Tutkimus yritysjuridiikan oppiaineessa Porissa
Porin yksikössä toimii monitieteinen, innovatiivinen ja verkostomaisesti toimiva tutkimuksen ja kehittämistoiminnan asiantuntijatiimi, joka jakautuu eri vahvuusalueisiin. Tutkimus- ja kehittämistoiminta painottuu yksikön strategian mukaisesti erityisesti asiantuntijaorganisaatioiden johtamiseen, asiantuntijapalveluiden markkinointiin, teollisuuden uudistumis- ja innovaatiokykyyn, yrittäjyyteen sekä aluetaloudelliseen tutkimukseen. Tutkimusta tehdään asiantuntijuusalueilla liiketaloustieteellisestä näkökulmasta. Yksikön tutkimustoiminnan keskeisiä työvälineitä ovat monitieteelliset yksikön tutkimusryhmät sekä ulkoisen rahoituksen turvin toimivat tutkimus- ja kehityshankkeet. Yritysjuridiikan osalta tutkimuksen painopisteenä on erityisesti yritysten hyvään hallintoon eli ns. corporate governanceen liittyvät kysymykset. Näitä tarkastellaan etenkin yhteisöoikeuden sekä rahoitusoikeuden näkökulmista.