Kauppakorkeakoulun historia

Turun kauppakorkeakoulu on Suomen kolmanneksi vanhin, vuonna 1950 perustettu kauppakorkeakoulu.

historia-paakuva.jpg

1950 Turun kauppakorkeakoulu perustettiin yrityselämän aloitteesta. Samalla perustettiin Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Turun kauppakorkeakoulu toimi alkuvuodet Turun ydinkeskustassa, Aurakatu 11:ssä. 

TUKKK-aurakatu-netti.jpg

1958 Turun kauppakorkeakoulu sai oman rakennuksensa Rehtorinpellonkadulle. Rakennusta laajennettiin myöhemmin 1980- ja 2000-luvulla. 

1958-netti.jpg
 
1960 Turun kauppakorkeakoulun ensimmäinen maisteripromootio järjestettiin korkeakoulun 10-vuotisjuhlien yhteydessä 8.5.1960. Tuolloin 11 kauppatieteiden kandidaattia sai promootiossa maisterin arvon. Kauppatieteiden tohtoriksi honoris causa promovoitiin korkeakoulun ensimmäinen rehtori ja kansleri, professori Niilo Ikola. 

1970 Turun kauppakorkeakoulussa suoritettiin ensimmäinen tohtorin tutkinto. 

1977 TuKKK siirtyi valtion omistukseen. Aiemmin yliopistoa ylläpiti Turun kauppakorkeakoulun säätiö.
 
1982 JOKO alkaa

1983 perustettiin Turun kauppakorkeakoulun Täydennyskoulutuskeskus. 

1984 Turun kauppakorkeakoulun ja Tampereen teknillisen korkeakoulun yhteistyön tuloksena Poriin perustettiin Porin tutkimus- ja koulutuskeskus. 
eMBA-ohjelma käynnistyy.

1986 aloitti toimintansa Yritystoiminnan tutkimuskeskus. Vuonna 1987 sen yhteyteen liitettiin toiminnallisesti itsenäinen Itäkaupan tutkimus- ja koulutusyksikkö. Vuonna 1993 perustettiin Eurooppa-Instituutti, joka oli osa Yritystoiminnan tutkimuskeskusta. Joulukuussa 1998 Itäkaupan tutkimus- ja koulutusyksikkö ja Eurooppa-Instituutti yhdistettiin uudeksi yksiköksi, jonka nimeksi tuli Pan-Eurooppa Instituutti. 

1989 järjestettiin ensimmäinen tohtoripromootio. Tuolloin promovoitiin 10 kunniatohtoria ja 11 tohtoria. 

1990 järjestettiin osana Suomen korkeakoululaitoksen perustamisen 350-vuotisjuhlavuotta turkulaisten yliopistojen yhteinen kunniatohtoripromootio. 

1992 perustettiin Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus. 

1994 Täydennyskoulutuskeskus ja Yritystoiminnan tutkimuskeskus yhdistettiin Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskukseksi. 

1995 Turun kauppakorkeakoulun toinen tohtoripromootio.

1996 Professori Tapio Reponen aloitti Turun kauppakorkeakoulun rehtorina. 2010 Reponen siirtyi Turun yliopiston vararehtoriksi. Turun kauppakorkeakoulun rehtoreina ovat toimineet:

  • Ikola, Niilo, FT 1950–1954
  • Virtanen, Unto, KTT 1954–1956
  • Säntti, Auvo, FT, 1956–1959, 1962–1968
  • Halme, Veikko, FT 1959–1962, 1968–1977
  • Kanerva, Reino, KTT 1978–1995
  • Reponen, Tapio, KTT 1996–2009

1997 kauppatieteiden maisterikoulutus aloitettiin Porin yksikössä. 

2000 Turun kauppakorkeakoulun kolmas tohtoripromootio.

2003 ensimmäinen kansainvälinen maisteriohjelma, Global Information
Technology Management (GITM), käynnistyy.

2005 Turun kauppakorkeakoulun neljäs tohtoripromootio.

2009 johtamiskoulutuksen kansainvälinen EPAS-akkreditointi.

2010 Turun kauppakorkeakoulu ja Turun yliopisto yhdistyivät uudeksi Turun yliopistoksi. Turun kauppakorkeakoulun johtajana aloitti professori Satu Lähteenmäki. Syksyllä juhlittiin Turun kauppakorkeakoulun 60-vuotista taivalta. Järjestettiin Turun kauppakorkeakoulun viides tohtoripromootio.
  
2011 Centre for Collaborative Research CCR -yksikkö perustettiin

2012 järjestettiin Turun kauppakorkeakoulun historian kolmas maisteripromootio, ensimmäinen viiteenkymmeneen vuoteen. Turun kauppakorkeakoulun dekaanina/johtajana aloitti professori Markus Granlund.

2013 Tulevaisuuden tutkimuskeskus siirtyi takaisin kauppakorkeakoululle. Turun kauppakorkeakoulun kansainvälinen neuvottelukunta perustettiin.

2016 kuudes ja viimeinen oma tohtoripromootio sekä neljäs maisteripromootio oli historian ensimmäinen yhteinen tohtori- ja maisteripromootio. Syksyllä rekrytointiin ensimmäinen tenure track –professori. 

2017 rekrytoitiin ensimmäinen työelämäprofessori 
 
2018 vakinaistettiin ensimmäinen tenure track –professori professorin tehtävään. Ensimmäinen kansainvälinen Innovation Camp Singaporessa.
 
2019 Turun kauppakorkeakoululle myönnettiin AACSB akkreditointi 

2020 Perustettiin Entrepreneurs in Residence (EiR) -ohjelma  

2023 Turun kauppakorkeakoulu Shanghain listalla 75 maailman parhaan business schoolin joukossa. Tiivistettiin työskentelytiloja ja luovuttiin 1988-valmistuneesta rakennusosasta.

2024 Turun kauppakorkeakoululle myönnettiin AACSB uudelleenakkreditointi

2025 Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa yhteinen Tiedustelututkimuksen professuuri käynnistyi. Rekrytoitiin 18:s työelämäprofessori, joista neljä on tai on ollut yhteisiä muiden tdk:n kanssa. Syksyllä käynnistyi ensimmäinen englanninkielinen kandiohjelma International BSc programme in Sustainable and Social Entrepreneurship