Ympäri maailmaa lääketieteen opetuksessa käytössä oleva karttuvan tiedon testi (progress test) otettiin käyttöön myös Turun yliopistossa syksyllä 2021. Aluksi kyseessä oli MEDigi-hankkeen pilotti, mutta sittemmin testi on vakiintunut osaksi lääketieteen lisensiaatin opintoja.

Karttuvan tiedon testi (KT-testi, engl. progress test) on meillä Suomessa kaksi kertaa lukuvuodessa järjestettävä monivalintatesti, jolla testataan lääketieteen opiskelijan siihen asti kertynyttä lääketieteellisen tiedon osaamistasoa. Sen avulla jokainen opiskelija voi tulosten avulla omaehtoisesti seurata edistymistään lääketieteellisen tiedon kertymisessä kokonaisuudessaan ja oppialakohtaisesti opintojen edetessä. Opiskelija voi verrata tuloksiaan sekä vuosikurssinsa tunnuslukuihin että valtakunnallisiin vastaaviin lukuihin. KT-testin tarkoitus on ennen kaikkea tukea syväoppimista ja kehittää opiskelijan kykyä lääkärin työssä tarvittavaan oman osaamisen kriittiseen tarkasteluun.

Karttuvan tiedon testi toteutetaan formatiivisena testinä ja siihen osallistuvat kaikki lääketieteen opiskelijat ensimmäisestä kuudenteen vuosikurssiin. Opiskelijan testitulos ei siis vaikuta hänen etenemiseensä opinnoissa. Testi on valtakunnallinen. Testi sisälsi aiemmin 178 kysymystä mutta syksyllä 2025 kysymysten määrää vähennettiin opiskelijapalautteen vuoksi 158:aan. Kysymykset laaditaan sillä ajatuksella, mitä terveyskeskuslääkärin tulisi tietää. Kysymykset pyritään laatimaan yksiselitteisiksi, jotta ne mittaavat substanssiosaamista eikä esimerkiksi kielellistä näppäryyttä. 

Karttuvan tiedon testiä on toteutettu Tampereella jo 1990-luvulta alkaen, mutta opiskelijajärjestöjen toiveesta testi otettiin käyttöön myös Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. Myöhemmin mukaan liittyi myös Helsingin yliopisto. Karttuvan tiedon testin valtakunnallisesta toteutuksesta vastasi MEDigi-hankkeen Tenttikäytännöt ja karttuvan tiedon arviointi –jaos. Ensimmäinen pilotti toteutettiin onnistuneesti lokakuussa 2021. 

Testi toteutetaan valvomattomana Moodle-tenttinä. Testin jälkeen opiskelijat saavat omat tuloksensa oppialakohtaisesti eriteltyinä. Lisäksi tiedekunta saa käyttöönsä kokonaistulokset ja oppialoille toimitetaan kunkin oppialan oma tulos verrattuna valtakunnalliseen tulokset. 

Karttuvan tiedon testin ensisijainen tarkoitus ei kuitenkaan ole toimia vertailutyökaluna. Testin tärkein tarkoitus on antaa opiskelijalle tietoa osaamisen karttumisesta.

Karttuvan tiedon testi järjestetään kaksi kertaa vuodessa helmi- ja lokakuussa. Testin toteuttaminen on iso voimankoitos: kysymykset laaditaan valtakunnallisessa yhteistyössä eri alojen opettajien kesken. Testijärjestelyissä ovat Turussa mukana vastuuhenkilöiden lisäksi opetushoitajia ja -koordinaattoreita, hallintohenkilökuntaa sekä yliopiston Moodle-tuki.