Opiskelijat kutsutaan innovoimaan uusia yhdistetyn todellisuuden käyttökohteita opettamisessa

19.09.2019

Turun yliopiston Brahea-keskus järjestää alueen korkeakouluille avoimen innovaatioleirin. Tällä kertaa tavoitteena on keksiä uusia käyttökohteita yhdistetyn todellisuuden (VR/AR) käyttöön opetuksessa.

–  Challenge Turku innovaatioleiri kestää 24 tuntia. Tuona aikana opiskelijoista muodostetut tiimit keksivät toteuttamiskelpoisia uusia ideoita yhdistetyn todellisuuden käyttökohteiksi, ja nimenomaan miten sitä voidaan hyödyntää opetuksessa, kertoo Brahea-keskuksen tutkimusjohtaja Pasi Malinen. Paras idea palkitaan leirin lopussa.

Innovaatioleiri antaa opiskelijoille monia työelämässä tarvittavia taitoja, kuten neuvottelu- tiimityöskentely-, esiintymis- ja päätöksentekotaitoja. Innovaatioista voi myös syntyä liiketoimintaa, siitä on esimerkkinä leirin yhteistyöyritys CTRL Reality Oy, joka on aikanaan syntynyt yliopiston omasta tutkimus- ja kehittämistyöstä.  
– Innovaatioleiri on mielenkiintoinen mahdollisuus meille saada uudesta VR-tuoteaihiostamme enemmän irti, kun asioita päästään tarkastelemaan oman porukkamme ulkopuolella”, sanoo Turun yliopiston Luonnontieteiden ja Tekniikan tiedekunnan yrittäjyyslähettiläs ja CTRL Realityn perustajaosakas Kaapo M. Seppälä.

Leiri pidetään Spark Upissa, Turku Science Parkissa, leiri alkaa perjantaina 20.9. klo 16 ja päättyy lauantaina 21.9. klo 16.

Vuosittainen 24-tunnin Challenge Turku innovaatioleiri on osa Opiskelijakaupunki Turku –hanketta eli osa turkulaisten korkeakoulujen ja oppilaitosten yhteistyötä. Osallistujat tulevat eri koulutusaloilta Turun yliopistosta, Åbo Akademista ja Turun ammattikorkeakoulusta, ja joukossa on myös yksi lukiolainen Kerttulin lukiosta.

Lisätietoja

Luotu 19.09.2019 | Muokattu 19.09.2019