Pohjanlahden luonnonvarojen hyödyntämistä pohditaan työpajoissa

12.01.2017

Sinisellä kasvulla tarkoitetaan merten luonnonvarojen hyödyntämistä kestävällä pohjalla. Porissa, Vaasassa ja Oulussa järjestettävissä työpajoissa keskustellaan sinisen kasvun mahdollisuuksista.

 

​Turun yliopiston tiedote 12.1.2017

SmartSea-hankkeen työpajoissa pohditaan, mitä on sininen kasvu ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa elinkeinoille Pohjanlahden alueella. Työpajoissa keskustellaan merialuesuunnittelun (MSP) nykytilasta ja mietitään, miten kehitteillä olevaa MSP-työkalua voitaisiin hyödyntää sinisen kasvun edistämiseksi Pohjanlahdella.

Työpajat järjestetään yhdessä maakuntien liittojen kanssa. Osallistujat saavat tietoa kuusivuotisesta SmartSea-hankkeesta sekä merialuesuunnittelusta ja pääsevät välittämään näkemyksiään hankkeen tutkijoille. Paikallisen tietämyksen ja näkemyksien mukaan saaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tutkimus tuottaa parhaan mahdollisen hyödyn yhteiskunnalle.

Työpajoja järjestetään kolmella paikkakunnalla; Vaasassa 16.1.2017, Porissa 17.1.2017 ja Oulussa 19.1.2017. Ohjelma on pääosin sama joka paikkakunnalla lukuun ottamatta paikallisten hankkeiden esittelyä ja keskustelua alueen tarpeista lähtien. Työpajaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki Pohjanlahden tilasta ja sinisestä kasvusta kiinnostuneet.

SmartSea-hankkessa tarkastellaan muun muassa kestävän kasvun vaihtoehtoja ja luodaan "Marine Spatial Planning" päätöksentekotyökalu rannikkorakentamisen, luonnonsuojelualeiden ja off-shore toimintojen sijoittamiseen. Ydinajatus on että kestävää kasvua saavutetaan vain merialueiden käytön järkevällä suunnittelulla.

>> SmartSea-hanke: http://smartsea.fmi.fi/

Työpajojen aikataulut

Vaasa

Paikka: Vaasa, Pohjanmaan liiton kokoushuone Kärppä, Hietasaarenkatu 6
Aika: 16.1.2017 klo 12–16

Aikataulu:

  • 12.00 – 12.10 Avaussanat / projektipäällikkö Sari Repka, Turun yliopisto
  • 12.10 – 12.30 SmartSea-hanke / tutkimusprofessori Jari Haapala, Ilmatieteenlaitos
  • 12.30 – 12.50 Merialuesuunnittelun nykytilanne / kaavoitusjohtaja Ann Holm
  • 12.50 – 13.10 Pohjanlahden nykytila ja tuleva kehitys (ml. MSP-työkalu) / tutkimusprofessori Markku Viitasalo, Suomen Ympäristökeskus
  • 13.10 – 13.30 Sininen kasvu Pohjanlahdella / projektitutkija Jenny Katila, Turun yliopisto
  • 13.30 – 14.00 Kahvitauko
  • 14.00 – 14.20 Kalankasvatus Pohjanlahdella / tutkija Markus Kankainen, Luonnonvarakeskus
  • 14.20 – 14.40 Alueellisen projektin esittely: SeaGIS / erikoistutkija Hans-Göran Lax, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
  • 14.40 – 16.00 Keskustelua Pohjanlahden tulevaisuudesta ja SmartSean MSP-työkaluboksista

Lisätiedot työpajasta:

Katariina Ala-Rämi, Turun yliopisto / MKK
katariina.ala-rami@utu.fi, +358 50 379 8809

Ann Holm, Pohjanmaanliitto
ann.holm@obotnia.fi, +358 44 320 6540

Pori

Paikka: Porin yliopistokeskuksen auditorion nro: AUD125
Aika: 17.1.2017 klo 10–14

