Aivoja ja mieltä tutkiva keskus Turkuun

05.09.2014

Turku Brain and Mind Centerin avajaisia vietettiin 3.9. Teutorissa. Tilaisuuden avasi Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen. Tervehdyksen esitti myös lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pentti Huovinen.

​Avajaisissa oli posterinäyttely, joka esitteli keskuksen tutkimusta ja toimintaa.

​Aivotutkimus on kehittynyt paljon ja tulee jatkossa kehittymään vielä enemmän. Tarve keskukselle on ollut suuri. Nyt oli oikea aika yhdistää aivotutkimus ja psykologia.

– Turku Brain and Mind Center tulee tekemään maailmanluokan tutkimusta. Tämä on aivojen ja mielen vuosisata, Kalervo Väänänen totesi.

Pentti Huovisen mukaan uusi alku on tärkeä ja se, että eri alat yhdistävät voimansa. Tutkijoita ja opiskelijoita on mukana myös Åbo Akademista.

– Yhteistyöhön tarvitaan ystäviä ja työtovereita. Tässä talossa ystävyyssuhteet syvenevät ja uusia syntyy, Huovinen sanoi.

Kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa keskuksessa 25 opintopisteen kokonaisuus neurotieteestä sekä evoluutiopsykologiasta. Keskus tulee järjestämään tulevaisuudessa kansainvälistä maisteri- ja jatkokoulutusta neurotieteen alalla. 

Maailman suurin lastenpsykiatrian tutkimus

Avajaisissa oli esillä useita postereita keskuksessa tehtävästä tutkimuksesta. Yksi postereista esitteli vuonna 2009 perustetun Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen toimintaa.

Lastenpsykiatrian tutkimuksilla on mahdollisuus johtaa ehkäiseviin toimenpiteisiin psykiatristen sairauksien synnyssä. On yhä enemmän näyttöä siitä, että syntymää edeltävällä altistumisella ja varhaisella kehityksellä on suuri merkitys psyykkisten sairauksien synnyssä.

Finnish 1981 Birth Cohort Study (FNBCS-1981) on suurin kansallinen lastenpsykiatrian tutkimus maailmassa. Se on pitkittäistutkimus, jossa seurataan 6000:tta lasta ja nuorta iältään 8–25 vuotta.

Tutkimuksen päätavoitteena on tunnistaa varhaisia biologisia ja psykososiaalisia riskitekijöitä, jotka aiheuttavat mielenterveyden ongelmia myöhemmin elämässä.

Pia-Sofia Yrjölä

Luotu 05.09.2014 | Muokattu 05.09.2014