Elokuussa 2024 raakkuyhdyskunta nauttii rauhastaan Kuusamon kirkasvetisessä Hukkajoessa. Osa jokisimpukoista on elänyt samassa uomassa useiden ihmissukupolvien ajan: ne voivat elää jopa 200-vuotiaaksi. Raakku on pitkästä iästään huolimatta hauras laji – sen elinolosuhteiden tulee olla tasaiset. Samea vesi ja jokipohjan muutokset ovat sille kohtalokkaita.
Uinuva yhdyskunta ei tiedä, millainen tuhovoima sitä kohti on vyörymässä. Raakut eivät kuule metsäkoneen ääniä, ne aistivat ehkä maaperän tärinän. Hetkessä kirkas virta muuttuu ruskeaksi, raskas kone ylittää joen – herkkä ekosysteemi saa kohtalokkaita iskuja uudestaan ja uudestaan.
Pian media tarttuu tapaukseen. Selviää, että metsäkoneen kuljettaja toimii alihankintaketjussa, jonka viimekätinen toimeksiantaja on Metsäjätti. Yhtiö pahoittelee ja myöntää vastuunsa julkisuudessa. Moraalisen vastuun osalta käsi on nostettu pystyyn virheen merkiksi. Oikeudellisen vastuun selvittäminen on kuitenkin vasta alkamassa. Rikosoikeudellinenkin vastuu voi tulla kysymykseen.
Yritysten toiminta synnyttää riskejä, jotka toisinaan kumuloituvat haitallisina seurauksina. Joskus näitä seuraamuksia arvioidaan myös rikoksina. Väitöskirjani käsittelee juuri tällaisia tilanteita. Sen ytimessä on kysymys: mitä tarkoittaa riittävä huolellisuus organisaation toiminnassa?
Voisiko Metsäjätille langetettava sakko vaikuttaa siihen, että jatkossa joku toinen herkkä ekosysteemi ei kärsisi samanlaista vahinkoa?
Organisaatio ei ajattele tai tunne, mutta sen rakenteet ohjaavat inhimillistä toimintaa. Perinteinen rikosoikeus on viritetty yksilön toiminnan moitittavuuden arviointiin – tahallisuuteen ja huolimattomuuteen. Organisaatiorakenteissa syy-seurasuhde on usein monimutkainen ja yksittäisten päätöksien, tekojen ja laiminlyöntien kytkeminen seurauksiin on hankalaa, ellei jopa keinotekoista. Toiminnan riskialttius kehittyy ajallisesti hitaasti ja toisiinsa liittymättömien päätösten summana, mutta realisoituu lopulta nopeasti. Metsätöiden ja niitä suorittavien alihankkijoiden ohjeistuksen, valvonnan puute ilmenee vasta silloin, kun se on raakkujen kannalta myöhäistä.
Riittävä huolellisuus ei ole yksittäinen teko vaan tapa ehkäistä riskien kasaantumista jo ennen kuin vahinko tapahtuu. Kyse on prosessista – jatkuvasta suunnittelusta, kommunikaatioista ja toiminnan ja sen seurauksien arvioinnista. Riittävä huolellisuus ei ole abstrakti hyve, vaan ennen kaikkea käytännön valintoja. Kuinka paljon organisaatioin resursseja panostetaan riskienhallintaan tehokkuuden kustannuksella.
Huolellisuus ulottuu myös vahingon jälkeiseen toimintaan, miten organisaatio oppii ja korjaa toimintaansa. Vastuu huolellisen toiminnan osoittamisesta tulisi kuitenkin olla yrityksellä itsellään. Vahinko synnyttää vastuun, mutta huolellinen organisaatio voi osoittaa, että se on tehnyt voitavansa estääkseen vahingon syntymisen. Tämä on myös rikosoikeudellisen vastuun ydinkysymys: miten voidaan tunnistaa ja palkita yhtiöitä niiden huolellisesta toiminnasta – ja moittia sen puutteesta.
Rikosoikeudellisiin seuraamukseen ja rikosoikeudelliseen vaikuttamiseen ladataan paljon odotuksia. Suurten yhtiöiden osalta odotuksiin vastaaminen on erityisen haastavaa. Voisiko Metsäjätille langetettava sakko vaikuttaa siihen, että jatkossa joku toinen herkkä ekosysteemi ei kärsisi samanlaista vahinkoa? Voisiko rikosoikeudellinen moite parantaa riskitietoisuutta ja ennakointia siten, että viime kädessä metsäkoneen kuljettaja valitsisi ajoreittinsä toisin?
Hukkajoen tapauksessa raakut eivät välttämättä saa “oikeutta”, sillä raha tai sakko eivät korvaa menetystä. Silti lain avulla voidaan saavuttaa jotain arvokasta: sen kielellä voidaan ainakin välittää hyväksyttävät rajat liiketoiminnan riskien synnyttämiselle. Kyse ei ole niinkään syyllisyyden selvittämisestä kuin vastuullisuuden peräänkuuluttamisesta ja vastuunkantajan nimeämisestä.
Heikki Jaatinen
Kirjoittaja on oikeustieteen väitöskirjatutkija, joka on tehnyt pitkän uran yritysjuridiikan parissa.
