Ahjo kokoaa turkulaiset yritys- ja innovaatiopalvelut

16.06.2014

Turun yliopisto on mukana perustamassa turkulaisten toimijoiden yhteistä Ahjoa, joka tähtäästartup-yritysten synnyttämiseen ja niiden kasvun tukemiseen. Yhteisen katon alle koottujen Ahjon toimijoiden tavoitteena on tukea innovatiivisia, kasvua ja kansainvälistä liiketoimintaa tavoittelevia liikeideoita ja tiimejä.

​Turun Ammattikorkeakoulun vt. toimitusjohtaja Sami Savolainen (vas.), Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen, Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell, Åbo Akademin rehtori Jorma Mattinen sekä Turku Science Park Oy toimitusjohtaja Rikumatti Levomäki vahvistivat osaltaan Ahjon perustamisen allekirjoituksillaan.

Innovaatiopalveluiden uudelleenjärjestelyistä sovittiin maanantaina kun Turun kaupunki, Turku Science Park Oy, Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Turun ammattikorkeakoulu allekirjoittivat yhteisen innovaatiosopimuksen.

– Ahjo tulee olemaan toimija, joka vauhdittaa alueen startup-toimintaa, lisää vetovoimaa ja edistää alueella syntyvien innovaatioiden kaupallistamista. Turun yliopistolle ja Åbo Akademille sopimus antaa luontevan tilaisuuden lisätä yhteistyötä kaupungin innovaatiopalveluiden kanssa, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen totesi.

Uudelleenjärjestelyjen tavoitteena on luoda koko Turun seutua palveleva, helposti saavutettava ja laadukas yritys- ja innovaatiopalvelujen keskittymä. Yhden katon alle, Turku Science Parkissa sijaitsevaan ICT-taloon, muuttavat Turun Seudun Kehittämiskeskus, Turku Science Park Oy ja Turun seudun yrityspalvelupiste Potkuri. Kiinteistöön sijoittuu myös korkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoimintoja, esimerkiksi Turun yliopiston Brahea-keskus.

– Yrittäjien ja yritysten on tulevaisuudessa nykyistä helpompaa löytää heille suunnatut palvelut. Eri toimijoiden keskinäisen yhteistyön tiivistyminen nopeuttaa palvelujen tarjoamista ja parantaa mahdollisuuksiamme vastata elinkeinoelämän toimijoiden tarpeisiin, Turun kaupunkikehitysryhmän johtaja Pekka Sundman sanoi.

Uuteen kokonaisuuteen yhdistetään Turku Science Park Oy:n yrityshautomo, Humanistisen ammattikorkeakoulu Humakin luovien alojen hautomo Creve ja opiskelijayhteisö Boost Turku ry. Esimerkiksi vuonna 2009 perustetun Boost Turun kautta syntyneiden yritysten selviytymisprosentti on yli 70 prosenttia ja ne työllistävät tällä hetkellä noin 105 henkilöä Turussa ja ovat keränneet ulkoista rahoitusta yhteensä noin 5,5 miljoona euroa.

​Sopijapuolten lisäksi merkittävissä rooleissa ovat Turun Seudun Kehittämiskeskus ja sen yhteydessä toimiva yrityspalvelupiste Potkuri sekä Turun Teknologiakiinteistöt Oy, joka vastaa palvelussa käytettävien tilojen toteuttamisesta ja ylläpidosta, toimien tilojen vuokranantajana.

Toiminnassa tulee olemaan mukana erittäin laaja sidosryhmäverkosto, jossa ovat kiinteästi mukana alueen yritykset sekä korkeakoulut.

Teksti: Erja Hyytiäinen, Riku Näsänen
Kuva: Riku Näsänen

Luotu 16.06.2014 | Muokattu 16.06.2014