimerkiksi 30-luvun puolivälissä rehtori Einar Juva kääntyi herrojen puoleen ja nämä polkaisivat pystyyn uuden tukikampanjan, jolla pahin voitettiin. Näin tapahtui vielä sota-aikanakin. Ilman Kestilän ja Huhtamäen – sekä Joutsenen kullankaivajaveljesten – merkittäviä uusia lahjoituksia yliopisto ei olisi kyennyt käynnistämään lääketieteellisen tiedekunnan toimintaa vuonna 1943. Kestilä nimitettiin yliopiston kunniajäseneksi 1943 ja Huhtamäki vuonna 1950.

Yliopistoa perustettaessa nuorempi heistä, vuonna 1900 syntynyt Huhtamäki vasta aloitteli liikemiesuraansa Pohjanmaalla. Nelikymppinen Kestilä puolestaan toimi jo toisella elämänurallaan, tekstiilitehtailijana. Molempia yhdisti suomalaiskansallinen aate, poikkeuksellinen tarmokkuus ja organisointikyky sekä innovatiivisuus liiketoimissaan. Mutta oli heissä erojakin. Kestilä oli perusturkulainen nurkkapatriootti ja ajautui liikemiesuralle vastoin tahtoaan. Huhtamäki oli puolestaan synnynnäinen liikemies, Pohjanmaalta kotoisin mutta kotona kaikkialla.

Heikki Kestilän isä Henrik Kestilä omisti Turussa tekstiilikaupan. Heikki oli enemmän kiinnostunut filosofiasta ja kreikan kielestä kuin kaupan pidosta. Hän meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan, valmistui maisteriksi 1905 ja ryhtyi kansanopiston opettajaksi Huittisissa.

Jo vuonna 1910 kohtalo puuttui peliin. Henrik Kestilä jäi uuden sähköraitiovaunun alle Turussa ja menehtyi. Poika Kestilä huomasi nyt omistavansa tekstiilikaupan, jonka varasto oli täynnä vaikeasti myytäviä kankaita. Aikansa pulmaa pohdittuaan maisteri päätti ruveta jalostamaan kangaspakkoja perustamalla oman vaatetehtaan. Syntyi Suomen ensimmäinen valmisvaatetehdas, myöhemmältä nimeltään Kestilän Pukimo.

Kestilän Pukimo laajensi vuosikymmenten mittaan tuotantoaan ja myyntiään. Sota-aikana se huolehti lähes yksinoikeudella armeijan vaatehuollosta. Sodan jälkeen Kestilän Pukimo kasvoi edelleen ja oli näkyvästi mukana Turun kaupunkikuvassa. Siitä tuli myös valtakunnallinen muodin suunnannäyttäjä ja muotivaatteiden viejä. Parhaimmillaan yritys työllisti yli 700 henkilöä.

Nopean kasvun kannustamana Kestilä suuntautui 1980-luvulla voimakkaasti idänvientiin. Kun idänkauppa romahti vuosikymmenen lopulla, jouduttiin koviin sopeuttamisratkaisuihin ja lopulta konkurssiin 1989. Sitä Heikki Kestilä itse ei ollut enää näkemässä. Kauppaneuvoksen arvon saanut Kestilä kuoli 1962.

Heikki Kestilä oli monin tavoin mukana Turun Suomalaisen yliopiston vaiheissa. Hänhän oli jo ensimmäinen lahjoittaja 1917. Mutta kun keräys hiipui sisällissodan ja levottomien aikojen puristuksessa, Kestilä hankki syksyllä 1918 turkulaisilta liikemiehiltä kolmessa päivässä 100 000 markan lahjoitukset erityistä agitaatiorahastoa varten, jonka turvin keräys saatiin vihdoin ammattimaisesti organisoitua.

Kestilä kuului alusta saakka Turun Suomalaisen Yliopistoseuran hoitokuntaan ja sen keskuskomiteaan. Hän toimi hoitokunnassa lähes neljä vuosikymmentä, sodan jälkeisinä vuosina sen puheenjohtajana. Lisäksi hän oli pitkään Turun yliopiston hallituksen ja talousvaliokunnan jäsenenä. Kestilä – samoin kuin Huhtamäkikin – oli myös aktiivisesti mukana Turun kauppakorkeakoulua perustettaessa 1950.

