Asiantuntijat ovat huolissaan Lapin sammalista
Osa Lapin lumisilla alueilla kasvavista sammallajeista on jo taantunut ilmastonmuutoksen vuoksi.
Suomalaisista sammalasiantuntijoista koostunut työryhmä kartoitti muun muassa tunturien lumenviipymien sammallajistoa Utsjoella.
Monet pohjoiset sammalet ovat riippuvaisia lumenviipymistä ja niistä sulavista vesistä. Lumenviipymä on vuoristossa tai tundralla oleva alue, jossa lumi sulaa vasta myöhään kesällä. Osassa Lapin lumenviipymistä niille tyypillinen sammallajisto on jo taantunut ja lajiston uhanalaistuminen todennäköisesti kiihtyy ilmastonmuutoksen edetessä.
Suomalaisista sammalasiantuntijoista koostunut työryhmä retkeili Utsjoella elokuun lopulla ja kartoitti muun muassa tunturien lumenviipymien sammallajistoa.
– Lumenviipymillä kasvava uhanalainen tunturikehräsammal (Moerckia blyttii) löytyi ensimmäistä kertaa Inarin Lapista. Tulevaisuus näyttää, kauanko se pystyy säilymään kasvupaikalla. Vaarassa ovat myös ahmansammalet (Kiaeria), tällä hetkellä vielä yleiset kuurasammalet (Anthelia) ja monet muut lumenviipymille tyypilliset kasvit, projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.
Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevo ja Turun Kasvimuseo ovat tiiviissä yhteistyössä selvittäneet Inarin Lapin kasvilajistoa jo 1950-luvulta lähtien, mikä tarjoaa hyvän pohjan lajiston muutosten yleiseen tarkasteluun.
– Lumenviipymien kasvillisuusmuutosten tarkempi analysointi ja seuranta kaipaavat kiireellisesti tieteellistä tutkimusta. Inarin Lapin retkeilyllä karttuneet tiedot tallennetaan kasvimuseoiden kokoelmiin ja ympäristöhallinnon tietojärjestelmiin, ja tietoja käytetään esimerkiksi lajien uhanalaisuusarviointeja tehtäessä, sanoo Turun yliopiston kasvimuseon amanuenssi Sanna Huttunen.
Lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavat Suomessa vapaaehtoisvoimin toimivat eliötyöryhmät. Ne ovat yhteistyöverkostoja, joissa on mukana lajien parissa työtä tekeviä ja eläkkeellä olevia tutkijoita sekä asiantuntijoita. Sammaltyöryhmässä on jäseniä muun muassa yliopistoista, luonnontieteellisistä museoista, Suomen ympäristökeskuksesta ja Metsähallituksesta. Uhanalaisuuden arvioinnissa tarvitaan jatkuvasti myös uutta tietoa, jota asiantuntijat ja harrastajat kokoavat vapaaehtoisesti maastoretkeilyillä.
Aiheeseen liittyen
Kuva: Kimmo Syrjänen
JV