Muotokuva Visa Kuntze

Väitös (tilastotiede): VTM Visa Kuntze

Aika

23.10.2026 klo 12.15 – 16.15

VTM Visa Kuntze esittää väitöskirjansa ”Essays on recession prediction” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 23.10.2026 klo 12.15 (Turun yliopisto, Calonia, Cal1-luentosali, Caloniankuja 3, Turku).

Vastaväittäjänä toimii professori Francesco Ravazzolo (Free University of Bozen-Bolzano, Italia ja BI Norwegian Business School, Norja) ja kustoksena professori Henri Nyberg (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on tilastotiede.

Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:

Taantumien ennustamiseen tarvitaan joustavampia menetelmiä

Taantumajaksojen ennustaminen on tärkeää yrityksille, kotitalouksille, sijoittajille ja poliittisille päättäjille. Päätökset investoinneista, työllistämisestä ja kulutuksesta riippuvat siitä, mihin suuntaan talouden odotetaan kehittyvän. Taantumien ennustaminen on kuitenkin vaikeaa: taantumat ovat harvinaisia, ne alkavat usein yllättäen, ja ajantasainen tieto talouden nykytilasta on puutteellista.

Perinteisesti ennustemallit ovat käyttäneet apunaan korkoeroa eli pitkien ja lyhyiden korkojen erotusta. Historiallisesti lyhyiden korkojen noustessa pitkiä korkeammiksi taantuma on usein seurannut noin vuoden kuluttua. Tavanomaiset mallit arvioivat tämän ja muiden taloudellisten ennustemuuttujien avulla todennäköisyyttä sille, että talous on taantumassa tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa. Väitöskirjassa tarkastellaan kolmea ongelmaa, jotka rajoittavat tällaisten ennusteiden käyttökelpoisuutta.

Ensinnäkin yksittäistä tulevaa ajankohtaa koskeva taantumatodennäköisyys ei kerro, millainen suhdannekehitys sitä ennen tai sen jälkeen on todennäköinen. Väitöskirjassa kehitetään menetelmä, joka antaa todennäköisyyksiä kokonaisille taantuma- ja nousukausien jaksoille. Näin ennuste kertoo myös siitä, milloin mahdollinen taantuma alkaa ja kuinka pitkään se kestää. Menetelmä vertaa nykyisiä olosuhteita historiallisiin tilanteisiin ja antaa suuremman painon niille ajankohdille, jotka muistuttavat nykyhetkeä. Yhdysvaltain aineistossa menetelmä antoi oikea-aikaisia signaaleja vuosien 2001, 2008–2009 ja 2020 taantumista.

Toiseksi korkojen ja tulevien taantumien välinen yhteys ei ole pysynyt muuttumattomana. Väitöskirjan tulokset osoittavat, että korkoeron kyky ennakoida taantumia on heikentynyt korkotason laskiessa sekä Yhdysvalloissa että euroalueella. Yhdysvalloissa tavanomainen malli varoitti taantumasta myös silloin, kun sitä ei tullut: vuosina 2022–2024 lyhyet korot nousivat selvästi pitkiä korkeammiksi, mutta taantumaa ei seurannut. Väitöskirjassa kehitetty, samankaltaisuuteen perustuva menetelmä antoi tällaisissa tilanteissa varovaisempia ja osuvampia arvioita. Euroalueella vastaavaa etua ei havaittu, mutta molempien kansantalouksien tulokset viittaavat siihen, ettei sama ennustemalli välttämättä toimi yhtä hyvin kaikissa korkoympäristöissä.

Kolmanneksi virallinen tieto taantuman alkamisesta ja päättymisestä saadaan vasta viiveellä. Ennustaja ei siis reaaliajassa tiedä varmasti edes sitä, onko talous juuri nyt taantumassa. Väitöskirjassa nykytilaa arvioidaan neljän nopeasti saatavan talousmittarin, kuten teollisuustuotannon ja työllisyyden, avulla. Näistä muodostettu arvio nykyhetken taantumatodennäköisyydestä paransi Yhdysvaltain aineistossa ennusteita sekä lähikuukausille että noin vuoden päähän.

Väitöskirjan keskeinen johtopäätös on, että taantumaennusteita voidaan parantaa arvioimalla yksittäisten ajankohtien sijaan kokonaisia taantuma- ja nousukausien jaksoja, tunnistamalla ettei sama malli toimi yhtä hyvin kaikissa korkoympäristöissä sekä hyödyntämällä mahdollisimman tuoretta tietoa talouden nykytilasta. Näin taantumariskistä voidaan muodostaa monipuolisempi ja ajantasaisempi kuva päätöksenteon tueksi.

Viestintä