Heikki Huhtamäki oli syntynyt Lapualla sokerileipurin poikana. Isä lähetti vain 16-vuotiaan poikansa liike- ja opintomatkalle Venäjälle kesällä 1917. Vallankumous sotki nuorukaisen suunnitelmat ja muutti matkan melkoiseksi seikkailuksi. Heikiltä ryöstettiin rahat ja paperit ja hänet vangittiin. Mutkikas karkumatka vei miehen Japaniin asti. Päästyään vihdoin takaisin Pohjanmaalle hän kirjoitti matkastaan kirjan Seikkailuja bolshevikkien maassa, joka ilmestyi 1920.

Samana vuonna Huhtamäki avioitui kokkolalaisen nahkatehtailijan tyttären kanssa ja perusti kivinavettaan pienen makeistehtaan, jonka katolle laitettiin ponteva kyltti Huhtamäen Tehtaat. Se kertoi nuoren miehen kunnianhimoisista tavoitteista. Hän laajensi tuotantoaan ja onnistui pulavuosien puristuksessa hankkimaan omistukseensa myös turkulaisen makeistehdas Hellaksen. Hän myös muutti itse perheineen Turkuun.

Vuosien mittaan kivinavetan kattokyltin ilmaisema haave toteutui komeasti. Taitavan markkinoinnin, erinomaisen suhdetoiminnan, erilaisten yrityskauppojen ja talousmanöövereiden avulla Huhtamäki loi teollisuusimperiumin, johon kuuluivat muun muassa makeistehdas Hellas, keksitehdas Ipnos, säilyketehdas Jalostaja sekä mehuja ja liköörejä valmistava Marli, kosmetiikkayritys Fincos ja lääketehdas Leiras. Jos oli Kestilä saanut armeijan sodanaikaisen vaatehuollon hoitaakseen, huolehtivat Huhtamäen tehtaat varsin pitkälle puolustusvoimien muonitustarpeista.

Heikki Huhtamäki edusti modernia, dynaamista liikkeenjohtamista. 1930-luvulla hän kävi tutustumassa alan viimeisiin virtauksiin Yhdysvalloissa. Hän kirjoitti aiheesta myös oppikirjoja ja artikkeleita korostaen erityisesti yhteiskuntasuhteiden merkitystä. Hän ulotti tämän jopa yrityksen omistusjärjestelyihin katsoen, että jonkin yleishyödyllisen tahon laaja omistus turvaisi paitsi liiketoiminnan menestyksen myös sen kansallisesti positiivisen vaikutuksen.

Huhtamäen toimintaa tutkinut professori Kari Teräs on todennut, että hänelle oli ominaista ajatella lahjoituksiaan ennemminkin liiketoiminnallisina sijoituksina kuin hyväntekeväisyytenä. Tässä ei kuitenkaan Huhtamäen mielestä ollut mitään ristiriitaa. Hänellä oli elämässä kaksi suurta tavoitetta: oman liiketoiminnan laajentaminen ja suomalaiskansallisten päämäärien edistäminen.

Kansallisena ykköspyrintönä hän piti aluksi suomalaisen yliopiston tukemista, mutta 30-luvun lopulla hän innostui uudesta hankkeesta, Suomen Kulttuurirahaston perustamisesta. Vuonna 1943 Huhtamäki teki suomalaisen yrityshistorian ehkä suurimman lahjoituksen. Suomen Kulttuurirahasto vastaanotti yhtymän osake-enemmistön. Mutta myös Turun yliopisto sai lahjoituksessa huomattavan osakesalkun.

Vuorineuvos Huhtamäki kuoli 1970 ja luopui jo sitä ennen yhtymän aktiivisesta johtamisesta. Turun yliopistolle yhtymän lääketeollisuus ja erityisesti makeisteollisuus ksylitolituotteineen olivat sen jälkeenkin tärkeä yhteistyökumppani. Globaalitalouden myllerryksissä Huhtamäki-yhtymä muutti vuosituhannen vaihteessa strategiaansa. Se myi kaiken muun toimintansa ja keskittyi tavoittelemaan maailman johtavan kuluttajapakkausten valmistajan asemaa. Huomattava osakesalkku kansainvälisesti menestyvässä suuryrityksessä takaa, että Heikki Huhtamäen elämäntyö tukee edelleen merkittävällä tavalla Turun yliopiston toimintaa.

Teksti: Timo Niitemaa
Kuvat: Turun yliopiston arkisto (ellei toisin mainita)