Mediakutsu: Turun biotiedekeskus – 30 vuotta tiedettä ja palveluita

27.09.2019

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen teknologiapalveluita tuottava ja biotieteen huippututkimukseen kytkeytynyt Turun biotiedekeskus viettää 30-vuotisjuhlavuottaan. Keskiviikkona 2.10. keskus kutsuu sidosryhmänsä ja yhteistyökumppaninsa seminaariin, jossa esitellään toiminnan saavutuksia vuosien varrelta. Myös median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Päivän teemana on erityisesti se, miten korkean tason avoimen saatavuuden teknologiakeskukset mullistavat tieteen tekemisen edellytyksiä. Lisäksi valotetaan, minkälaisia mahdollisuuksia keskukset tarjoavat isojen uusien hankkeiden ja avausten toteuttamisessa. Turun biotiedekeskuksen osalta ajankohtainen hanke on esim. vireillä oleva Lääkekehityskeskus. 

Turun biotiedekeskus on merkittävä Turun alueen korkeatasoisen biotieteen tutkimuksen mahdollistaja ja alan yritysten toimintaedellytysten turvaaja. Keskuksessa työskentelee pitkälti yli 200 tutkijaa ja tutkimusryhmiä on toistakymmentä. Ulkopuolista rahoitusta keskuksella on 4–6 miljoonaa vuodessa, ja sen laitekannan arvo on yli 10 miljoona. 

Keskus tarjoaa maailmanluokan tutkimuslaitteistot, taitavan henkilöstön opastamaan niiden käytössä sekä huippututkijat, joiden osaaminen on käytettävissä eri teknologioiden ja sovellusten parhaan mahdollisen hyödyn saavuttamiseksi. Korkeatasoisen tutkimuksensa kautta Turun biotiedekeskuksen tutkimusryhmät ovat mukana myös useassa tutkimustulosten kaupallistamishankkeessa sekä yritysyhteistöissä. 

Biotiedekeskus on kansainvälisesti kilpailukykyinen osaamiskeskittymä, joka tuo etuja koko Turun alueelle, sen elinkeinorakenteen kehitykselle ja kilpailukyvyn parantamiselle.

Ohjelma

Turku Bioscience 30 years – Celebrating 30 Years Research and Services

Keskiviikko 2.10.2019, klo 12.00–18.00, Mauno-auditorio, BioCity, Tykistökatu 6

  • 12:00 John E. Eriksson, Turku Bioscience: Introduction
  • 12.10 Moira v. Wright, Rector Åbo Akademi Univ.: High-end technologies support for advanced teaching and training
  • 12:20 Kalle-Antti Suominen, Vice-Rector, Univ. of Turku: Infrastructure visions and potentials at the Turku bioscience campus
  • 12.30 Christoffer Taxell, Minister of Education 1987-90: How to build a strong cluster of know-how, technologies, and research – A retrospective and prospective view 
  • 12.40 Elina Rantanen, Chairlady of the City Council, City of Turku: The role of advanced technology expertise in Turku 
  • 12.50 Markku Jalkanen, CEO, Faron Pharmaceuticals: From scientific discoveries to commercial innovations
  • 13.05 Kjetil Tasken, Chairman of the Scientific Advisory Board of BioCity and Turku Bioscience, Univ. of Oslo: International technology centers as powerhouses of molecular biosciences
  • 13.25 Riitta Maijala, Vice-President of Research, Academy of Finland: How to foster research infrastructure development in Finland
  • 13.40 Marja Makarow, Director of Biocenter Finland: The landscape and coordination of bioscience infrastructures in Finland
  • 13.55 Greetings from the Deans (Hänninen, Salakoski, Henelius)

14.10 Coffee & Tea

Scientific Fireworks! Thirty Years of Great Discoveries and Innovations at Turku Bioscience

  • 14.40 Mikael Skurnik: Nonpareils – the sugar coatings on bacteria
  • 14.50 Eleanor Coffey: Parkinson’s disease, from mechanisms to diagnostics
  • 15.00 Lea Sistonen: A new SUMO motif that governs transcriptional regulation in stress
  • 15.10 John Eriksson: When we learned that cells can walk through cells
  • 15.20 Jukka Westermarck: Protein phosphatases as key regulators of cancer cell signaling
  • 15.30 Riitta Lahesmaa: New regulators of the immune system
  • 15.40 Päivi Koskinen: PIM kinases and their inhibitors as regulators of cancer cell motility
  • 15:50 Johanna Ivaska: The unknown side of adhesion – regulation of integrin inactivation
  • 16.00 Cecilia Sahlgren: A Warburg shakeup – balancing glycolysis and oxidative phosphorylation for cancer cell survival 
  • 16:10 Matej Orešič, Turku Bioscience: Persistent alterations in plasma lipid profiles reflect progression to celiac disease
  • 16:20 Michael J Courtney: Shining a light on hidden signalling processes

Grand finale!

  • 16.30 Wine & Cheese
  • 18:00 End of the day

Lisätietoja: John Eriksson, +358 50 409 6624, john.eriksson@bioscience.fi

Luotu 27.09.2019 | Muokattu 27.09.2019