S4V Smart Terminals

Kuvaus: Dimeccin Sea4Value –ohjelmaan kuuluva S4V Smart Terminals (Smarter) –hankkeessa tutkitaan ja kehitään roro-liikennettä tukevia ratkaisuja satamiin päästöjen vähentämiseksi ja liikennevirtojen hallinnan tehostamiseksi. Tavoitteena on muotoilla satamaympäristöissä toistettavia malleja, joilla esimerkiksi aluksen optimoidaan aluksien satamakäynnin ajoitusta ja kääntöaikaa sekä parannetaan rekkaliikenteen sujuvuutta ja vaikutuksia satamakaupunkien muulle liikenteelle. Liikenteen osana huomioidaan myös matkustajaliikennettä koskien matkustajakokemuksen parantaminen. Hanke osana Dimeccin OneSea –ekosysteemiä on myös valmistelemassa autonomista merenkulkua mahdollistavia ratkaisuja CCR:n tutkimus hankkeessa kohdistuu satamaympäristön toimijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen ja mallintamiseen uusien ratkaisujen omaksumisen ja käyttöönoton edistämiseksi.

Aikataulu: 3/2021-2/2023

Tutkimuskumppanit: Novia, Turun ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto, Åbo Akademi

Yritys- tai muut kumppanit:  ADE, Attracs, Awake.Ai, Brighthouse Intelligence, Focusplan, Lingsoft, Nodeon Finland, Teleste, Visy

Rahoitus: Business Finland