Aikataulu:

  • 10.00 – 10.10 Avaussanat / alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää, Satakuntaliitto
  • 10.10 – 10.30 SmartSea-hanke / tutkimusprofessori Jari Haapala, Ilmatieteen laitos
  • 10.30 – 10.50 Merialuesuunnittelu – mitä se on? / maakuntainsinööri Anne Nummela, Satakuntaliitto
  • 10.50 – 11.10 Pohjanlahden nykytila ja tuleva kehitys (ml. MSP-työkalu) / tutkimusprofessori Markku Viitasalo, Suomen Ympäristökeskus
  • Tauko: kahvitarjoilu
  • 11.40 – 12.00 Sininen kasvu Pohjanlahdella / projektitutkija Jenny Katila, Turun yliopisto
  • 12.00 – 12.20 Kalankasvatus Pohjanlahdella / tutkija Markus Kankainen, Luonnonvarakeskus
  • 12.20 – 13.00 Alueellisten projektien esittely:
    • Outdoors Satakunta-projekti / projektipäällikkö Sanna-Mari Renfors, Satakunnan ammattikorkeakoulu
    • SustainBaltic / projektisuunnittelija Asko Ijäs, Satakuntaliitto
  • 13.00 – 14.00 Keskustelua Pohjanlahden tulevaisuudesta ja SmartSean MSP-työkalusta

Lisätiedot työpajasta:

Katariina Ala-Rämi, Turun yliopisto / MKK
katariina.ala-rami@utu.fi, +358 50 3798809

Asko Ijäs
asko.ijas@satakunta.fi, +358 44 711 4393

Oulu

Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaa L7, Pentti Kaiteran katu 1, Linnanmaa
Aika: 19.1.2017 klo 12–16

Aikataulu:

  • 12.00 – 12.10 Avaussanat / projektipäällikkö Sari Repka, Turun yliopisto
  • 12.10 – 12.30 SmartSea-hanke / tutkimusprofessori Jari Haapala, Ilmatieteenlaitos
  • 12.30 – 12.50 Merialuesuunnittelun nykytilanne ja tulevaisuus /  vs. suunnittelujohtaja Olli Eskelinen, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja aluesuunnittelija Jaakko Raunio, Lapin liitto
  • 12.50 – 13.10 Pohjanlahden nykytila ja tuleva kehitys (ml. MSP-työkalu) / tutkimusprofessori Markku Viitasalo, Suomen Ympäristökeskus
  • 13.10 – 13.30 Sininen kasvu Pohjanlahdella / projektitutkija Jenny Katila, Turun yliopisto
  • 13.30 – 14.00 Kahvitauko
  • 14.00 – 14.20 Kalankasvatus Pohjanlahdella / tutkija Markus Kankainen, Luonnonvarakeskus
  • 14.20 – 14.40 Alueellisten projektien esittely:
    • LNG-terminaali ja arktinen LNG-puisto/ kaupunginarkkitehti Jarmo Lokio, Tornion kaupunki
    • SeamBoth-hanke / aluemeribiologi Essi Keskinen, Metsähallitus
  • 14.40 – 16.00 Keskustelua Pohjanlahden tulevaisuudesta ja SmartSean MSP-työkaluboksista
    • Alustus kunnan näkökulmasta: teknisen osaston päällikkö Ilkka Soukka: Simon kehittämiskohteita

Lisätiedot työpajasta:

Katariina Ala-Rämi, Turun yliopisto / MKK
katariina.ala-rami@utu.fi, +358 50 3798809

Tuomas Kallio, Pohjois-Pohjanmaan liitto
tuomas.kallio@pohjois-pohjanmaa.fi, +358 50 345 7047

Jaakko Raunio, Lapin liitto
jaakko.raunio@lapinliitto.fi, +358 40 662 1774

Luotu 12.01.2017 | Muokattu 17.05.2019