Väitös (valtio-oppi): FM Mila Seppälä
FM Mila Seppälä esittää väitöskirjansa ”Persisting in paradox: Gun violence prevention and the boundaries of political opportunity” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.6.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub3-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).
Vastaväittäjänä toimii professori Laura Browder (Richmondin yliopisto, Yhdysvallat) ja kustoksena professori Benita Heiskanen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on valtio-oppi.
Tiivistelmä väitöstutkimuksesta:
Miksi aseita ei olla pystytty rajoittamaan Yhdysvalloissa? Aseväkivalta on yksi suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista Yhdysvalloissa. Asekuolemat lisääntyvät vuosittain ja ovat esimerkiksi nuorten pääasiallinen kuolinsyy. Tästä huolimatta yhdysvaltalainen aselainsäädäntö on edelleen kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen sallivaa. Väitöskirja tutkii aseväkivaltaa vastustavaa yhteiskunnallista liikettä Yhdysvalloissa ja vastaa kysymykseen millaisia mahdollisuuksia kansalaisilla on vaikuttaa järjestelmässä, jossa poliittiset instituutiot eivät enää kykene ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia.
Neljässä väitöskirjan osajulkaisussa perehdyttiin aseväkivaltaa vastustavan liikkeen historiaan, strategioihin ja vaikuttamismahdollisuuksiin. Osajulkaisuissa käytettiin materiaalina pääasiallisesti Texasissa kenttätyön (2018, 2019, 2021–2022) aikana kerättyjä aktivistien ja opiskelijoiden kokemuksia liittyen asepolitiikkaan. Tämän lisäksi täydentävää aineistoa kerättiin lehtiartikkeleista, sosiaalisesta mediasta, mainoksista, podcasteista, virallisista kannanotoista ja nuorten aktivismiin keskittyvästä dokumenttielokuvasta.
Aseiden rajoitus ja aseväkivallan ehkäisy on epäonnistunut historiallisten, poliittisten ja kulttuuristen syiden vuoksi. Aseoikeuksia ajavat organisaatiot ovat pystyneet hyödyntämään perustuslakia, historiallisesti juurtunutta asekulttuuria ja tuottoisia kotimaan aseteollisuusmarkkinoita luodakseen laajan ruohojuuritason aktivismiliikkeen, jolla on huomattavaa poliittista valtaa Yhdysvalloissa. Samalla kaksipuoluejärjestelmä on polarisoitunut merkittävästi 90-luvulta asti, ja tämä on tehnyt liittovaltion lainsäädännöstä hankalaa. Aseväkivallan ehkäisyyn pyrkivä liike ei ole pitkällä aikavälillä pystynyt vastaamaan aseoikeuksia puolustavien organisaatioiden resurssiylivoimaan, poliittiseen strategiaan tai identiteetti- ja kulttuurityöhön.
Toisaalta lisääntyneet joukkoampumiset erityisesti kouluissa ovat tuoneet aseväkivaltaongelmalle merkittävästi mediahuomiota. 2010-luvulla kouluampumiset ovat aktivoineet erityisesti naisia ja nuoria mukaan aseväkivallan ehkäisyyn pyrkivään liikkeeseen. Samaan aikaan poliisiväkivalta ja päivittäinen aseväkivalta huono-osaisissa naapurustoissa on aktivoinut yhdysvaltalaisia vähemmistöjä liikkeeseen.
Tutkimuksen yksi keskeinen tulos on, että ymmärrykset aseväkivallasta ongelmana ovat muuttuneet liikkeessä erilaisten avaintapahtumien, uusien aktivistiryhmien ja poliittisen järjestelmän lisääntyneen polarisoitumisen ristipaineessa. Aseväkivalta ymmärrettiin vielä pitkälle 2000-luvulle vain yksilötasolla tapahtuvana rikollisena käyttäytymisenä, jonka kontrollointiin aserajoitukset pyrkivät. Nykyään monet aktivistit ymmärtävät aseväkivallan rakenteellisena ongelmana, joka ilmentyy päivittäisinä pahoinpitelyinä, henkirikoksina ja yleisenä turvattomuutena.
Muuttuneen ymmärryksen myötä liikkeen toimintatavat ovat myös moninaistuneet. Väitöskirjan toinen keskeinen tulos on, että kokonaisvaltaisemmaksi kehittynyt ymmärrys on luonut uusia poliittisia mahdollisuuksia aseväkivaltaongelman ratkaisuun. Aktivistit kokevat, että aseväkivallan ratkaiseminen vaatii rakenteellisiin ongelmiin puuttumista, jotka ovat liitoksissa naapuruston hyvinvointiin, köyhyyteen, koulutuksen tasoon ja nuorten työllisyyteen.
Aseväkivaltaongelmaa ei olla pystytty ratkaisemaan lainsäädännön avulla. Aseiden laajaan levitykseen ei olla pystytty merkittävällä tavalla puuttumaan liittovaltion tasolla, jolloin aserajoitukset osavaltioiden tasoilla eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Aktivistit ovat pystyneet tarjoamaan aseväkivaltaongelmaan ratkaisuja liittovaltion lainsäädännön pysyessä toimintakyvyttömänä.
Väitöskirjatutkimus osoittaa, miten kansalaisyhteiskunta voi löytää keinoja vaikuttaa silloin kun poliittiset mahdollisuudet ovat rajalliset ja poliittiset instituutiot toimimattomia. Paikallistason ratkaisuja tarvitaan, kun demokraattinen hallinto rapautuu kahtiajakautuneessa poliittisessa järjestelmässä.
