Arja Virran työryhmälle apuraha Suomen Kulttuurirahastolta

28.02.2013

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt 35 000 euron apurahan tutkimukselle, joka käsittelee visuaalista lukutaitoa ja historiallista ajattelua osana historian asiantuntijuutta.

​Professori Arja Virta tutkimusryhmineen selvittää historian oppimisen osatekijöitä.

Tutkijoina projektissa ovat professori Arja Virta, yliopisto-opettaja Marjaana Penttinen sekä tohtorikoulutettava Markus Nivala.

 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten visuaalinen lukutaito ja historiallinen ajattelu kehittyvät opiskelijoilla historia-alan asiantuntijuuden lisääntyessä. Tutkimuksessa sovelletaan katseenseuranta- eli silmänliikemetodologiaa, joka on historian oppimisen tutkimuksessa uusi menetelmä. Aiemmin silmänliikeprosessoinnin kytköstä osaamiseen ja asiantuntijuuteen on tutkittu mm. lääketieteen, liikenteen ja urheilun aloilla.

Kyseessä onkin monitieteellisen tutkimuslinjan pilottitutkimus, jonka tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi yliopisto-opetuksen kehittämisessä. Jatkossa tutkimusteemaa on tarkoitus laajentaa koskemaan sekä korkeasti koulutettujen historian tutkijoiden että perusopetus- ja lukioikäisten oppilaiden historiallista ajattelua ja visuaalista lukutaitoa.

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuoden 2013 apurahat ja palkinnot vuosijuhlassaan 27.2. Finlandia-talolla.

Luotu 28.02.2013 | Muokattu 29.10.2020