Audiomatka kuljettaa Seilin saaren tarinoihin

30.06.2016

Eri taiteen alojen osaajista koostuva työryhmä on valmistanut kolmen vartin mittaisen kuulokävelyn Seiliin. Äänitaideteos pohjautuu saarella asuneiden ja työskennelleiden ihmisten tarinoihin.

​Seilillä on 1600-luvulle ulottuva historia sairaalasaarena. Sairaalatoiminnan loputtua saarelle perustettiin vuonna 1964 Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäasema.

Seilin historiaa on tehty tutuksi niin laulujen, näytelmien kuin tutkimustenkin kautta. Nyt valmistunut äänitaideteos nostaa esiin saarelaisten näkökulman: kuulokävelyllä kuullaan saarelaisten tarinoita arjesta ja elämästä Seilissä sairaalatoiminnan viimeisinä vuosikymmeninä. Audiomatkan musiikit on sävelletty ja äänitetty Seilin kirkossa kesällä 2015.

– Seilin sairaalahistorian loppuvaiheisiin sijoittuva kuulokävely täydentää mainiosti viime kesänä uusittua opastetaulujen sarjaamme, joka toteutettiin yhteistyössä Metsähallituksen Luontopalveluiden kanssa. Aivan kuten elokuvissa tai näytelmissä, on kerrotulla tarinalla sekä musiikilla suuri merkitys kuulijan kokemassa elämyksessä. Haluamme kiittää teoksen työryhmää yhteistyöstä ja kohteeseen oivallisesti täsmätoteutetusta konseptista, Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen sanoo.

Audiomatkalla kuuntelija kävelee reittiä halki kolmiulotteisten todellisten tilojen. Samalla 3D-tekniikalla äänitetty audionauha tuottaa kinesteettisiä kuulokuvia, jotka paikoin yhtyvät, paikoin erkanevat ympäröivän maiseman todellisuudesta.

Äänitaideteos on vuokrattavissa 1.7.2016 alkaen Nauvon vierasvenesataman info-kioskista 5 euron hintaan. Kuulokävely kestää 45 minuuttia.

Audiomatka-työryhmän muodostavat Venla Luoma, Anttoni Alho, Elli Lehikoinen, Juha Luoma, Elina Vikman, Samuli Turunen ja Antti Turkko.

>> Lisätietoja audiomatkasta

>> Saaristomeren tutkimuslaitos

Teksti: Jussi Matikainen
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 30.06.2016 | Muokattu 30.06.2016