Lasten ja nuorten suuntia tulevaisuudelle: Kohti moniäänisempää kansallista tulevaisuusvaltaa (TV) -hanke pilotoi lasten ja nuorten kuulemista osana eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tulevaisuusmietintöä. Mietintö on raportti, jonka eduskunnan tulevaisuusvaliokunta laatii kannanottona valtioneuvoston kanslian tulevaisuusselontekoon. Kuulemispilotit toteutetaan kouluissa ja valmistellaan siten, että kynnys osallistua on matala.
Vaikka lapsilla ja nuorilla on oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa itseä koskeviin asioihin, ovat heidän mahdollisuutensa osallistua ja vaikuttaa kansalliseen päätöksentekoon rajatut. Lapset ja nuoret ovat aliedustettuna eduskunnan valiokuntakuulemisissa, jotka ovat yksi keskeinen tapa kerätä tietoa ja näkemyksiä asiantuntijoilta ja sidosryhmiltä päätöksentekoa varten.
Pilotit vahvistavat lasten ja nuorten osallisuutta ja laajentavat tulevaisuusvaltaa
- luomalla kuultaville lapsille ja nuorille mahdollisuuden vaikuttaa kansallisen tason päätöksentekoon;
- keräämällä politiikkarelevanttia sidosryhmä- ja asiantuntijatietoa päättäjien käyttöön;
- tukemalla lasten nuorten tulevaisuustaitoja ja toimijuutta, sekä
- syventämällä kuultavien lasten ja nuorten ymmärrystä kansallisen tason päätöksenteosta, kansallisen tason ennakoinnista sekä tulevaisuusvallasta näihin liittyen.
Hankkeen työvaiheet sisältävät politiikkaprosessin taustaselvityksen asiantuntijahaastatteluineen, kuulemispilotin suunnittelun ja toteutuksen, vuorovaikutustilaisuuden nuorten ja päättäjien välillä sekä tulosten raportoinnin ja levittämisen. Hankkeen päätuloksina syntyy kuulemisen toimintamalli ja pedagoginen ohjeistus, jotka tukevat lasten ja nuorten osallistumista myös tulevaisuudessa.
Hankkeen toteuttavat 10/2025–12/2026 Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Nuorten Akatemia yhteistyössä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kanssa. Hankkeen rahoittaa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.
Lisätietoja:
Marjukka Parkkinen
Hankkeen vastuullinen johtaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskus
puh. 050 320 5684, marjukka.parkkinen(a)utu.fi
Sanna Lindgren
Projektipäällikkö, Nuorten Akatemia
puh. 040 082 7413, sanna.lindgren(a)nuortenakatemia.fi